Arvostelu: Jari Aarniosta ja poliisin korruptiosta kertova uutuuselokuva on karua katsottavaa
Konkariohjaaja Pekka Lehto haluaa saada dokumenteillaan aikaan keskustelua, herättää huomiota, kyseenalaistaa ja kertoa suuremmista kokonaisuuksista.
Ensi-ilta: 1.9.2017 / Alkuperäisnimi: Paha poliisi / Ohjaus: Pekka Lehto / Käsikirjoitus: Pekka Lehto, Jussi Rautaniemi / Pääosissa: Veiko Larsen, Jari Aarnio, Mika Vänttinen, Keijo Smolander, Juhani Niemelä & Lasse Karkjärvi. / Pituus: 75 minuuttia/ Ikäraja: S
1960-luvun lopulta elokuva-alan hommia tehnyt ja vuonna 1976 ensimmäisen täyspitkän elokuvansa Ikäluokan tehnyt tuottelias Pekka Lehto on edelleenkin yksi Suomen kiinnostavimmista ohjaajista. Fiktion, faktan, dokumenttien ja elämäkertojen välissä usein operoivan Lehdon tuotanto on ajoittain jopa hämmentävän epätasaista, joka jollain omituisella tavalla vain lisää mielenkiintoa hänen teoksiaan kohtaan.
Lehdon kaksi edellistä teosta olivat mestarillinen, rankka ja raflaava Anneli Auerista kertova Ulvilan murhamysteeri ja fiktiivinen elämäkerta Kalervo Palsa ja kuriton käsi, surrealistinen, hauska ja kuumehouruinen pieni helmi.
Näiden vastapainoksi Lehto muistetaan myös esimerkiksi kammottavasta Reino Nordinin tähdittämästä vuoden 2005 Game Over -elokuvasta.
Nyt ensi-iltansa saava Paha poliisi on siitä erilainen Lehto-leffa, ettei se sijoitu kumpaankaan ääripäähän. Ihan kiva -toteamus taitaa olla kamalin palaute mitä taiteilija voi työstään saada, mutta minkäs teet. Käytetään nyt kuitenkin myös sanoja keskinkertainen tai ihan passeli, jos ne kuulostavat yhtään paremmilta.
Paha poliisi on ehtinyt saada kuraa niskaansa jo ennen ensi-iltaa, ihmisiltä jotka eivät ole pitkän linjan elokuvantekijän tuoreinta tuotosta edes nähneet. Elokuvaa on kritisoitu muun muassa siitä, että dokumentin tekeminen keskeneräisestä Jari Aarnion oikeudenkäynnistä on kyseenalaista mielikuvien muokkausta. Tämä ei ole ensimmäinen, eikä taatusti viimeinen kerta kun Lehdon elokuva aiheuttaa närää. Ulvilan murhamysteeriä kritisoitiin varsinkin siitä, että hän näytti kohtauksia, joissa viranomaiset johdattelevat ahdistellen Anneli Auerin lapsia.
Osa syytöksistä pitää ainakin jollain tasolla paikkansa, mutta Lehto tuntuu olevan melkein aina jonkun kanssa napit vastakkain. Ohjaaja yrittää ja haluaa saada dokumenteillaan aikaan keskustelua, herättää huomiota, kyseenalaistaa ja kertoa suuremmista kokonaisuuksista. Päällisin puolin kohteena voi olla Anneli Auer tai Jari Aarnio, mutta kuten Pahan poliisin virallinen synopsiskin kertoo, niin tämä on Lehdon kolmas elokuva, joka kysyy onko maamme oikeusvaltio.
Tällä kertaa Lehto avaa kysymystä päästämällä ääneen entisen poliiisin huumepäällikkö Aarnion tapaukseen liittyvät vasikat ja tietolähteiksi houkutellut, joista suurin osa kertoo tarinansa kaltereiden takaa. Useat heistä on tuomittu vähintäänkin epämääräisin perustein, erityisesti ne henkilöt, jotka eivät suostuneet aikoinaan yhteistyöhön Aarnion kanssa. Lehto näyttää poliisin ja mafian välisiä yhteyksiä, tutkii kuinka oikeusturva ei ole kaikille samanlainen ja kertoo yksityisyydensuojan murtamisesta muun muassa netti- ja teleurkinnan ja pakkokeinojen voimin, joka Turun puukotusiskun jälkeen on valitettavasti vielä aiempaakin ajankohtaisempi aihe.
Paha poliisi on dokumentti, jossa on mukana myös fiktiivisiä elementtejä. Sen henkilöt ovat aitoja ihmisiä, mutta heidän omasta näkökulmastaan esittämänsä mielipiteet ovat vain niitä, mielipiteitä ja sataprosenttisesti totta vain heille itselleen. Kirjallista materiaalia ei valitettavasti nähdä väitteiden tueksi, sillä poliisi ei suostunut kertomaan Lehdolle mitään tietolähdetoiminnasta.
Pahan poliisin suurin heikkous verrattuna Ulvilan murhamysteeriin on se, että tällä kertaa mukaan ei ole saatu itse päähenkilöä. Edellisessä teoksessa Anneli Auer oli aktiivisesti mukana monen vuoden verran ja hänet onnistuttiin esittämään oikeana ihmisenä. Aarnio taas ei halunnut antaa Lehdolle ainoatakaan kommenttia, karaten hänen mukaansa oikeudenkäyntien tauoilla tupakkahuoneeseen piiloon ohjaajaa kysymyksineen. Aarnio on leikattu mukaan arkistomateriaalin avulla, dramatisoiduissa kohtauksissa häntä esittää näyttelijä ja miehen puhe on peräisin muun muassa oikeudenkäyntien ääninauhoilta.
Ulvilan murhamysteeriä varten Lehdolla oli materiaalia kuvattuna satoja tunteja, mutta tällä kertaa sitä tuntuu olleen liian vähän, vaikka elokuva kestää vain 75 minuuttia. Liian usein nähtävät hidastukset ja turhanpäiväiset ilmakuvat eivät onnistu luomaan tunnelmaa, vaan puuduttavat ja vaikuttavat olevan mukana vain turhana täytteenä. Ilman niitä Pahan poliisin tarinan olisi saanut kerrottua vielä lyhyemmässä ajassa. Muutamat näytellyistä kohtauksista ovat omituisen amatöörimäisiä, kuin uudelleenlavastuksia suoraan jostain mahdollisimman halvalla tehdystä amerikkalaisesta tv-dokumentista.
PAHA POLIISI
”Aihe on kiinnostava ja Lehdon esittämät kysymykset erittäin tärkeitä, mutta lopputulos tuntuu keskeneräiseltä. Paha poliisi olisi voinut olla parempi dokumentti, jos sen tekemistä olisi jatkettu vielä pidempään.”
