Arvostelu Netflixin hirveä Fubar-sarja on Arnold Schwarzeneggerin turhimpia töitä
Netflixin Fubar-toimintakomediasarja on suunnilleen surkeinta köntsää mitä Arnold Schwarzenegger on urallaan tehnyt.
Netflixiin tänään tarjolle tulleen Fubar-sarjan traileri sai vanhan Arnold Schwarzenegger -fanin innostumaan. Arskan uran ensimmäinen tv-sarja vaikutti kunnon kunnianosoitukselta miehen klassikkoleffoille. Valitettavasti ilo ja innostus katoaa jo ensimmäisen episodin aikana. Se selittää syyn Netflixin ennakkokatseluiden tiukkaan arvioembargoon: Fubar ilmestyi Netflixiin tänään kello 10.01. Arviot sai julkaista vasta täsmälleen samalla kellonlyömällä.
Syy on se perinteinen – Fubar on täysin turhanpäiväistä Netflix-huttua. Sarjan äärellä kovinkin Arska-diggari kyllästyy muutaman jakson jälkeen. Toimintalegendan blockbuster-leffojen kaavaa epäonnistuneesti apinoivan sarjan kahdeksan jakson tuijotus putkeen oli puuduttavin katselukokemus aikoihin.
Suht’ suoraan True Lies -leffasta juonensa lainaavalla Fubarilla on tarjota vain hitunen Arnold Schwarzeneggerin karismaa. Muutama mukavan verinen kohtaus sentään herkuttelee gorella. One-linereiden toistelu ei auta, sillä sarjasta uupuu Arskan klassikkoleffojen näyttävät action-kohtaukset lähes kokonaan.
Fubar on pelkkää mukanäppärää sanailua. Toinen toistaan kehnommat vitsit eivät naurata edes huonoudellaan. Länkytys on pelkästään ärsyttävää, ja päällimmäinen tunne myötähäpeä. Sarjan kantava ideakaan ei ole omaperäinen, mutta periaatteessa kiinnostava. Fubar on kuin True Lies rinnakkaisuniversumista. Keskiössä on jälleen kaksoiselämää viettävä CIA-agentti.
Schwarzeneggerin esittämä Luke Brunner on jäämässä eläkkeelle ja haluaa korjata välinsä ex-vaimoonsa Tallyyn (Fabiana Udenio). Mies päätyy kuitenkin suorittamaan viimeistä tehtävää. Hän on aikoinaan listinyt Boro-pahiksen (Gabriel Luna) terroristi-isän. Boron kynsistä pelastettava agenttikollega paljastuu hänen Emma-tyttärekseen (Monica Barbaro). Perheessä onkin kaksi agenttia.
Kaksikon kehnot välit muistuttavat 1980-luvun tuotoksia väärällä tavalla. Isän ja melkein kolmekymppisen Emman suhde on sarjan yleisfiiliksen tavoin tunkkaisen ummehtunut.
Luke ja Emma yrittävät kyllä fiksata välejään, mutta sen seuraaminen on aika sietämätöntä katsottavaa. Isää kaduttaa, ettei hän ole viettänyt tarpeeksi aikaa perheensä kanssa. Emma syyllistää kuvioista työn takia poissa ollutta faijaa, vaikka tekee itse täysin samaa omalle miesystävälleen Carterille (Jay Baruchel).
Tyttären salaisuus paljastuu jo ensimmäisessä jaksossa. Palikat pöhkösti paikoilleen asetteleva pilotti ei ole kummoinen, mutta silti koko kauden paras jakso. Seitsemän seuraavan episodin aikana ravataan ympäri maailmaa, kuten agenttitoiminnassa kuuluukin. Pallo pitää pelastaa Boro-pahikselta, joka kaupittelee ydinaseita terroristeille.
Fubarin pitäisi olla elokuva. Sarjamitassa se on yltiögeneeristä huttua, ja nähty lukemattomia kertoja paremmin tehtynä. True Liesia lainaavaan kertomukseen on ängetty vain lisää one-linereita, turhia hahmoja ja päättömyydessään puuduttavia juonikäänteitä.
