Arvostelu | Marvelin uusi Shang-Chi-elokuva pitää nähdä jo pelkkien toimintakohtausten takia – ”Hengensalpaavan upeaa”

02.09.2021 12:00 | Joonas Pikkarainen

Marvel Studiosin ensimmäinen aasialaistaustaisesta supersankarista kertova toimintaelokuva Shang-Chi and The Legend of the Ten Rings on näyttävä, viihdyttävä ja vakuuttava leffaelämys.


Shang-ChiEnsi-ilta: 3.9.2022 (vain elokuvateattereissa)
Alkuperäisnimi: Shang-Chi and The Legend of the Ten Rings 
Ohjaus: Destin Daniel Cretton
Käsikirjoitus: David Callaham & Destin Daniel Cretton & Andrew Lanham
Pääosissa: Simu Liu, Tony Leung, Awkwafina, Michelle Yeoh, Fala Chen & Florian Munteanu
Pituus: 132 minuuttia
Ikäraja: K12


Multiversumiin ajautuneen Marvel Cinematic Universen odotettu neljäs vaihe on aloittanut palikoiden järjestelyn paikoilleen, joskin vielä toistaiseksi siirtelyt on tehty käytännössä Disney+-sarjojen sisällä. MCU:n tuorein elokuva Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings ei sekään lähde vielä ulottuvuuksien välisiin seikkailuihin, vaan keskittyy esittelemään katsojille täysin uuden ja vähemmän tunnetun supersankarin tulevaisuutta varten. Marvel Studiosin historiassa kyseessä onkin yhtiön ensimmäinen aasialaistaustaisen supersankarin tähdittämä elokuva, joten Shang-Chi pyrkii tekemään aasialaisille pitkälti saman minkä Black Panther teki tummaihoisille muutama vuosi aiemmin.

Destin Daniel Crettonin ohjaama ja yhdessä Dave Callahamin sekä Andrew Lanhamin kanssa käsikirjoittama elokuva ei sikäli poikkea kuitenkaan laajemmin tarkasteltuna Marvelin aiemmasta syntytarinamuotista, joskin keskittyy tätä edeltäneen Black Widowin lailla asteen maanläheisempään kerrontaan. Fokus on niin ikään luonnollisesti aasialaisessa kulttuurissa. Tämä näkyy niin Shang-Chin perheläheisessä rakenteessa kuin aina wuxian suuntaan nyökkäävässä toiminnassa – kulttuurin kansantaruston ja estetiikan ammentamisesta nyt puhumattakaan.

Shang-Chi

Shang-Chi and the Legend of the Ten Ringsin juoni seuraa Simu Liun esittämää kiinanamerikkalaista Shaunia, joka nauttii vaatimattomasta elämästään hotellipalvelijana yhdessä parhaan ystävänsä Katyn (Awkwafina) kanssa. Päivät vietetään töissä lorvaillessa ja yöt karaokessa, kunnes kiertokulku katkeaa Shaunin menneisyyden palatessa väkivaltaisesti takaisin kuvioihin.

Kerronnallisesti Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings luottaa pitkälti itsensä löytämisen tematiikkaan. Huolettoman ulkokuorensa alla Shaun piilottaa synkkä menneisyyttään isänsä Xu Wenwun (legendaarinen hongkongilaisnäyttelijä Tony Chiu-Wai Leung) johtamassa Ten Rings -rikollisorganisaatiossa, jossa tästä koulittiin jo lapsuudesta saakka salamurhaajaa. Paettuaan isänsä hoivasta nimensä muuttanut Shaun onkin pyrkinyt unohtamaan menneensä ja löytämään uuden identiteetin uudelta mantereelta.

Kontrasti traditionaalisen menneisyyden ja progressiivisen nykyisyyden – tai Yhdysvaltojen – tuntuukin olevan varsinkin kiinalaisille elokuvantekijöille läheinen aihe, jota muun muassa Lulu Wang kuvaa loistavasti elokuvassaan The Farewell. Sama kahtiajako nähdään eräällä tavalla myös Shang-Chissa, jossa siirtymä tehdään tematiikan sijaan kuitenkin pääosin visuaalisesti. Shaunin nykyinen elo on yhtä viinantäytteistä ja hektistä länsimaista kulutusjuhlaa, kun taas juurille palatessa siirrytään alati likemmäksi kohti seesteisempää ja värikkäämpää kerrontaa.

Shang-Chi

Aasialaiselle kulttuurille ominainen perheyksikkö on niin ikään vahvasti läsnä, mitä pidemmälle elokuva etenee. Marvelille tyypillisen maailmojen pelastamisen sijaan Shang-Chi keskittyy perin henkilökohtaiseen juonikuvioon ydinperheen ympärille. Wenwu ei suinkaan yritä valloittaa maailmaa, vaan palata takaisin edesmenneen vaimonsa luo, jonka poismeno toimi katalyyttina niin ikään Shaunin aiemmalle paolle. Entistä keskitetympi fokus antaakin – Black Widowin lailla – enemmän tilaa juuri hahmoille, joiden motiiveihin ja käyttäytymiseen on huomattavasti helpompi samaistua kuin vaikkapa Thanokseen. Vastaavasti ratkaisu antaa myös näyttelijöille paljon enemmän pelivaraa rooliensa tulkintaan, ja varsinkin Leung loistaa roolissaan.

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings on silti pohjimmiltaan kuitenkin Marvel-elokuva.

Toisin sanoen se on viihdyttävä, vauhdikas ja näyttävä toimintaraina, jonka pääasialliset opit on tällä erää lainattu vain idästä. Välitön huomio kiinnittyykin juuri toimintakohtauksiin, jotka kunnioittavat perinteisiä honkkarifilkkoja antamalla näyttelijöiden puhua leikkauksien sijaan. Upeasti koreografioidut taistelut nousevat kevyesti Marvelin viimeaikaiseen parhaimmistoon, kiitos selkeän kuvauksen ja mahtavan rytmityksen. Edes kiihkeimmillään toimintakohtaukset eivät muutu sekaviksi, vaan niin klaustrofobiset taistelut liikkuvan bussin ahtaalla käytävällä kuin huikea baletti pilvenpiirtäjän rakennustelineillä ovat hengensalpaavan upeaa katsottavaa.

Shang-Chi

Marvelille tyypilliseen tapaan elokuvan panokset nousevat viimeisen kolmanneksen aikana vähän turhan tutuksi laajan skaalan mätöksi, mutta jopa tällöin Shang-Chi onnistuu välttämään suurimmat sudenkuopat tarjoamalla jotain hivenen omaperäisempää ja näyttävää. Tästäkin kiitos kuuluu pitkälti aasialaisten kulttuurilainojen.

Ja jos Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings käynnistää samalla wuxian renessanssin valkokankaalla, niin pelkästään jo se oikeuttaa elokuvan olemassaolon.

Niin ärsyttävältä kuin se saattaakin tuntua näin Marvelin ylisaturoituneessa leffatarjonnassa, Shang-Chi and the Legend of the Ten Ringsiä on lopulta hyvin vaikea vihata. Disney todistaa jälleen kerran tietävänsä tarkalleen, mistä naruista katsojia kannattaa riepotella, mutta uudistaa samalla tuttua kaavamaisuutta juuri riittävästi saamalla sen tuntumaan virkistävältä. Shang-Chi ei siten suinkaan mullista elokuvaa tai edes Marvelin omaa tuotantoa, mutta se naulitsee katsojan penkkiinsä viihdyttävän kokonaisvaltaisella katselukokemuksellaan.

SHANG-CHI AND THE LEGEND OF THE TEN RINGS

Arvosana: 4/5

”Marvelin neljäs vaihe jatkuu viihdyttävissä ja visuaalisesti kauniissa merkeissä.”