Uusimmat

Arvostelu Men on ohjaaja Alex Garlandin kolmas täysosuma – Elokuva jää mieleen, piti siitä tai ei

07.06.2022 15:00 Aki Lehti

Ex Machina – ja Annihilation -elokuvista tutun ohjaajan Men-kauhuleffa jakaa mielipiteet taatusti kahtia.


Men-elokuvajulisteEnsi-ilta: 10.6.2022.
Alkuperäisnimi: Men
Ohjaus: Alex Garland
Käsikirjoitus: Alex Garland
Pääosissa: Jessie Buckley, Rory Kinnear & Paapa Essiedu
Pituus: 100 minuuttia
Ikäraja: K16


Ohjaaja-käsikirjoittaja Alex Garland tekee moniselitteisiä elokuvia genrestä riippumatta. Vuoden 2014 Ex Machina oli suht suoraviivainen tieteiselokuva, ja sitä seurannut vuoden 2018 Annihilation surrealistista scifi-kauhua. Nyt ensi-iltansa saava Men-kauhuelokuva on täynnä käsinkosketeltavaa tunnelmaa Garlandin Devs-tv-sarjan tapaan. Men on kuitenkin ladattu aivan täyteen allegorioita. Suurin osa niistä ei ole kovin kryptisiä, mutta leffan voi tulkita monin eri tavalla. Garlandin ohjaustöistä se todennäköisesti jakaa mielipiteet eniten kahtia.

Mainitaan tähän väliin, että Men toimii sitä paremmin mitä vähemmän siitä tietää etukäteen. Tämä arvostelu ei spoilaa leffaa sen enempää kuin pidempi trailerikaan, mutta kertomuksen kantava idea on valitettavasti pakko paljastaa.

Men ammentaa alkupuolellaan perinteisestä brittiläisestä folk-kauhusta, mutta muuttuu loppua kohden rujonällöttäväksi body horror -revittelyksi. Elokuvan tunnelma on heti alkuminuuteista lähtien uhkaava ja häiriintynyt.

Garland löytää kuviinsa todellista kauneutta Englannin maaseutumaisemista, mutta jokin on koko ajan ahdistavalla tavalla vialla. Men on todella komea elokuva, jossa todellisuus vinksahtaa ja muuttuu yhä omituisemmaksi. Tunnelman kutoo yhteen upea äänisuunnittelu.

Leffa kylpee hetken oranssinhehkuisen Lontoon valoissa, ennen kuin siirtyy surun murtaman päähenkilönsä Harperin (Jessie Buckley) kanssa keskelle maaseudun vehreyttä.

Hidastetut kuvat näyttävät Thames-joen rannalla tapahtuvan tragedian, jossa Harperin aviomies James (Paapa Essiedu) tippuu riidan ja väkivallanteon jälkeen pariskunnan kerrostalon katolta kuolemaansa, ilmeisesti omasta tahdostaan. Hetkeä aiemmin nyrkistä naamaansa saanut Harper näkee miehensä mätkähtävän katuun heidän yhteisen asuntonsa ikkunasta.

Joenranta-asuntoon palataan elokuvan aikana takaumissa useamman kerran. Harper kertoo haluavansa avioeron, jota seuraa pariskunnan riita, nyrkinisku kasvoihin ja aviomiehen kuolema. James uhkaa tappaa itsensä, joten Harper syyttää tapahtuneesta tietysti itseään.

Maaseudulle komeaan vuokrakartanoon suruaan pakeneva Harper haluaa vain hengähtää muutaman viikon verran kaikessa rauhassa. Aina upeasti näyttelevä Buckley löytää hahmostaan nyansseja ja voimakkaita tunteita, vaikkei Garlandin käsikirjoitus paljasta naisesta ihmisenä juuri mitään. Harper on oma vahva yksilönsä ja elokuvan keskipiste, mutta samalla myös yksi sen vertauskuvista.

Alex Garland provosoi tahallaan ja painelee juuri oikeista napeista jakaakseen katsojien mielipiteet taatusti kahtia. Men on aivan täynnä hätkähdyttävän komeita ja kamalia kuvia sekä aggressiivisen toimivia metaforia. Se ei halua kertoa koherenttia tarinaa, vaan saada aikaan vahvoja tunteita ja toisistaan eroavia tulkintoja.

Kartanon esittelee Harperille sitä pyörittävä Geoffrey, jota näyttelee Rory Kinnear.

Pikkukylässä on kaikki jollain tapaa pielessä, sillä kaikkia paikallisia miehiä näyttelee Kinnear. Hän on niin paikallinen poliisi, pappi, pikkupoika kuin alaston ahdistelijakummajainen. Harper ei vaikuta huomaavan kaikilla olevan samat kasvot, vaikka tapahtumat muuttuvat yhä omituisemmiksi. Miesten käytöksen hän kyllä panee merkille. Jokainen heistä suhtautuu naiseen jollain tavoin alentavasti, halveksuen, vähätellen, lähennellen, seksistisesti, täysin epäkorrektisti tai väkivaltaisesti.

Kaikki Kinnearin esittämät miehet eroavat toisistaan ulkonäöltään ja eleiltään, mutta ovat toinen toistaan epämiellyttävämpiä, kamalampia ja vaarallisempia. Brittinäyttelijällä ei ehkä silti ole ollut kovin hauskaa päästessään esittämään taitavasti lukuisia eri hahmoja. Miehet ovat kaikki jollain tasolla kammottavia.

Garland ei kuitenkaan päästä katsojaa helpolla. Simppelein tulkinta on se, että kaikki miehet ovat kirjaimellisesti hirviöitä ja leffan (tai koko maailman?) pahis on toksinen maskuliinisuus. Moisen pintaraapaisuanalyysin myötä monella voi mennä herne nenään.

Menin pidempi traileri yrittää myydä sen pienimuotoisena, yhden ihmisen näkökulmasta kerrottuna kauhuelokuvana käsittelemättömästä surusta. Men on kuitenkin jotain muuta, velkaa niin The Wicker Manille kuin Suspirian uudelleentulkinnalle. Se uhkaa välillä hukkua omaan omituisuuteensa, mutta upeasti näyttelevät Buckley ja Kinnear tuovat mukaan inhimillisen kiinnostavia tasoja.

Men jää taatusti mieleen pyörimään, piti siitä tai ei.

Garland nakkaa samaan pakettiin myös ikiaikaista symboliikkaa ja kirjaimellisesti jopa Raamatun syntiinlankeemuskertomuksen kuvastoa. Niin ylikierroksille kuin kuumehoureinen Men lähteekin, niin se ei missään vaiheessa tunnu liian täyteenahdetulta.

Mitä kaikkea ohjaaja haluaa elokuvallaan sanoa, niin ainakin yksi asia selvä – Men on aivan jumalattoman komean näköinen teos. Myös Ex Machinan ja Annihilationin kuvanneen Rob Hardyn kamera löytää näennäisen rauhallisista maaseutumaisemista ja metsistä henkeäsalpaavan kauniita kuvia, jotka hehkuvissa väreissään muuttuvat hetkessä ahdistavan karmeiksi. Yhtään jump scare -säikäytystä tästä kauhuelokuvasta ei silti löydy.

Musiikki sulautuu yhteen muun äänimaiseman kanssa, jopa leikittelevällä tavalla. Yksinkertaisimmillaan ihmisääni muuttuu osaksi musiikkia ja taustaääniä Buckleyn harmonisoidessa itsensä kanssa, lauluessaan kaikuvassa tunnelissa. Kauneus muuttuu osaksi karmivaa tunnelmaa myös audiopuolella ja tuo soundtrackiin inhimillisyyttä.

Men on omalaatuinen kauhuelokuva myös päähenkilönsä reaktioissa kohtaamiinsa uhkiin. Vaikkei Harper suostukaan olemaan perinteinen uhri, niin se ei vähennä elokuvan kammottavaa tunnelmaa lainkaan.

Loppua kohti Men muuttuu yhä enemmän body horroriksi. Viimeisessä kiehtovan yököttävässä kohtauksessa Garland keikauttaa kauhuperinteet vielä kerran päälaelleen. Elokuvan hirvitys muuttuu yhä karmeamman näköiseksi, muttei voimakkaammaksi. Syntyessään yhä uudelleen, kerta kerran jälkeen rujompana, monsteri onkin heikoimmillaan. Loppu loksauttaa kuvastollaan kovimmankin body horror -fanin leuat auki.

Men on vain näennäisen helposti salaisuutensa avaava kauhutarina. Alex Garland ottaa tietoisen riskin haastamalla yleisön analysoimaan näkemäänsä.

MEN

Arvosana: 4/5

”Men ei ehkä ole Alex Garlandin elokuvista paras, mutta sitä on mahdoton ohittaa olankohautuksella.”

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat