Arvostelu: Netflixin Requiem-sarja sekoittaa onnistuneesti kauhua ja brittidraamaa

BBC:n käsialaa olevan Requiemin yliluonnolliset tapahtumat pienessä englantilaiskylässä onnistuvat pelottamaan.

Netflixin loputtomassa alkuperäissarjojen virrassa Requiem on positiivinen yllätys. Se ei ole mikään ihme, sillä sarja on alun perin BBC:n käsialaa, jonka esitysoikeudet Netflix osti Iso-Britanniaa lukuunottamatta.

Requiem on sekoitus kauhutarinaa, fantasiaa, mysteeriä ja perinteistä brittidraamaa, vaikka rankka alku lupaakin jotain aivan muuta. Vanha mies hyppää maaseudulla sijaitsevan kartanon katolta kuolemaansa, josta leikataan Lontooseen päähenkilöömme Matilda Grayhin (Lydia Wilson), menestyneeseen sellistiin, joka valmistautuu tärkeään konserttiin ja maailmankiertueeseen.

Urasuunnitelmiin tulee kuitenkin muutos Matildan äidin viiltäessä kurkkunsa auki tyttärensä edessä ilman mitään järkevää syytä. Väkivaltaisen alun jälkeen meno rauhoittuu, sillä Requiem luottaa pelottelussaan tunnelmaan, eikä mässäile verellä kuin muutamaan otteeseen. Edesmenneen äidin jäämistöstä löytyneet valokuvat saavat sellistin lähtemään tutkimusmatkalle Walesiin, pieneen Penllynith-kylään. Mukaan lähtee hänen muusikkopartnerinsa, pianisti Hal (Joel Fry). Koko pikkukylä omituisine hahmoineen on yhtä suurta mysteeriä, joka tiivistyy alussa nähtyyn kartanoon, jossa jokin yliluonnollinen mellastaa.

Matildan hämärän peitossa olevat lapsuusvuodet vaikuttavat liittyvän jotenkin kylässä yli 20 vuotta sitten tapahtuneeseen Carys Howell -nimisen pikkutytön katoamiseen, tapaukseen jota ei ole saatu selvitettyä. Menneiden asioiden kaivelu raivostuttaa suurinta osaa asukkaista, vaikka jotkut uskovatkin asiaan liittyvän jotain yliluonnollista.

Requiemin kauhuelementit ovat tarkoituksellisen kliseisiä, mutta toimivia. Kummituskartanon pelottavat äänet, kuiskailut ja Matildan näkemät näyt ovat velkaa klassisille Hammer-kauhuleffoille, ja ympäröivät metsät ovat juuri sen näköisiä, että kauhutarinan hahmojen on pakko tutkia niitä pimeässä. Sarjan luoja Kris Mrksa ja ohjaaja Mahalia Belo tekevät selvää pastissia vanhoista tunnelmaan luottavista kauhuleffoista, mutta saavat kliseensä toimimaan ja pelottamaan. Suurin syy on eri genrejen sekoitus, sillä Requiem hyppää suoraan kummitussäikyttelystä perinteiseen brittidekkariin, jonka etsivät ovat kaikkea muuta kuin ammattilaisia.

Matildan ja Halin olemattomat kyvyt selvittää mahdollista rikosta ja sellistin menneisyyttä vievät heidät sivupoluille, joissa kylän asukkaiden sivujuonet nousevat tärkeään osaan. Yhdistäva tekijä on Carysin katoaminen, yhteinen salaisuus jonka selvittämisestä tuntuu olevan kiinnostunut vain jo eläkkeellä oleva poliisi, Brendan Coylen esittämä Stephen Kendrick.

Requiemista löytyy muutakin pelottavaa kuin yliluonnolliset elementit. Se esittelee kuinka järisyttävä vaikutus tragedialla voi olla ihmisiin. Esimerkiksi kadonneen Carysin äiti on edelleen yli kahden vuosikymmenen jälkeen ihmisraunio, vaikka onnistuukin pitämään ulkoisen kulissin pystyssä. Myöskään muistiin ei sarjan mukaan kannata luottaa, Matildan tehdessä kyseenalaisia asioita, jotka saattavat olla totta tai pelkkää unta.

Reqiuem on tuttuun brittityyliin lyhyt sarja, toisin kuin liian monet Netflixin väkisin venytetyistä tekeleistä. Kuusi tunnin mittaista jaksoa on juuri sopiva mitta kertomukselle, jonka loppuratkaisu antaa katsojan tehdä oman tulkintansa tapahtumista.

Perjantaina 23. maaliskuuta Netflixiin tarjolle tullut Requiem imaisee mukaansa, vaikka sen kauhukliseet voivat aluksi tuntua naurettavilta.