Arvostelu: Netflixin 1922-elokuva jatkaa erinomaisten Stephen King -adaptaatioiden sarjaa

22.10.2017 13:47 | Aki Lehti

Thomas Jane tekee parhaan roolinsa vuosikausiin vaimonsa murhaavana maanviljelijänä.

Näyttelijä Thomas Jane on aiemmin esiintynyt jo kahdessa Stephen King -adaptaatiossa, eli vuoden 2007 The Mist -elokuvassa ja vuoden 2003 Unensieppaaja – Dreamcatcher -leffassa, jotka molemmat olivat melkoisen kammottavia tekeleitä.

Nyt hän pääsee loistamaan perjantaina 20. lokakuuta Netflixiin tarjolle tulleessa 1922-elokuvassa, joka perustuu Kingin saman nimiseen novelliin. Jane on Wilfred James, maanviljelijä joka elokuvan nimen mukaisesti murhaa vaimonsa vuonna 1922 yhdessä Dylan Schmidin esittämän poikansa Henryn kanssa. Jane on parhaimmillaan loistava näyttelijä ja 1922 on vähän yllättäen yksi hänen uransa parhaista elokuvista.

Netflix näyttää panostavan King-filmatisointeihin, ja 1922 on vähintään yhtä hyvä elokuva kuin muutama viikko sitten tarjolle tullut Julma leikki. Näiden kahden kertomukset eroavat toisistaan melkoisesti, mutta yhdistävä tekijä on se, että kummassakaan kauhu tai yliluonnolliset elementit eivät ole pääosassa.

King on aina ollut parhaimmillaan kuvatessaan arkisia tapahtumia, ihmissuhteita ja pikkukaupunkien näennäisen tavallisia tapahtumia. Kirjailijan esitellessä ja tuodessa kertomuksiinsa mukaan yliluonnollisia asioita ne leviävät vähän turhan usein käsiin ja loppuratkaisut osoittautuvat pettymyksiksi. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana useat Kingin kirjoista ovat olleet lähellä hänen alkuaikojensa klassikkoteosten tasoa. Tuoreemmista opuksista paras taitaa olla kamalaksi tv-sarjaksikin muokattu Under the Dome.

1922-novelli löytyy vuonna 2012 suomeksi julkaistusta Pimeä yö, tähdetön taivas -novellikokoelmasta, joka on kokonaisuutena vallan passeli, ja jonka parhaisiin stooreihin 1922 kuuluu.

Netflixin versio on mukavan uskollinen alkuperäisteokselle. Se lepää täysin kahden miehen harteilla, joista käsikirjoittaja-ohjaaja Zak Hilditchin nimi kannattaa painaa muistiin, sillä tämän teoksen jälkeen hän päätyy melko varmasti työskentelemään aiempaa isompien projektien pariin. Hilditch onnistuu todella vaikeassa tehtävässä, eli saamaan katsojan välittämään päähenkilöstä, joka paljastuu murhaajaksi heti alussa.

Melkein tunnistamattoman näköinen Thomas Jane on juuri oikea näyttelijä Wilfred Jamesin rooliin. Paljon normaalia laihempi Jane ei mene helpoimman kautta ja esitä Wilfrediä perinteisenä punaniskajunttina, vaan löytää hahmosta lukuisia eri tasoja ja onnistuu tuomaan esiin maanviljelijää jäytävän syyllisyyden, joka vain syvenee vuosien kuluessa. Wilfred sekoaa hitaasti elokuvan aikana, mutta ei ole perinteinen sosiapaatti vailla tunteita, ja se onkin suurin syy miksi teos toimii. Jääkö Wilfred kiinni teostaan ei ole leffan käyttämä keino kasvattaa jännitystä, vaan se mitä päähenkilön pään sisällä tapahtuu.

Kertomus hyppii vuosien 1922 ja 1929 välillä. Vuosikymmenen lopussa Wilfredin elämän epäonni ja häntä sisältä syövä syyllisyys ovat ajaneet miehen pisteeseen, jossa hän päättää tunnustaa tekonsa kirjoittamalla kirjeen, jonka teksti toimii tarinan kertojaäänenä. Se ei onneksi selitä katsojalle kaikkea, vaan jättää tilaa tulkinnalle. Wilfredin kertoman mukaan murhaamansa vaimo vainoaa häntä, mutta tarina jättää katsojan päätettäväksi kiusataanko pahantekijää tuonpuoleisesta käsin vai ovatko tapahtumat vain hänen kuvitelmaansa.

Sivuosahahmot ovat tarinan kannalta erittäinen oleellisia, mutta heidän stooriensa avaaminen paljastaisi liikaa varsin simppelistä elokuvasta, joten todetaan vain, että Dylan Schmid, Molly Parker, Neal McDonough, Kaitlyn Bernard ja Brian d’Arcy James tekevät kaikki hienoa työtä.

1922 etenee mukavan hitaasti, eikä 101 minuutissa ole oikeastaan yhtään liikaa. Erikseen täytyy vielä kehua kuvaaja Ben Richardsonia, joka varastaa rehellisesti parhaimmilta. Hänen tallentamistaan maalaismaisemista tulee mieleen Terrence Malickin vuoden 1978 Days of Heaven – Onnellisten aika -mestariteos.

Jotkut ovat jo valitelleet saaneensa yliannostuksen Kingiä tämän vuoden aikana. Saatan toistaa itseäni, mutta jos adaptaatioiden taso pysyy näin korkealla, niin Netflix voi puolestani lykätä King-leffoja ulos ihan niin paljon kuin lystää. 1992 on Julma leikki – ja Se -elokuvien ohella parasta mitä miehen tekstien pohjalta on tänä vuonna tehty.

Muropaketin uusimmat