Uusimmat

Arvostelu: Jared Leton tähdittämä Netflix-elokuva The Outsider on keskinkertaisuuden ylistys

11.03.2018 11:53 Aki Lehti

The Outsider hukkuu harmaaseen massaan, keskelle Netflixin muita kökköelokuvia.

Aiemmin tänään mestariteokseksi kehumamme Annihilation on todella piristävä poikkeus Netflixin alkuperäiselokuvien seassa, joka todellakin pomppaa esiin massasta kaikkien kamaluuksien keskeltä. Jared Leton tähdittämä yakuza-elokuva The Outsider ei ole lähellekään niin kehno kuin vaikkapa Bright tai The Cloverfield Paradox, mutta hankala tästäkään on mitään kehuttavaa kauniiden kuvien ja asiansa osaavan kuvaajan lisäksi löytää. Toisen maailmansodan jälkeiseen Japaniin sijoittuva The Outsider on vain todella tylsä, kahden tunnin mittaan venytetty geneerinen trilleri, joka alkaa haukotuttaa viimeistään puolen tunnin paikkeilla.

Leffan pääosassa on Leton esittämä Nick, joka on päätynyt selittämättömistä syistä japanilaiseen vankilaan. Hän jeesaa Tadanobu Asanon näyttelemää sellikaveriaan Kiyoshia pakenemaan tahallaan tyrityn seppukun avulla. Vatsansa auki viiltävä mies kuuluu yakuzaan, eli japanilaiseen mafiaan. Päästyään ulos telkien takaa Shiromatsu-rikollisperheen jäsen jeesaa myös Nickin ulos linnasta.

1950-luvun Osakassa Nick on suunnilleen ainoa länsimainen, mutta päätyy silti tekemään likaisia töitä rikollisille. Seuraavaksi elokuva näyttää sarjan verisiä murhia ja Nickin leikkaamassa pikkurillinsä irti, ja hups, näin helposti länkkäri päätyy osaksi yakuza-perhettä. Loput elokuvasta on juonittelua ja taistelua kilpailevan rikollisporukan kanssa, ja tietysti Nick rakastuu Kiyoshin siskoon Miyuun (Shioli Kutsuna), joka on ankarasti kiellettyä.

Jared Leto osaa ja pystyy olemaan vallan passeli näyttelijä silloin kuin ei kuvittele hallitsevansa metodinäyttelemisen taitoa. Tällä kertaa mies vetää koko leffan läpi niin ilmeettömänä ja tunteettomana, että aidon ihmisen tilalla voisi aivan hyvin olla vaikkapa Leton pahviständi.

Nickin hahmolle ei tarjota lainkaan taustatarinaa, joten miehen kohtalo ei voisi vähempää kiinnostaa. Asanon esittämä Kiyoshi on paljon kiinnostavampi kaveri puolustaessaan gaijin-ystäväänsä joka tilanteessa, mutta hänkään ei onnistu pelastamaan tylsääkin tylsempää kyhäelmää.

Pisteet saa vain kuvaaja Camilla Hjelm, jonka neutraalin väriset kuvat Osakasta voisivat toimia loistavasti, jos itse elokuva ei olisi pelkkää harmaata massaa. Ilmeisesti Leto on ollut velkaa joko käsikirjoittaja Andrew Baldwinille tai ohjaaja Martin Zandvlietille, sillä megastaran tuskin tarvitsee rahan takia tehdä tällaista mitäänsanomatonta kuonaa.

Kiinnostavinta The Outsiderin kohdalla on jossittelu, sillä elokuvan ohjaajaksi oli alun perin kiinnitetty Takashi Miike ja pääosaan Tom Hardy, jotka taisivat huomata ajoissa käsikirjoituksen olevan täyttä huttua. Silti olisi ollut mielenkiintoista nähdä minkälaisen elokuvan taitava parivaljakko olisi onnistunut tekemään.

The Outsider on keskinkertaisuuden ylistys, jota kukaan ei onneksi muista enää ensi viikolla. Elokuva tuli tarjolle Netflixiin perjantaina 9. maaliskuuta.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat