Arvostelu Love & Death on HBO Max -sarjaksi yhdentekevä, mutta Elizabeth Olsen vakuuttaa uskovaisena kirvesmurhaajana
Love & Death kertoo samasta murhatapauksesta kuin viime vuoden Candy-sarja. Tv-konkari David E. Kelleyn pääpäsmäröimä uutuus on HBO-sarjaksi kaavamaisen keskinkertaista true crime -bulkkia.
Kesäkuussa 1980 Wylien pikkukaupungissa Teksasissa kotiäiti Candy Montgomery vei kaksi lastaan ja heidän ystävänsä kirkkoon, uimaan ja katsomaan Imperiumin vastaiskua.
Jossain välissä aamupäivällä hän myös tappoi oman ja lastensa ystävän äidin Betty Goren tämän kotona. Kodinhoitohuoneesta löydettyä Bettyä oli lyöty kirveellä 41 kertaa.
Jos tarina kuulostaa tutulta, niin siihen on parikin syytä.
Ensimmäinen on se, että väkivallanteko tapahtui oikeasti. Lisäksi kertomus lienee monen muistissa viime vuoden Candy-sarjasta, joka löytyy meillä Disney+-palvelusta. Nyt HBO Maxissa nähtävä Love & Death -minisarja kertoo maailman tavallisimmaksi ihmiseksi kuvaillun ja ystävänsä palasiksi hakanneen Montgomeryn stoorin vain hieman eri painotuksin.
Tv-konkari David E. Kelleyn luoma uutuus liittyy lukuisiin tappajanaisten tarinoita avaavien tositapahtumiin perustuvien sarjojen joukkoon. True crime -dokumenttien ohella oikeista murhatapauksista kertovien näytelmäsarjojen tulva tuntuu loputtomalta.
Elizabeth Olsenin ja Jesse Plemonsin tähdittämä Love & Death on perinteistä draamaviihdettä, jossa molemmat näyttelijät tekevät taitavaa työtä. HBO Max -alkuperäissarjaksi Love & Death on myös todella keskinkertainen ja loppua kohden kaavamaisen tylsä rikosdraama.
Candy-sarjasta poiketen HBO-uutuus näyttää tapahtumat turhan yksipuolisesti Candyn näkökulmasta. Parasta Love & Deathissa on Olsen, joka kantaa koko sarjaa harteillaan. Hän on mukana melkein joka kohtauksessa. Aiemmasta sarjasta poiketen Love & Death etenee kronologisesti. Se on hyvä ratkaisu, mutta vain noin puoliväliin saakka.
Sarja käyttää reippaasti aikaa esitelläkseen määrätietoisen Candyn ihmisenä. Aluksi murhan sijaan keskiössä on Candyn syrjähyppy Bettyn (Lily Rabe) aviomies Allanin (Plemons) kanssa. Pikkukaupungissa kaikki tuntuvat tietävän toistensa asiat. Candy ja Allan onnistuvat pitämään suhteensa salassa virkamiesmäisen huolellisella valmistelulla.
Pettämisdiiliin kuuluu myös se, että kyse on vain huvittelusta. Kyllästymisestä huolimatta molemmat rakastavat puolisoitaan. Kaksikon elämään kuuluu olennaisena osana uskonto ja seurakunnan luoma yhteisöllisyys. Koko kylä on täynnä ahkeraa kirkossakävijää.
Love & Death pitää alkupuoliskolla otteessaan keskittyessään salasuhteeseen ja näennäisten hyvien uskonnollisten asukkaiden juonitteluun ja juoruiluun. Candyn vihdoin pilkkoessa ystävänsä sarja liukuu geneerisen oikeussalidraaman puolelle. Pääpäsmäri Kelley on tehnyt vastaavia 1980-luvulta lähtien ties kuinka monta.
Olsen on parhaimmillaan esittäessään hahmoja, joiden elämässä asiat ovat näennäisesti hyvin. Onnellisen hymyn takana on tälläkin kertaa henkisesti palasina oleva ihminen – suunnilleen samaan tyyliin kuin näyttelijän WandaVision-sarjassa ja muutamassa elokuvaroolissa.
Olsen tekee Candysta vaivattoman oloisesti hahmon, jonka pahuuteen hänet tuntevien on vaikea uskoa. Tylsimysaviomies Pat (Patrick Fugit) on vaimonsa puolella, vaikka tietää pettämisestä ja surmasta. Olsenin hahmo on malliesimerkki ihmisestä, josta kaikki hänet edes etäisesti tuntevat käyttävät ”ei olisi ikinä voinut uskoa” -fraasia.
Näyttelijä onnistuu myös kohtauksissa, joissa Candy tunnustaa itselleen kaiken olevan kulissia. Muille hän näyttää heikon puolensa vain oikeussalissa lakimiesystävänsä ja murhajutun hoidettavakseen ottavan Don Crowderin (Tom Pelphrey) käskystä. Sekin on vain kulissi, jolla kerätä sympatiapisteitä siitä huolimatta, että Candy tunnustaa kirvespaloittelun. Puolustus vetoaa itsesuojeluun ja väittää salasuhteen selville saaneen Bettyn hyökänneen synkät salaisuutensa visusti piilossa pitävän Candyn kimppuun.
Tuttuun tyyliin taitavasti näyttelevä Plemons häipyy väkivallanteon jälkeen harmittavasti taka-alalle. Loppupuoliskon jaksot ovat aivan liian moneen kertaan nähtyä oikeudenkäyntibulkkia. Love & Deathin luoja Kelley on toistanut samaa kaavaa jo 1980-luvun L.A. Law -sarjastaan asti.
Murhan jälkeen Love & Death jää myös junnaamaan paikoilleen.
Disney+:n Candy pääsi toteutustyylistään huolimatta syvemmälle kirvesmurhaajaäidin pään sisään vain viiden jakson aikana. HBO-sarja yrittää olla ottamatta puolia, mutta tuntuu omituisesti kannustavan päähenkilöään. Seitsemän jakson aikana olisi ehtinyt sukeltaa myös huomattavasti syvemmälle muiden henkilöiden sielunmaisemaan. Murhattu Betty oli taatusti muutakin kuin äkkipikainen vastarannankiiski, ja Candyn ystävä Sherry Cleckler (Krysten Ritter) osasi ehkä olla juoruilematta jatkuvasti.
Näppärän näyttelemisen, seikkaperäisesti kuvatun Candyn ja Allanin suhteen, sekä pariin kertaan näytetyn kirveenheiluttelun lisäksi Love & Death -sarjasta ei jää juuri mitään mieleen. Parempia true crime -sarjoja on joka ainoa suoratoistopalvelu täynnä.
Minisarjan kolme ensimmäistä jaksoa tulivat tarjolle HBO Maxiin 27.4. Loput neljä episodia esitetään jakso per viikko -tahtiin
