Arvostelu Marvel Studiosin kolmas Ant-Man-elokuva on tasapaksua pihinää
Marvel Studiosin viidettä vaihetta ei käynnistetä pamauksella, vaan mitäänsanomattomalla pihinällä.
Ensi-ilta: 15.2.2023
Alkuperäisnimi: Ant-Man and the Wasp: Quantumania
Ohjaus: Peyton Reed
Käsikirjoitus: Jeff Loveness
Pääosissa: Paul Rudd, Evangeline Lilly, Jonathan Majors, Michelle Pfeiffer, Michael Douglas & Kathryn Newton
Pituus: 125 minuuttia
Ikäraja: K12
Disneyn jättikoneisto jatkaa kassakoneidensa massiivisten rattaiden pyörittämistä Marvel Cinematic Universen siirtyessä viidenteen vaiheeseen. Multiversumisaagan keskimmäinen osa käynnistetään Ant-Man and the Wasp: Quantumanialla, joka saa kunnian esitellä katsojille viimein Thanoksen korvaajan, Kang the Conquerorin – jos siis parin vuoden takaista Loki-sarjaa ei laskettaisi. MCU:n nykytilanteessa näin ei kuitenkaan ole, mikä saa Quantumanian tuntumaan vanhan kertaukselta.
Jo kolmatta kertaa murkkumiestä ohjaamaan saapuneen Peyton Reedin uutukainen vie katsojat mukanaan kvanttitodellisuuteen. Tuo mahdottoman pieni ulottuvuus pitää sisällään kokonaisen toisen universumin, jonne Scott Lang (Paul Rudd), Cassie Lang (Kathryn Newton), Hope Van Dyne (Evangeline Lilly), Janet Van Dyne (Michelle Pfeiffer) ja Hank Pym (Michael Douglas) imaistaan vahingossa. Viisikon yrittäessä ymmärtää epätodellista tilannettaan ja löytää tiensä jollain ilveellä takaisin kotiin, he saavat pian selville todellisen syyn kutistumiselleen kohdatessaan kvanttimaailman haltuunsa ottaneen armottoman Kangin (Jonathan Majors).
MCU:n elokuva- ja sarjatuotannon määrän kasvaessa itse leffauniversumia on alettu kritisoida ihan aiheestakin sen jatkuvasta petaamisesta tulevaa varten. Tässä tapauksessa siis vuosina 2025 ja 2026 nähtäviä Avengers: The Kang Dynasty– ja Avengers: Secret Wars -elokuvia varten. Jeff Lovenessin käsikirjoittaman Ant-Man and the Wasp: Quantumanian kohdalla fiilistä on miltei mahdoton ohittaa.
Quantumanian ainoa tarkoitus tuntuu olevan Jonathan Majorsin esittämän Kangin kunnollinen esitteleminen, sillä elokuvalla ei ole oikeastaan tarjota mitään muuta. Päähenkilöillä tai heidän välillä ei ole elokuvassa minkäänlaista juoksevaa lankaa tai draamaa, vaan nämä toimivat täysin kvanttimaailmaa esittelevinä astioina. Itse asiassa elokuvassa on jopa kohtauksia, jotka kielivät merkittävien sivujuonien jääneen leikkauspöydän lattialle ja jäävät siten äärimmäisen irrallisiksi kokonaisuudesta.
Ja Marvelin viimeaikaisten aavistuksen kokeilevimpien projektien jälkeen Ant-Man and the Wasp: Quantumania näyttää ja tuntuu niin keski-ikäisen valkoisen miehen elokuvalta, että pelkästään jo termin lausuminen saattaa syvään uneen.
Vaan entäpä sitten Kang the Conqueror?