Sarjan luoja Nick Santora on unohtanut tärkeimmän. Kertomus ei voi viihdyttää ilman tarttumapintaa. Mukahauska mussutus ja hahmojen välit eivät kiinnostaa lainkaan. Ihmisenkaltaisten olentojen ontot suhteet ovat yhtä tyhjän kanssa. Edes perinteisen pöljän toimintamäiskeen asteikolla yksikään henkilö ei tunnu aidolta.
Edes pahis ei pelasta tilannetta.
Gabriel Lunan karisma on kadonnut johonkin raakilemaisen käsikirjoituksen väliin. Toinen toistaan rasittavammat CIA-kollegat ovat puujalkavitsejä suoltavia kliseeautomaatteja. Tarinaa selittää ääneen auki Milan Carterin esittämä Barry-tietokonenero. Sarjakuvafanin suusta kuullaan pari etäisesti hauskaa läppää, miehen höpistessä pop-kulttuuriviittauksia.
Fubaria ei ole tehty pikkubudjetilla, mutta mielikuvituksettomat toimintakohtaukset näyttävät silti halvoilta. Suurin vaiva lienee nähty siihen, että Arska vaikuttaa edes etäisesti siltä kuin pystyisi edelleen etenemään edes kävelyvauhtia.
Isolla rahalla tehtyjen Netflix-sarjojen kantava idea on ollut muistuttaa elokuvia. Fubar ei tarjoa näyttäviä toimintakohtauksia. Budjetista iso osa lienee mennyt Schwarzeneggerin palkkioon ja loput masseista epäuskottaviin tehosteisiin.
Räiskintä tekee vaikutuksen vain väkivaltaisimmissa kohtauksissa. Harvakseltaan esitelty gore toimii jopa yllättävän hyvin.
Sarja on suunnattu nostalgiannälkäisille Arskan ystäville. Fan service lipsahtaa välillä väärällä tavalla naurettavuuksiin. Schwarzenegger toistelee loputtomia variaatioita one-linereistaan. Chopper-sanan karjuminen naurattaa ääneen. Kuten myös kohtaus, jossa toistetaan pervert-sanaa suoraan Isäni on Turbomies -elokuvan tyyliin.
Schwarzenegger todisti aikoinaan jo Twins– ja Kindergarten Cop -elokuvissa hallitsevansa komedian omintakeiseen tyylinsä. Jostain kumman syystä Fubar tuntuu hetkittäin nauravan sankarillemme, eikä sankarin kanssa.
Kamalinta katsojankidutusta ovat kohtaukset, joissa Luke-isä joutuu tyttärensä kanssa epämiellyttäviin tilanteisiin. Agenttifaija suhtautuu aikuiseen lapseensa kuin teinityttöön. Emma joutuu suorittamaan viettelytehtävää, joka on isästä aivan kamalaa. Faijaa yököttää myös tyttärensä seksilelu. Katsoja puolestaan kiemurtelee myötähäpeästä sarjan yrittäessä repiä huumoria isästä, joka kuvittelee tyttärensä olevan neitsytmäinen pyhimys. Läppä on tunkkainen tuulahdus vuosikymmenten takaa.
Siinä vaiheessa oli pakko pitää paussi kun Luke alkoi kutsua Dr. Pfefferiä (Scott Thompson) limumerkkiä mukaillen Dr. Pepperiksi. Ja kyllä – ikäraja on K16.
Isän ja tyttären sanailu on raivostuttavaa kitinää, josta saa tarpeekseen heti alussa. Kinastelu jatkuu viimeiseen jaksoon asti. Ja koska kyseessä on Netflix, niin lienee turha selittää sen enempää sarjan jurnuttavasta rytmityksestä.
Fubar suhtautuu toimintalegendaan kuin elävään meemiin, jolloin kaikkien tunteman julkkiksen tähtipotentiaali menee täysin hukkaan.
Fubar on laiskaa länkytystä, Schwarzeneggerin uran kehnoimpia tuotoksia ja todellakin täysin FUBAR (Fucked Up Beyond All Recognition). Osuvampi nimi olisi ollut pelkkä FU.
7. kesäkuuta Netflixissä nähtävä kolmiosainen Arnold-dokumentti ei voi olla Fubaria huonompi.
