Arvostelu: Loving Pablo on huonoimpia huumeparoni Pablo Escobarista tehtyjä elokuvia
Jälleen kerran huumekartellipomo Pablo Escobarin tarinan kertovan Loving Pablon ainoa hyvä asia on pääosaa esittävä Javier Bardem.
Ensi-ilta: 29.6.2018. / Alkuperäisnimi: Loving Pablo / Ohjaus: Fernando León de Aranoa / Käsikirjoitus: Fernando León de Aranoa, perustuen Virginia Vallejo’n romaaniin Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria/ Pääosissa: Javier Bardem, Penélope Cruz, Peter Sarsgaard/ Pituus: 123 minuuttia / Ikäraja: K16
Loving Pablo perustuu Virginia Vallejo’n omaeläkerralliseen kirjaan Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria, joka oli ilmestyessään jättihitti. Sen pohjalta tehty ties kuinka mones elokuva huumekartellipomo Pablo Escobarista ei ainakaan innosta lukemaan lähdemateriaalia läpi, ei vaikka kokaiinikuninkaan tarina kerrotaan kerrankin naisnäkökulmasta.
Penélope Cruzin esittämä Vallejo oli Escobarin pitkäaikainen rakastajatar, suosittu kolumbialainen tv-tähti, joka lopulta auttoi yhdysvaltalaisviranomaisia saamaan Escobarin kiinni.
Loving Pablo alkaa lopusta kun kaikki on jo mennyt päin persettä, hypätäkseen vain suhteen alkuun. Elokuva on vain pintaraapaisu Escobarin elämään, eräänlainen parhaiden palojen kokoelma, joka vetää mutkia häpeilemättä suoriksi, näyttäen lähinnä vain hurjimmat, karmivimmat, väkivaltaisimmat, hauskimmat ja ahdistavimmat osuudet hänen elämästään. Mitään syvällistä tai uutta leffa ei tarjoa, eikä sitä voi oikeastaan suositella kuin kovimmille faneille tai katsojille, jotka eivät tiedä Escobarista yhtään mitään.
Suurin osa dialogista ja varsinkin Cruzin kertojaäänestä on aivan täyttä telenovellaa ja saippuasarjaa. Loving Pablo yrittää erottautua muista Escobarista kertovista tekeleistä antamalla Vallejon puhua, puhua ja puhua. Cruz on laitettu höpöttämään toinen toistaan kamalampia latteuksia ja selittämään tapahtumia, jotka eivät kaipaa selittämistä.
Itsekeskeinen Vallejo kertoo mukasyvällisiä asioita miehistä ja omasta seksuaalisesta vetovoimastaan, ja on niin rasittava hahmo, että tuntuu ansaitsevan kaikki elokuvan loppupuolella hänelle tapahtuvat kamaluudet.
”Jos sinun täytyy itkeä miehen takia, niin parempi itkeä yksityiskoneessa kuin bussissa” ja ”tv-kanavat ovat kuin miehiä, joskus ne täytyy hylätä, jotta saat arvostusta”, selittää Vallejo, luullen ilmeisesti olevansa Martin Scorsesen rikosdraamassa, joita Loving Pablo apinoi häpeilemättä, ymmärtämättä kuitenkaan lainkaan kuinka katsoja saataisiin samaistumaan sairaisiin rikollisiin ja epämiellyttäviin hahmoihin.
Cruz ja Escobarin roolissa nähtävä Javier Bardem ovat pariskunta myös tosielämässä, mutta sitä ei valkokankaalta huomaa, sillä koko heidän suhteensa tuntuu jotenkin pakotetulta alusta asti, myös siinä vaiheessa kun kaikki on vielä hyvin.
Jardemilla vaikuttaa tosin olevan hauskaa esittäessään täysin överiksi vedettyä Escobar-sarjakuvahahmoa läskipuvussa, juostessaan eräässäkin kohtauksessa pylly paljaana ja iso vatsa hyllyen konetuliase käsissään karkuun helikoptereiden luotisadetta. Mukana on muitakin humoristisia toimintakohtauksia, kuten moottoritielle laskeutuva jättimäinen suihkukone, josta nakellaan jumalattoman kokoisia kokaiinipaketteja pihalle. Se sopisi kuitenkin paremmin vaikkapa Tom Cruisen viime vuoden American Made -elokuvaan, joka sekin lainasi parhaat palansa Scorseselta.
Humoristiset pätkät eivät kuitenkaan ole lainkaan tasapainossa realistisempien tapahtumien kanssa, joissa näytetään esimerkiksi lukemattomia nuoria miehiä ampumassa poliiseja ja tuomareita lähietäisyydeltä päähän, Escobarin luvattua jokaisesta murhatusta lainvalvojasta palkkion.
Netflixin samasta aiheesta kertova Narcos-sarja on kaukana mestariteoksesta, mutta tähän elokuvaan verrattuna siinä on ainakin syvyyttä ja sen hahmot vaikuttavat kaikessa kahjoudessaan edes jollain tavalla oikeilta ihmisiltä. Loving Pablo on pelkkää pintaa, joka ansaitsee kehut lähinnä vaatetuksesta ja maskeerauksesta.
Rasittavinta leffassa on se, että päähenkilöt puhuvat englantia kolumbialaisella aksentilla. Syy on tietysti selvä, mutta jos pitkä Narcos-sarja on hitti ja amerikkalaiset katsojat jaksavat seurata vieraskielistä ohjelmaa tuotantokaudesta toiseen käännöstekstejä lukien, niin luulisi studion uskaltavan ottaa jo vuonna 2018 riskin ja laittaa kahden tunnin mittaisen elokuvan hahmot puhumaan äidinkielellään.
Loving Pablon ummehtunutta tunnelmaa vain korostavat sinne tänne ripotellut espanjankieliset tokaisut, jotka tajuaa kuka tahansa. “Madre de Dios!” ja “Ay, Maria!” sentään miten mitäänsanomattoman elokuvan voikaan saada tehtyä mielenkiintoisesta mielipuolesta ja hänen itserakkaasta rakastajattarestaan.
LOVING PABLO
”Javier Bardemilla on hauskaa tynnyrimahaisena Pablo Escobarina, mutta mitään omaperäistä Loving Pablo -elokuvasta ei tarjoa.”