Jonathan Majors pääsee väläyttelemään hieman toisenlaisia lihaksiaan Lokissa nähdystä variantista, mutta hahmo itsessään ei tunnu yksinkertaisesti pelottavalta. Sen sijaan Kang the Conqueror jää tavalliseksi Marvel-tusinarosvoksi, jota on vaikea nähdä seuraavat kolme vuotta kannattelevaksi pahikseksi. Ideatasolla hahmo toimii, mutta Ant-Man and the Wasp: Quantumania ei tätä vielä lähde hyödyntämään. Sen sijaan se toistaa vain sen, minkä Marvel-fanit kuulivat jo kaksi vuotta sitten nähdyssä Lokissa.
Tämä itsessään herättää mielenkiintoisia kysymyksiä Disney+ -sarjojen ja Marvel-elokuvien välisestä suhteesta Disneyn johtoportaikossa, sillä myös edellinen Doctor Strange in the Multiverse of Madness teki pitkälti saman tempun. Miksi siis edes julkaista kokonaisia sarjoja, jos kaikki niissä nähty ja koettu joudutaan kertaamaan kuitenkin vielä uusiksi elokuvissa? Ja kun elokuvatkaan eivät tunnu enää toimivan itsenäisesti katsojia viihdyttävinä teoksina, vaan pohjustuksena tulevalle, miksi ihmeessä minä näitä enää edes katson?
Krhm, takaisin todellisuuteen.
Majorsille itselleen rooli on tosin varmasti mieluista, sillä leffassa nähtävä Kang poikkeaa melkoisesti Lokissa piipahtaneesta höperöstä. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka Marvel aikoo häntä hyödyntää jatkossa, sillä jotain tämän suuntaista Quantumania näyttäisi vihjaavan.
Muut näyttelijät eivät tarjoile juuri ihmeempiä, ja aiempien Ant-Man-leffojen kepeys on edelleen tallella pitkälti Ruddin luontaisen karisman ajamana. Marvel ei myöskään malta olla kiinnittämättä täysin sopimattomia tähtiä pienempiin rooleihinsa, mikä tässä tapauksessa osuu koomikkolegenda Bill Murraylle. Corey Stoll pääsee puolestaan uusimaan roolinsa ensimmäisestä Ant-Manista aavistuksen muuttuneena yhtenä Marvelin ikonisista pahiksista, jonka ulkonäkö aiheuttanee niin tarkoituksellista kuin tahatontakin huumoria.
Leffan ulkoiset puitteet jättävät sen sijaan lähes täysin kylmäksi, mikä on Marvel-leffojen kohdalla kenties ensimmäinen kerta. Kvanttimaailman liki rajattomat mahdollisuudet on onnistuttu latistamaan jollain ihmeen keinolla täysin ilottomiksi ja miltei värittömiksi latteuksiksi, jotka saavat kokonaisuuden tuntumaan tasapaksulta. Lähes kaikista kohtauksista puuttuu syvyys, yksityiskohtaisuus ja yksinkertaisesti sielu. Kohtausten konseptitaide on varmasti ollut huikeaa katsottavaa, mutta näiden viimeinen toteutus valkokankaalle on sössitty täysin.
Ottaen huomioon, että lopputeksteistä varmaan valtaosa on siunattu eri erikoistehostestudioille, on lopputulos lähinnä järkyttävä.
Ant-Man and the Wasp: Quantumania on kaikilta osin todella väsynyt ja innoton avaus Marvelin viidennelle vaiheelle. Heppoinen tarina, pinnalliseksi jäävät hahmot ja kaikin puolin mitäänsanomaton tekninen toteutus jättää paljon toivottavaa, eikä se suoranaisesti houkuttele jatkamaan enää MCU:n parissa (vaan ketä minä muka huijaan?). Tekijöiden räikein virhe on silti oman bisnesmallin kyseenalaistaminen, sillä Quantumania ei esittele mitään, mitä katsojat eivät olisi jo entuudestaan kokeneet.
ANT-MAN AND THE WASP: QUANTUMANIA
”Ant-Man and the Wasp: Quantumania on tasapaksu kokemus ja epäonnistunut avaus Marvelin viidennelle vaiheelle.”
