Arvostelu: Netflixin I Am Not Okay With This on mukavan omaperäinen sarja supervoimien ja arkielämän yhteensovittamisesta

01.03.2020 10:27 | Aki Lehti

Se-kauhuelokuvista tuttu Sophia Lillis loistaa teininä joka ei pysty kontrolloimaan kiukkuaan tai supervoimiaan.

Teini-iän ja heräävien supervoimien yhdistelmä on nähty jo niin monta kertaa, että kiinnostavan sarjan tekeminen aiheesta kuulostaa melko mahdottomalta. Netflix onnnistuu moisessa uuden I Am Not Okay With This -sarjansa kanssa. Charles Forsmanin saman nimiseen sarjakuvaan perustavan sarjan ensimmäinen kausi toimii yllättävän hyvin, koska se kertoo vain lyhyestä ajasta päähenkilö Syd Novakin (Sophia Lillis) elämässä, ja keskittyy enemmän häneen ihmisenä kuin supervoimiin.

I Am Not Okay With This vertautuu väkisinkin Netflixin The End of the F***ing World – ja Stranger Things -sarjoihin. Sillä on samat tuottajat kuin Stranger Thingsillä ja uutuuden pääpäsmärinä toimii Jonathan Entwistle, joka vastasi myös Forsmanin sarjikseen perustuvasta The End of the F***ing Worldista.

I Am Not Okay With This on suunnattu varttuneemmille katsojille. Se käsittele synkkiä aiheita kuten The End of the F***ing Worldkin, mutta on tyyliltään jotain aivan muuta kuin ääriväkivaltainen mustan komedian ja rakkaustarinan risteytys. Gorea löytyy myös tästä sarjasta ja ensimmäinen jakso alkaakin teini-ikäisen Sydin haahuillessa Carrie-tyyliin yltä päältä veressä pitkin pikkukaupungin katuja. Ensimmäinen kausi kertoo kuinka tähän tilanteeseen on päädytty.

Näsäviisas Syd on melko onneton sosiaalisissa tilanteissa, eikä asiaa auta ainakaan hänen tempperamenttinsa. Hänen on kuitenkin opittava pitämään raivonpuuskansa kurissa, sillä niiden aikana Syd ei osaa tai pysty kontrolloimaan supervoimiaan. Telekineesi saa aikaan melkoisen sotkun hallitsemattomana.

Masennuksen kanssa kamppailevan teinin ainoa ystävä Dina (Sofia Bryant) on löytänyt itselleen poikaystävän koulun hölmöstä urheilijasankarista. Sydin isä on kuollut vajaa vuosi aiemmin ja välit Maggie-äidin (Kathleen Rose Perkins) kanssa ovat kaikkea muuta kuin lämpimät. Pikkuveli Liam (Aidan Wojtak-Hissong) on kuitenkin tasapainoittava voima, joka pitää köyhyyden kanssa kamppailevan perheen jotenkin kasassa.

Koulun terapeutin käskystä päiväkirjaa pitävän Sydin elämä alkaa kuitenkin mennä parempaan suuntaan hänen ystävystyttyä omalaatuisen Stanleyn (Wyatt Oleff) kanssa. VHS-kaseteista ja ihanan kornista 1980-luvun musiikista diggaavasta pojasta tulee tuki ja turva, jolle Syd voi kertoa supervoimistaan. Stanley haluaa suhteen olevan tietysti enemmän kuin kaverisuhde.

Juonikuvaus kuulostaa siltä, että I Am Not Okay With This on jälleen yksi teinisaippuaooppera. Sarja on kuitenkin yllättävän raikas draama juuri sopivalla ripauksella huumoria, joka ei nosta supervoimia pääosaan. Se ei tee päähenkilöstään supersankaria, vaan käsittelee hänen luonnollista kasvuaan ihmisenä. Syd on kaikin puolin tavallinen 17-vuotias, joka kamppailee lähinnä psyykkisten ongelmien kanssa. Sarjassa supervoimat eivät ole metafora kaikille tutuille teini-iässä tapahtuville muutoksille, vaan ne ovat vain yksi harmillinen lisä jo muutenkin hankalaan elämänvaiheeseen.

Syd lukee ääneen hänen päiväkirjamerkintöjään ja kerrankin ratkaisu käyttää kertojaääntä toimii. Se johtuu lähinnä siitä, että Sophia Lillis on pääosassa erinomainen, eikä selostus tunnu lainkaan päälleliimatulta. Mukana on paljon tekstiä ja vuorosanoja suoraan sarjakuvasta, mutta muuten sarja eroaa lähdemateriaalista melko reippaasti. Muutokset kuitenkin toimivat. Sarjis käsitteli masennusta vielä syvällisemmin, mutta ehkä myös turhan synkästi. Varsinkin lopussa uitiin jo niin syvissä vesissä, että meno muuttui jo hieman pöljäksi.

Sarja päättyy pakon sanelemana aivan eri tavalla, mutta todella töksähtäen. Luulin ensin lopun perusteella, ettei Netflix lähettänyt kaikkia jaksoja katsottavaksi ennakkoon. Ensimmäisellä kaudella jaksoja on kuitenkin vain seitsemän ja kausi päättyy cliffhangeriin.

Kerrankin käsillä on Netflix-sarja, joka ei junnaa loputtomiin paikoillaan, sillä kaikki jaksot ovat alle puolen tunnin pituisia. Sarja sijoittuu nykyhetkeen, mutta on täynnä kasarifiilistä. Soundtrack on täynnä kyseisen vuosikymmenen biisejä ja yksi jaksoista on aivan rehellinen John Hughes -homage. 1980-luvun tunnelma sopii silti sarjan henkeen. Erityismaininnan ansaitsee kohtaus, jossa Stanley valmistautuu treffeille tanssien Prefab Stroutin The King of Rock ’n’ Roll -biisin tahtiin.

I Am Not Okay With This ei ehkä ole tarinaltaan kovin omaperäinen, toisin kuin sen toteutus. Käsikirjoitus ei pidä perinteiseen tyyliin katsojaa idioottina, eikä selitä turhaan kaikkea auki. Näyttelijöistä varsinkin Lillis pääosassa ja Oleff Stanleyn roolissa ovat todella hyviä. Sarja onnistuu käsittelemään tärkeitä ja vakavia aiheita sekä kiertää supervoimista ja teini-iästä kertovien tarinoiden pahimmat kliseet mukavan kaukaa.

I Am Not Okay With This tuli tarjolle Netflixiin viime keskiviikkona 26. helmikuuta.