Arvostelu Komea, koskettava ja hauska Pinokkio on Guillermo del Toron parhaita elokuvia

06.12.2022 17:10 Aki Lehti

Pinokkio on groteski, kaunis ja koskettava tulkinta klassikkotarinasta, joka kirjaimellisesti pieree suoraan fasistien kasvoille. Guillermo del Toron unelmaprojekti on vuoden parhaimpia elokuvia.


PinokkioEnsi-ilta: 9.12.2022
Alkuperäisnimi: Guillermo del Toro’s Pinocchio
Ohjaus: Guillermo del Toro & Mark Gustafson
Käsikirjoitus: Guillermo del Toro
Pääosissa: Ewan McGregor, David Bradley, Gregory Mann, Tim Blake Nelson, Christoph Waltz & Tilda Swinton
Pituus: 114  minuuttia
Ikäraja: K7


Netflixille pisteet siitä, että Guillermo del Toro sai vihdoinkin mahdollisuuden työstää Pinokkio-intohimoprojektinsa valmiiksi. Muiden studioiden mielestä stop motion -animaatio ilmeisesti ui liian synkissä vesissä. Lopputulos on lähes koko perheen makaaberia viihdettä, jolla on myös paljon sanottavaa.

Del Toron käsikirjoittama ja yhdessä stop motion -konkari Mark Gustafsonin kanssa ohjaama Guillermo del Toro’s Pinocchio on mahdollisimman kaukana Disneyn klassikkoanimaatiosta. Uutuus on lähempänä Carlo Collodin 1800-luvun lopussa julkaisemaa kirjaa. Del Toro on rustannut tarinaan runsaasti lisää tasoja. Hauska ja koskettava tarina ottaa myös kantaa.

Netflixin toivoisi saavan vuosikausien tauon jälkeen leffateatterilevityksensä kuntoon myös Suomessa. Pinokkio, kuten palvelun muutkin loppuvuoden isot julkaisut Knives Out -jatko-osasta White Noiseen pyörivät useissa maissa viikon-pari valkokankailla ennen suoratoistoensi-iltojaan.

Pinokkio / del Toro

Visuaalisesti järisyttävän hienon Pinokkion olisi katsonut todella mieluusti valkokankaalta. Jo ensimmäinen katselukerta kotisohvalta käsin paljastaa kyseessä olevan mestariteoksen. Harvassa ovat elokuvat, joiden parissa tunteet heittelevät näin reippaasti äärilaidasta toiseen.

Pinokkio saa nauramaan useampaan otteeseen hysteerisesti. Toisella katsomiskerralla käkätin itselleni astmakohtauksen. Del Toron tulkinta on myös syvällinen ja julmetun koskettava. Pinokkio kouraisee syvältä, ja ainakin aikuiskatsoja saa vollottaa oikein kunnolla.

Ohjaajan käsikirjoitus siirtää Collodin vuoden 1883 alkuperäistarinan fasistiseen Italiaan.

Kuollutta Carlo-poikaansa kaipaava Geppetto (David Bradley) nikkaroi Pinokkion kännissä keskellä yötä. Puunenä on kaikkea muuta kuin nätti oikean pojan korvike. Puupalikat, töröttävät naulat ja metallinivelet muodostavat kolisevan ja nitisevän kokonaisuuden. Alkusäikähdyksen jälkeen Pinokkioon rakastuu niin Gepetto kuin katsojakin.

Pinokkio / del Toro

Rujot ja hiomattomat kulmat saavat näkyä muissakin hahmoissa, vaikka elokuva on referenssitason teos stop motion -animaation saralla. Toteutustavan inhimillinen tatsi tuntuu kaikessa, napaten katsojan mukaansa tunteiden vuoristoradalle. Seikkailu kiepahtaa Pinokkion seurassa useamman kerran kuolemanjälkeiseen maailmaan ja takaisin elävien kirjoihin. Hahmot päätyvät lillumaan veneellään jättivalaan vatsaan, sekä sotarintamalle ennen surullisenkaunista loppua.

Pinokkio ei manipuloi kliseillä, mutta siitä tulee haikean hyvä olo. Lopputekstien pyöriessä tekee mieli soittaa tärkeille ihmisille, ja katsoa sitten leffa saman tien uudestaan.

Del Toro kertoi aiemmin elokuvansa olevan aikuisille suunnattu. Pinokkion voi näyttää perheen pienimmillekin, vaikka suuri osa leffan teemoista menisi yli hilseen. Ikäraja on vain K7, mutta mukana on pelottavaa kuvastoa tahallisen rujoine hahmoineen. Osa roisimmasta materiaalista on rehellisen hölmöä. Pinokkion itse Mussolinin edessä tanssima ja laulama pieru- ja pökälebiisi naurattaa taatusti kaiken ikäisiä.

Pinokkio / del Toro

Elokuva pohtii synkempiä teemojaan tarkkanäköisesti. Tarinan mietteet kuolemasta, luopumisesta, uhrautumisesta, rakkaudesta, uskomuksista ja elämän rajallisuudesta ovat jopa yllättävän syvällisiä. Fasistisen Italian kamaluudet nousevat myös suht suureen rooliin. Pinokkio muuttuu antifasistiseksi viimeistään laittaessaan puupojan raivostuttamaan fasistidiktaattorin pierubiisillään. Elokuvan fantasiatodellisuus kertoo luonnollisesti meidän maailmastamme, ja ottaa kantaa hauskuuttamalla.

”Syntymänsä” jälkeen Pinokkio on ensin raivostuttava hahmo. Koheltava puupää ei ole hetkeäkään hiljaa ja rikkoo suunnilleen kaiken jonka saa käsiinsä. Puukalikkakasa kasvaa pikavauhtia kyselyikään ja muuttuu valloittavaksi hömelöksi, johon ei voi olla ihastumatta. Vanhetessaan Pinokkion nenä pitenee vain silloin tällöin, mutta hänen sydämensä kasvaa jättisuureksi.

Del Toron visuaalinen tyyli toimii stop motion -animaatiossa todella hyvin. Julmetun kauniit maisemat ja ulkomuodoltaan pelottavat hahmot ovat juuri oikeassa tasapainossa, täydentäen toisiaan.

Pinokkio / del Toro

Hahmoista häiritsevin lienee apinankaltainen Spazzatura, jonka äänenä toimii Cate Blanchett. Ylinäyttelemisen mestari saa pisteet nauramalla itselleen, sillä Blanchett päästelee leffassa suustaan pelkkiä apinaääniä.

Hahmoista hauskin on Ewan McGregorin Samu Sirkka, joka toimii tämänkin version kertojaäänenä. Ötökkä on leffan koominen kevennys, joka ei kuitenkaan kaunistele ihmiskunnan tekemiä kauheuksia.

Elokuvassa ei onneksi ole kovinkaan monta laulunumeroa. Biisit ovat suht mitäänsanomattomia, lyhyitä pätkiä joiden informaation olisi voinut tuoda julki mielummin dialogin kautta. Pierupökälebiisi on luonnollisesti lauluista paras ja tarpeellisin töräytellessään suoraan fasistien kasvoille.

Pinokkio / del Toro

Pinokkion maksimalismi ei aiheuta ähkyä, mutta leffa rönsyilee vähän turhaan moneen suuntaan. Kaikesta huokuu rakkaus projektia ja käsityötä kohtaan. Jokainen yksityiskohta on tehty aivan viimeisen päälle.

Del Toro kahmi Oscarinsa jo ainakin omalla asteikollaan keskinkertaisella The Shape of Water -elokuvallaan, joten Pinokkio tuskin voittaa kuin teknisen puolen pystejä. Oscareilla ei onneksi ole juurikaan merkitystä, sillä uusintakatseluilla vain paraneva Pinokkio on yksi del Toron parhaista elokuvista. Edelle kiilaa tällä hetkellä vain Pan’s Labyrinth, mutta aika näyttää jääkö sekin kakkoseksi.

GUILLERMO DEL TORO’S PINOCCHIO

”Antifasisti-Pinokkio on käsityön ylistys ja mestarillinen elokuva, jonka parissa saa nauraa ja vollottaa hallitsemattomasti vedet silmissä.”

Suosittelemme