Arvostelu: Netflixin Okja-monsterielokuva ottaa kantaa ja viihdyttää
Bong Joon-hon ohjaama Okja on Netflixin parhaita alkuperäiselokuvia.
Neflix mainostaa ymmärrettävästi Okja-alkuperäiselokuvansa olevan saman ohjaajan tekele kuin Snowpiercer, koska se on Bong Joon-hon ohjaustöistä parhaiten suuren yleisön tuntema. Okja on kuitenkin enemmän velkaa korealaisohjaajan vuoden 2006 hienolle The Host -monsterielokuvalle. Vaikka toisena käsikirjoittajana onkin englantilainen Jon Ronson ja näyttelijöinä isoja Hollywood-tähtiä, niin Okja on mukavan kaukana perinteisestä länsimaisesta tehosteseikkailusta.
Okja ei ole vain lämminhenkinen kertomus jättipossusta ja tytöstä, eikä missään tapauksessa perheen pienimmille tarkoitettu teos, vaikka muutama leffan trailereista saattaakin moisen kuvan antaa. Se on omalaatuinen aikuisille tarkoitettu genresekoitus, poliittinen satiiiri, trilleri, toimintaseikkailu ja scifikomedia, joka sekä viihdyttää että ottaa kantaa.
An Seo-hyun esittää debyyttiroolissaan Mijaa, joka asuu isoisänsä ja parhaan ja ainoan ystävänsä Okja-jättipossun kanssa luonnon keskellä Korean maaseudulla viettäen simppeliä elämää. The Hostissakin näytelleen Byun Heebongin esittämä isoisä ei ole vaivautunut kertomaan Mijalle Okjan olevan heillä vain lainassa monikansalliselta Mirando-firmalta, osana julkisuustemppua jonka avulla kuluttajat yritetään saada syömään geneettisesti muunneltujen jättiotusten lihaa ilman tunnontuskia.
Lucy Mirandon (Tilda Swinton) johtama korporaatio tulee hakemaan omaisuutensa takaisin, tarkoituksenaan esitellä Okjaa julkisuudessa muun muassa tohtori Johnny Wilcoxin (Jake Gyllenhaal) juontamassa tv-ohjelmassa. Todellisuudessa possua ollaan viemässä laboratorioon tutkittavaksi ja rääkättäväksi, ennen kuin se laitetaan lihoiksi lajitoveriensa kanssa.
Mija ei moiseen suostu, vaan lähtee pelastamaan ystäväänsä, päätyen metsän keskeltä lopulta New Yorkin melskeeseen. Apua hän saa Jayn (Paul Dano) johtamilta aktivisteilta.
Joon-hon elokuva on harvinaisen kunnianhimoinen tekele, joka on koko ajan vaarassa levitä käsiin. Genresekoitus pysyy kuitenkin kasassa, vaikka hyppiikin välillä turhan tiuhaan tahtiiin tyylistä ja tunnelmasta toiseen. Okja onnistuu olemaan kaunis kertomus ystävyydestä, kertomaan kantansa tehotuotannosta satiirin keinoin ja naurattamaan mukavan mauttomalla eritehuumorillaan tuhansia kiloja painavan possun tykitellessä pökälepommeja pahiksia kohti.
An Seo-hyun on oiva valinta pääosaan. Hänen esittämänään Mijasta huokuu huoli ystävästään ja tytön suoritus saa myös digiluomuksen tuntumaan aidommalta. Okja-otus näyttää hyvältä, vaikka ei aivan tietokonetehosteiden parhaimmistoa olekaan. Erityisen näyttävä se on takaa-ajokohtauksessa Soulin kaduilla ja rymistellessään läpi ostoskeskuksen.
Tilda Swintonin esittämä Lucy Mirando on tahallinen karikatyyri, mutta toimii hieman hillitympänä paremmin kuin hänen Snowpiercerissä esittämänsä vastaava hahmo. Okjan aivan liian överistä roolisuorituksesta vastaa Jake Gyllenhaal raivostuttavana tohtori Wilcoxina. Gyllenhaal on monipuolinen näyttelijä, mutta screwballkomedia mieheltä ei luonnistu.
Okja kurkottelee vähän turhan moneen suuntaan sivujuonineen ja on hieman liian pitkä, mutta se on silti helposti yksi Netflixin parhaista alkuperäiselokuvista. Okjan olisi mieluusti katsonut myös valkokankaalta, mutta nykypäivänä yksikään iso Hollywood-studio tuskin olisi lähtenyt rahoittamaan näin sekopäistä teosta.
Okja tulee tarjolle Netflixiin keskiviikkona 28. kesäkuuta.
