Arvostelu: Netflixin Altered Carbon -sarja on kunnianhimoista ja komeaa scifiä

Netflixin odotettu jättituotanto Altered Carbon on parasta scifiä sitten Black Mirror -sarjan.

Richard K. Morganin saman nimiseen kirjaan ja sen jatko-osiin perustuva Altered Carbon -tv-sarja on kunnon hardcore-scifiä, tieteisseikkailudraamaa jollaisesta ei uskaltanut kirjan ilmestymisen aikoihin vuonna 2002 haaveillakaan. Sen sekoitus Blade Runneria, Ghost in the Shelliä ja cyberpunk noiria ei pyytele anteeksi, eikä vedä mutkia suoriksi yrittämällä tehdä suurelle yleisölle suunnattua huttua. Altered Carbon on selvästi suunnattu intohimoisille scifiharrastajille ja -faneille, jotka eivät kavahda arkipäiväisinä asioina esitettyjä monimutkaisia ja mielikuvituksellisia konsepteja.

Altered Carbonin maailmassa kuolemattomuus on mahdollista, ainakin jos olet tarpeeksi varakas. Ihmisen tietoisuus (tai sielu) pystytään lataamaan pieneen niskaan upotettavaan lätkään ja siirtämään se milloin tahansa toiseen kehoon, eli kuoreen. Samasta henkilöstä voidaan tehdä myös klooneja ja tietoisuus on mahdollista varmuuskopioida pilveen.

Sarjan isolla rahalla tehty maailma on upean näköinen ja se tarjoaa todella monimutkaisen ja hämmentävän mytologian, josta riittää ammennettavaa vaikka kuinka moneen tarinaan ja tuotantokauteen. Kymmenestä jaksosta koostuva Altered Carbon sortuu varsinkin puolivälin paikkeilla parin jakson ajaksi Netflixin helmasyntiin, eli junnaa paikoillaan kertoessaan periaatteessa simppeliä tarinaa. Tyhjäkäyntiä ei onneksi ole mukana läheskään niin paljon kuin vaikkapa kaikissa striimauspalvelun Marvel-sarjoissa.

Sarjan päähenkilö on Takeshi Kovacs (Byron Mann), kapinallinen huippusotilas, joka jäi kiinni ja hänen tietoisuuteensa ”sammutettiin” pariksi vuosisadaksi. Nyt Kovacs herätetään henkiin siirtämällä hänet juuri kuolleen poliisin kroppaan, jota esittää Suicide Squadista ja The Killing -sarjasta tuttu Joel Kinnaman.

Joku ehti ennakkoon kitistä sarjan harjoittavan valkopesua, sillä Mannin esittämä alkuperäinen Kovacs on aasialainen ja hirmuiseen kuntoon itsensä puntannut Kinnaman tietysti valkoihoinen. Näyttelijät saavat kuitenkin melkein saman verran ruutuaikaa, sillä joka jaksossa nähdään runsaasti takaumia. Hämmentävästi kahden eri näyttelijän esittämän hahmon mieltää hyvin äkkiä samaksi sälliksi, vaikka miehet ovatkin ulkonäöltään aivan erinäköisiä.

Kovacs herätetään henkiin selvittämään kuka murhasi huippurikkaan Laurens Bancroftin (James Purefoy). Murha on tässä tapauksessa vähän pöhkö termi, sillä Bancroft on tietysti elossa uudessa kropassa, mutta ei muista kuka laittoi hänen entisen kuorensa kylmäksi.

Hetkittäin brutaali väkivalta ja toimintakohtaukset ovat turhan suuressa roolissa, mutta sarja pysyy silti tasapainossa tarjoten myös tarpeeksi draamaa, jännitystä ja ihmis- ja tekoälysuhteita. Mukana on onneksi myös useita vahvoja naishahmoja, sillä välillä tuntuu siltä kuin kohtaukset olisi sijoitettu bordelleihin ja strippiklubeille vain siksi, että ruutuun saadaan mahdollisimman paljon alastomia naisia. Toisaalta Kinnaman on myös perse paljaana melkein joka jaksossa.

Martha Higaredan esittämä poliisi Kristin Ortega on taatusti ollut hankala hahmo näytellä, sillä hänen suhteensa Takeshiin, tai oikeastaan Takeshin uuteen kuoreen on melkoisen monimutkainen. Higareda suoriutuu tehtävästä hyvin, sillä vaikka Ortega onkin pieni ja pippurinen naispoliisi, niin hahmo on kaikkea muuta kuin yksiulotteinen.

Dichen Lachmanin näyttelemä Kovacsin sisko Reileen Kawahara on kuin veljensä, fiksu kovis, joka osaa nyrkkien lisäksi käyttää myös aivojaan. Renee Elise Goldsberryn Quellcrist “Quell” Falconer on uskottava johtaja ja kapinallisten pääpäsmäri. Laurensin vaimo Marion Bancroft on Kristin Lehmanin näyttelemänä erilainen naishahmo, joka ei käytä väkivaltaa, vaan luottaa salaisuuksiin, manipulointiin ja juonitteluun.

Sinne tänne rönsyileviä sivujuonia ja hahmoja on tässä turha alkaa luetella läpi, mutta Chris Connerin esittämä Poe on pakko mainita. Hänen hahmonsa on tekoäly, joka on olemassa fyysisesti sekä hotellina että Edgar Allan Poen näköisenä henkilönä. Poe on hetkittäin sarjan koominen kevennys, mutta silti tärkeä osa juonta, jonka tehtävä ei ole vain tuoda todella synkkään sarjaan huumoria.

Altered Carbon on loistoscifiä, mutta Netflixin paras scifisarja on edelleen silti Black Mirror, mutta niitä on oikeastaan turha verrata keskenään. Vaikka satoja vuosia tulevaisuuteen sijoittuva Altered Carbon esittää myös suuria kysymyksiä esimerkiksi ihmisyydestä, kuolemattomuudesta ja eriarvoisuudesta, niin pohdinnat jäävät vähän turhan pinnallisiksi. Black Mirrorin maailma on jo ainakin osittain totta, joten siihen samaistuminen on helppoa.

Altered Carbonkin imaisee kyllä mukaansa, vaikka aluksi scifi-jargon ja puheet ”kuorista” ja ”lätkistä” (tai miten ikinä sanat sleeve ja stack onkaan suomennettu, ennakkokatselujaksoissa ei ole tekstejä) tuntuvat vähän hölmöiltä. Sarja kuitenkin uskoo esittämäänsä maailmaan sataprosenttisesti ja sen futuristiset mahdottomuudet tuntuvat jo toisen jakson kohdalla luonnollisilta, vaikka niitä ei katsojalle selitetäkään aivan puhki.

Netflixin jättisatsauksessa upeinta on cyperpunk-maailma ja sen rikas mytologia, josta olisi voinut ammentaa vielä paljon enemmänkin. Altered Carbonin ensimmäinen tuotantokausi on silti loistavaa scifiä, vaikka se kertookin vähän turhan tavanomaisen rikos- ja kostotarinan.

Altered Carbonin 10 jaksosta koostuva ensimmäinen tuotantokausi tulee kokonaisuudessaan tarjolle Netflixiin perjantaina 2. helmikuuta.