Uusimmat

Arvostelu: Leffateattereiden sijaan suoraan Netflixiin päätynyt The Lovebirds -toimintakomedia on vuoden pahimpia pettymyksiä

24.05.2020 09:57 Aki Lehti

Edes Kumail Nanjiani ja Issa Rae eivät onnistu pelastamaan toivottoman tylsää komediaa.

The Lovebirds -elokuva on ollut otsikoissa parin viime kuukauden aikana lähinnä siksi, että Paramount Picturesin komedia skippasi pandemian takia elokuvateatterikierroken kokonaan ja päätyi suoraan Netflixiin. Se taisi olla aivan oikea päätös, sillä taitavista tekijöistä huolimatta elokuva ei todellakaan ole leffalipun hinnan arvoinen. Itse asiassa Netflix on The Lovebirdsille aivan oikea paikka, sillä se on tasoltaan juuri sitä samaa köntsää, jota palvelun liukuhihna puskee pihalle viikosta toiseen.

Komedia on hankala genre ja romanttinen komedia vielä vaikeampi. The Lovebirds on lähinnä romcom, vaikka sitä promotaankin jonkin sortin toimintakomediana. Ohjaaja Michael Showalterilta voi tässä tyylilajissa odottaa paljon, sillä hänen vuoden 2017 The Bick Sick -elokuvansa on genren parhaimmistoa. Sen pääosassa nähty Kumail Nanjiani tähdittää yhdessä Issa Raen kanssa myös The Lovebirdsiä. Kahdesta loistavasta koomikosta ja asiansa osaavasta ohjaajasta ei kuitenkaan ole paljon apua, sillä Aaron Abramsin ja Brendan Gallin käsikirjoitus on surkea, eivätkä heidän rustaamansa vitsit naurata.

Vain 87 minuutin mitassakin The Lovebirds tuntuu ylipitkältä. Rae ja Nanjiani esittävät pariskuntaa, jotka eivät neljän vuoden suhteen jälkeen enää siedä toisiaan. Automatkalla bileisiin heidän hahmonsa Leilani ja Jibran päättävät erota, mutta päätyvätkin murhaepäillyiksi. Autoon hyppäävä Paul Sparkin esittämä viiksiniekka ilmoittaa olevansa poliisi, joka lyhyen takaa-ajon jälkeen ajaa pyöräilijän päälle, yhä uudestaan ja uudestaan. Väkivallanteko on yksi elokuvan edes etäisesti hauskoista kohtauksista. Toinen löytyy aivan lopusta, kun murhaajaa ja poliisia pakeneva pariskunta päätyy Stanley Kubrickin Eyes Wide Shut -elokuvaa parodioiviin orgioihin.

Niiden väliltä löytyvä pakomatka on puuduttavan tylsää katsottavaa onnettomine vitseineen. Nanjiani ja Rae ovat tämän hetken hauskimpia yhdysvaltalaiskoomikoita, mutta edes he eivät saa leffaa lentoon. Asiaa ei auta se, että jostain syytä kaksion kemiat eivät osu lainkaan yhteen. Umpityhmät hahmot eivät edes ole kovin ärsyttäviä, mutta koko touhu tuntuu enemmän kesyltä stand-upilta kuin elokuvalta. Vaikka muutama vitsi saakin hymähtämään, niin suurimman osan ajasta molemmat näyttelijät sanailevat kuin toinen ei olisi lainkaan paikalla.

Tavalliset ja tylsät aikuiset päätyvät mukaan rikolliseen toimintaan -juonikuvio on nähty tuhat kertaa aiemminkin ja paljon paremmin tehtynä. Viime vuosilta hyvä esimerkki on vaikkapa Game Night.  The Lovebirds yrittää olla kuin turboahdettu The Amazing Race -sarja, josta päähenkilöt myös kinastelevat. Tosi-tv-hömppäkin on viihdyttävämpää katsottavaa kuin tämä leffaksi muokattu kehnojen sketsien kokoelma, joka saa lähinnä kiemurtelemaan myötähäpeästä.

The Lovebirdsin käsikirjoitusta ei löytynyt ainakaan vielä netistä. Jos bongaatte sen, niin olisin oikein kiitollinen, jos viitsitte nakata linkin kommenttikenttään. Tämän kaltaisten katastrofien kässäreiden selailu on aina kiinnostavaa, miettien mikä niissä on kiehtonut asiansa osaavia näyttelijöitä niin paljon, että he ovat suostuneet mukaan. Yleensä vastaus on tietysti raha, mutta tästä tuskin kumpikaan pääosanesittäjistä on kuitannut jättipalkkiota, sillä leffan budjetti on vain 16 miljoona dollaria.

Oli miten oli, niin The Lovebirds on melkoinen pettymys hienon The Big Sickin jälkeen. Katsokaa mieluummin vaikka se uudestaan tämän kamalan kyhäelmän sijaan.

The Lovebirds tuli tarjolle Netflixiin perjantaina 22. toukokuuta.

THE LOVEBIRDS

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat