Uusimmat

Arvostelu: Mission: Impossible – Fallout on tämän kesän paras viihdespektaakkeli

02.08.2018 09:59 Aki Lehti

Tom Cruisen kuudes Mission: Impossible -elokuva on oivaa ja laadukasta viihdettä, mutta elokuvasarjan kovaakin fania alkaa jo vähän puuduttaa.


Ensi-ilta: 3.8.2018 / Alkuperäisnimi: Mission: Impossible – Fallout / Ohjaus: Christopher McQuarrie / Käsikirjoitus: Christopher McQuarrie / Pääosissa: Tom Cruise, Henry Cavill, Simon Pegg, Rebecca Ferguson, Ving Rhames, Sean Harris, Angela Bassett, Vanessa Kirby, Michelle Monaghan, Alec Baldwin, Wes Bentley, Frederick Schmidt  / Pituus: 147 minuuttia / Ikäraja: K12


Tunnustetaan heti tähän alkuun, että olen ehdottomasti Mission: Impossible -fanipoika, jonka mielestä Tom Cruisen egonpönkityselokuvasarja on tähän asti vain parantanut menoaan kerta toisensa jälkeen. Taitavasti tehdyt ja viihdyttävät toimintatrillerit ovat olleet paljon muutakin kuin pelkkää actionmäiskettä, vaikka pääosassa leffasta toiseen ovatkin olleet mahdollisimman näyttävät kohtaukset ja Cruisen itsensä tekemät kahjot stuntit.

Mukana on ollut myös sopiva määrä Cruisen esittämän Ethan Huntin ihmissuhdekuvioita, joiden ansiosta maailman pelastaminen mielipuolipahiksilta on tuntunut juuri sopivan henkilökohtaiselta. Jokainen agenttiseikkailu on noudattanut juoneltaan suunnilleen samaa kaavaa, mutta eri ohjaajien ansiosta leffat ovat tuntuneet raikkailta, ainakin tähän asti.

Perjantaina 3. elokuuta ensi-iltansa saava Mission: Impossible – Fallout ei missään tapauksessa ole huono elokuva, päinvastoin. Se on tämän kesän parasta massaviihdettä, mutta jokin elokuvassa tökkii. Kuudes leffa tuntuu vielä enemmän kaavamaiselta kuin edeltäjänsä, vaikkei sen edes odota tuovan mitään uutta elokuvasarjaan. Yhtenä syynä lienee se, että ensimmäistä kertaa sarjan historiassa ohjaaja ja käsikirjoittaja ei ole mennyt vaihtoon, vaan puikoissa on edellisestä Mission: Imbossible – Rogue Nationista tuttu Christopher McQuarrie.

Ohjaaja osaa asiansa ja ansaitsee kehut tälläkin kertaa erityisesti taistelu- ja toimintakohtauksista, joita ei ole leikattu epäselväksi mössöksi. Kaikesta saa selvää, riippumatta siitä kuinka kiivaaksi mielipuolinen meno yltyy.

Niin kahjolta kuin kehotus kuulostaakin, niin suosittelen tällä kertaa katsomaan ennen elokuvaa jo julkaistuja making of -videopätkiä ja kurkistuksia kulissien taakse, joissa esitellään pääosan esittäjän temppuja. Itse en ollut väijynyt kuin ensimmäisen teaser-trailerin, koska en tietenkään halunnut nähdä Tom Cruisen sekopäisistä stunteista ainuttakaan etukäteen.

Tällä kertaa kohtaukset ovat kuitenkin sellaisia, ettei niitä oikein osaa arvostaa ellei hoe koko ajan mielessään, että tuossa se kahjo nyt lentää helikopteria itse aivan liian lähellä maanpintaa tai nyt näemme näyttelijämiljonäärin hyppäävän oikeasti lentokoneesta ties kuinka monen kilometrin korkeudesta.

Toimintakohtaukset kyllä näyttävät siltä mitä ne ovatkin, eli aidoilta, mutta useamman niistä olisi todennäköisesti pystynyt toteuttamaan myös erikoistehosteilla green screenin edessä, eikä eroa olisi välttämättä huomannut lainkaan.

Jos ennakkopätkät spoilaavat leffan juonta liikaa, niin todettakoon että viimeistään noin puolen tunnin kohdalla arvaat yllätyskäänteet joka tapauksessa etukäteen. Juonesta on varmaan turha kertoa tässä sen enempää, sillä mukana on kaikki tarvittava: mielipuolinen pahis, ydinaseita, salaliittoja, puolta vaihtavia agentteja ja sankareitamme jeesaavaa modernia teknologiaa.

Vuoden 2015 Rogue Nationin arviossani kirjoitin:

”Cruise onnistuu esittämään Huntin roolin niin, ettei se vaikuta liikaa itsetarkoitukselliselta ”hei, katsokaa, olen yli viisikymppinen mies ja näin hyvässä kondiksessa ja pystyn tähän paremmin kuin nuoremmat kollegani” -pelleilyltä, ei ainakaan liikaa.”.

Tällä kertaa touhu lipsahtaa kuitenkin reippaasti tuon rajan yli. Osasyynä tähän saattaa olla se, että Fallout ei oikein tunnu osaavan nauraa itselleen edellisten elokuvien tavoin. Huumoria on kyllä mukana jonkin verran, mutta täysin päätön agenttikohellus ottaa itsensä vähän liian vakavasti, eikä edes Cruisen tavaramerkiksi muodostunutta omahyväistä irvistelyhymyä taideta nähdä kertaakaan.

Melkein kaksi ja puoli tuntia pitkästä elokuvasta olisi voinut aivan hyvin leikata ainakin 20 minuuttia pois. Esimerkiksi lopputaisto helikopterihullutteluineen on todella hienosti toteutettu, mutta myös aivan liian pitkä. Se olisi taatusti ollut vielä jännittävämpi kompaktimpana pakettina.

Mission: Impossible – Falloutin näyttelijäkaarti on pitkälti edellisistä elokuvista tuttu. Kaikki suoriutuvat rooleistaan yhtä hyvin kuin ennenkin. Uutena kasvona mukana on parhaiten Teräsmiehenä tunnettu Henry Cavill, jonka buukkaaminen IMF-ryhmän kanssa yhteistyötä tekeväksi CIA-agentiksi on aivan käsittämätön päätös.

Leffasarjassa on aiemminkin ollut mukana keskinkertaisia näyttelijöitä, mutta Cavill on samanlainen kuin kaikissa muissakin elokuvissaan, eli aivan kammottavan huono. Vaikka osa näyttelijöistä käykin vain pyörähtämässä leffassa pikaisesti, niin heidän välisensä kemiat toimivat. Cavill-puunaama sen sijaan on kuin jostain todella kehnosta Mission: Impossible -kopiosta karannut, miehen höpöttäessä repliikkejään kuin suoraan käsikirjoituksesta luettuna.

Kaikesta huolimatta Mission: Impossible – Fallout on perhanan hienon näköinen seikkailu, jännittävä trilleri ja toimiva toimintaelokuva, jonka tekijöiltä ei kunnianhimoa puutu. Sarjan muihin osiin verrattuna se ei ansaitsi korkeintaan kuin kolme ja puoli tähteä, mutta itsenäisenä teoksena elokuva on ehdottomasti neljän tähden arvoinen megaspektaakkeli.

MISSION: IMPOSSIBLE – FALLOUT

”Mission: Impossible – Fallout ei ole aivan niin hyvä kuin pari edellistä osaa, mutta se on silti valovuosia edellä muita saman genren elokuvia”

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat