Arvostelu | Netflixin Away-avaruussaippuaooppera yrittää saada katsojan kyynelehtimään loputtomalla lässytyksellä

13.09.2020 10:35 | Aki Lehti

Away-sarja ei ole tieteistarina, vaan avaruuteen sijoittuva puuduttava saippuasarja, joka keskittyy ihmissuhteisiin ja arkisiin ongelmiin.

Ohjaaja Ridley Scott kertoi meille aikoinaan, että avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi. 40 vuotta myöhemmin tilanne on toinen, ainakin Netflixin Away-sarjassa, jossa Hilary Swank on matkalla Marsiin.

Koskettavana avaruusdraamana ja -seikkailuna markkinoitu Away on kaikkea muuta. Se on puuduttavan tylsä saippuaooppera, jossa Swankin esittämän Emma Green -astronautin suurimpia ongelmia ovat maanpinnalla tapahtuvat arkiset asiat. Esimerkiksi teini-ikäiseen Alexis-tyttäreen (Talitha Bateman) täytyy olla yhteydessä useita kertoja päivässä, koska tällä on teini-ikäisen ongelmia.

Äidin roolin lisäksi naisen kuuluu olla myös hyvä vaimo ja huolehtia miljoonien kilometrien päästä avaruudesta käsin sairauden takia kyydistä jääneen aviomiehensä Mattin (Josh Charles) terveydentilasta. Emma on jatkuvasti yhteydessä heihin ja muihin hahmoihin videopuheluiden avulla ja suunnilleen puolet kohtauksista tapahtuukin muualla kuin avaruudessa.

Koko maailma seuraa ihmiskunnan ensimmäistä miehitettyä lentoa Marsiin, jonka miehistöön kuuluvat Emman lisäksi veteraanikosmonautti Misha (Mark Ivanir), kiinalaiskemisti Lu (Vivian Wu), intialainen lääkäri Ram (Ray Panthaki) ja brittibotanisti Kwesi (Ato Essandoh), joka ei ole ollut aiemmin avaruudessa (!).

Avaruusmatkan vaarojen ja perheen banaalien murheiden lisäksi Emman täytyy huolehtia myös matkakumppaneistaan ja heidän loputtomista ongelmistaan.

Miehistö ei luota Emmaan johtajana, eivätkä he osaa toimia tiiminä lainkaan. Astronautit ovat treenanneet tehtävää varten vuosia, mutta käyttäytyvät kuin eivät tuntisi toisiaan lainkaan. He haukkuvat toisiaan päin naamaa, juonittelevat toistensa selän takana sekä kinastelevat ja kitisevät jatkuvasti henkilökohtaisista asioista, jotka eivät liity tehtävään mitenkään. Viimeistään kahden jakson jälkeen porukan jokaisen hahmon toivoo imeytyvän ilmalukosta avaruuden loputtomaan pimeyteen.

Away ei siis todellakaan ole millään tasolla realistinen avaruusdraama tai kiinnostava tieteistarina, vaan sekoitus Lostia ja mitä tahansa kliseistä saippuaoopperaa. Se on kasvukertomus, jossa kaikki oppivat jotain uutta itsestään ja lässytilässynlää.

Lostista muistuttaa lähinnä jaksojen tyyli esitellä hahmot takaumien avulla. Nykyhetkessä kööri kohtaa joka episodissa uuden hengenvaarallisen ongelman, jonka ratkaisemiseksi heidän on opittava toimimaan yhdessä.

Mukana matkalla ei siis ole ihmisiä, vaan tyhjiä kuoria, joiden persoonat määriytyvät täysin heidän mukarankkojen taustatarinoidensa perusteella. He voivat muuttua ja kasvaa nykyhetkessä vain menneisyytensä tapahtumien kautta, jotka esittelevät epäkiinnostavia asioita –  perhesuhteita, surua, pettämistä ja oman identiteettinsä etsimistä.

Awayn avaruuskohtaukset näyttävät ihan kivalta, vaikka erikoistehosteisiin ei ole tuhlattu mielipuolisia summia. Näyttelijät puolestaan antavat itsestään turhankin paljon, vaikka heidän ei tarvitse oikeastaan tehdä muuta kuin olla kiukkuisia tai huolissaan ja välillä itkeä ilosta tai surusta.

Awayn on luonut esimerkiksi Penny Dreadful -sarjasta tuttu Andrew Hinderaker. Pääpäsmärinä ja showrunnerina toimii Jessica Goldberg, joka on tuttu The Path -sarjasta. Vastaava tuottaja on Jason Katims, jonka Friday Night Lights -sarjassa oli paljon samaa kuin Awayn ihmissuhdekoukeroissa.

Molemmat yrittävät saada katsojan herkistymään näyttämällä suuria tunteita ja kyynelehtiviä hahmoja, joiden suoltama loputon lässytys ongelmistaan on täysin sietämätöntä.

Away on joka suhteessa epäuskottava ja puuduttava tekele, jonka jaksoja pystyy katsomaan putkeen vain kunnon masokisti. Sarjan kymmenen jaksoa sisältävä ensimmäinen kausi tuli tarjolle Netflixiin 4. syyskuuta.