Arvostelu | Limetown-sarja on mukavan helposti ahmittava scifi-trilleri, joka sai alkunsa erikoisella tavalla

27.01.2021 19:55 | Aki Lehti

Jessica Bielin ja Stanley Tuccin tähdittämä Limetown on toimivaa viihdettä, joka ei aliarvioi katsojaa.

Limetown-sarjan matka C More -suoratoistopalvelun valikoimaan on poikkeava. Viime viikolla julkaistu kymmenestä jaksosta koostuva sarja perustuu suosittuun saman nimiseen podcastiin. Vuonna 2015 alkaneen fiktiivisen tarinan kertovan podcastin oikeudet osti Facebook.

Limetown-sarja sai ensi-iltansa jo vuoden 2019 lopussa Facebook Watchissa, josta sitä tuskin kovin moni bongasi. Somejätin muiden alkuperäissarjojen tapaan myös Limetown oli katsottavissa ilmaiseksi. Pikatsekkauksen perusteella se on nyt tarjolla ympäri maailmaa eri suoratoistopalveluissa, joiden kautta katsojia lienee löytynyt ihan mukavasti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Limetown on katsottavissa huippusuosituksi nousseessa Peacock-palvelussa.

Niin sarjan kuin podcastin keskiössä on mukavan lennokas ja salaperäinen mysteeri. Pikkuhiljaa avautuva tarina on kaikkea muuta kuin haastavaa katsottavaa, vaikka yllätysjuonenkäänteitä on tarjolla yllin kyllin. Limetownin ahmii helposti vaikka kerralla. Se ei silti ole pelkkää hömppää tai katsojaa aliarvioivaa bulkkimössöä.

Kertomuksen keskiössä on Jessica Bielin mainiosti esittämä radiotoimittaja ja podcast-juontaja Lia Haddock, joka selvittää Tennesseen osavaltiossa sijaitsevan Limetownin neurotieteeseen keskittyvän tutkimuslaitoksen yli 300 työntekijän mystistä katoamista kymmenen vuotta aiemmin.

Kaikki neurotieteilijät ovat kadonneet jälkiä jättämättä ja vailla mitään järkevää selitystä. Limetownista on tullut aavekaupunki, josta kerrotaan kiehtovia ja kaheleita urbaanilegendoja. Haddockilla on myös henkilökohtainen kytky yliluonnolliselta vaikuttavaan tapaukseen, sillä yksi hukassa olevista tiedemiehistä on hänen enonsa Emile Haddock (Stanley Tucci), joka piti toimittajasta huolta tämän ollessa lapsi.

Sarja etenee suunnilleen samaan tyyliin kuin podcast, tuoden tarinaan joka jaksossa uuden hahmon, jota Lia jututtaa mysteerin tiimoilta ohjelmaansa ja itseään varten. Jotkut haastatellut avaavat tärkeitä juonenkäänteitä, toisten paljastukset saavat Lian pään pyörälle ja vievät hänet yhä syvemmälle omituiseen maailmaan. Limetownin jokainen jakso kuljettaa tarinaa eteenpäin, eivätkä kahjoimmatkaan juonenkäänteet ole mukana vain itseisarvona tai hämmentämässä katsojaa.

Välillä sarjasta tulee mieleen HBO:n upea The Leftovers, johtuen esitetyistä kysymyksistä ja väittämistä. Sarjat painottavat sitä, että selittämätön katoaminen on läheisile kuolemaakin kamalampi kokemus. Yksi Lian haastatelluista toteaakin ”ihminen jonka läheinen on kadonnut ei pääse koskaan tekemään surutyötä”.

Aika ei paranna epätietoisuuden kauhuja.

The Leftoversin ahdistavan happotripin kaltaista sekoilua Limetown ei ole. Tyyli on sekoitus X-Filesia ja Twilight Zonea, jossa on mukana myös vähän Twin Peaks -tunnelmia.

Sarja tarjoaa myös melkoisen kasan kliseitä, jotka se kääntää vahvuuksiksi. Tietysti Limetownin alla on tunneliverkosto, jota kukaan ei ole käyttänyt katoamispäivänä. Todisteita väkivallasta, kamppailusta tai paniikista ei löydy. Paikan päältä on soitettu vain yksi ja ainoa hätäpuhelu ja niin edelleen.

Podcastin ensimmäinen kokonaisuus sisältää kuusi jaksoa. Sarjassa niitä on kymmenen, mutta adaptaatio on silti hyvinkin uskollinen, sillä molemmista vastaavat Zack Akers ja Skip Bronkie. Tarinaan on lisätty muutama uusi hahmo, mutta mitään radikaaleja muutoksia kertomukseen ei ole tehty. Tyhjäkäyntiä ei ole mukana, sillä jaksot ovat fiksusti vain vähän alle puolen tunnin pituisia.

Limetown on viihdyttävä tv-versio radiokuunnelman tyylisestä podcastista. Se ei juhli omaperäisyydellä, mutta käyttää genren perinteitä ja kliseitä näppärästi hyväkseen.

Limetown-sarjan kaikki kymmenen jaksoa tulivat tarjolle C More -palveluun 21. tammikuuta.

Muropaketin uusimmat