Arvostelu: Netflixin The Platform -elokuva on upean häiriintynyt scifin ja kauhun sekasikiö

25.03.2020 19:50 | Aki Lehti

The Platform -elokuva on pahimmillaan ja parhaimmillaan kuvottavaa katsottavaa, jonka sanomaa jää miettimään.

Netflix onnistuu yllättämään pitkästä aikaa oikein kunnolla. Viime viikon perjantaina tarjolle tullut The Platform -elokuva vaikutti trailerin ja juonikuvauksen perusteella jälleen yhdeltä ö-luokan scifikauhukyhäelmältä, mutta mitä vielä. Espanjalaisohjaaja Galder Gaztelu-Urrutian elokuva on todella häiriintynyt dystopiakuvaus ja yksi parhaita tänä vuonna ensi-iltansa saaneita elokuvia.

The Platform on pelkkää allegoriaa ja kapitalismin kritiikkiä, sijoitettuna Bong Joon-hon Snowpiercer-elokuvan mieleen tuovaan vankilaan. Bongin leffassa hyväosaiset asuivat läpi maailmanlopun maiseman kiitävän junan ensimmäisissä vaunuissa, eläen yltäkylläisyydessä. Viimeisessä vaunuissa asustavien epäonnisten elämä oli pelkkää kärsimystä ja selviämistaistelua.

The Platformissa Iván Massaguén esittämä Goreng herää karusta sellistä, jonka seinällä on numero 47. Huoneessa on vain kaksi sänkyä, lavuaari ja veskipytty sekä keskellä iso neliskanttinen reikä. Hänen sellikaverinsa on Zorion Eguileorin esittämä vanhempi mies nimeltään Trimagasi, joka on vankilassa kärsimässä murhatuomiota. Goreng osallistuu testiin vapaaehtoisesti.

Sellin katossa ja lattiassa olevista identtisistä rei’istä näkyy loputon määrä ylä- ja alapuolella olevia kerroksia. Trimagasi kertoo Gorengille mistä on kyse – kerran päivässä ylhäältä laskeutuu taso, jolle on katettu mahtava juhlaillallinen. Tai ainakin oli katettu siinä vaiheessa kun sen herkkuihin pääsivät käsiksi ylimmän eli ykköstason sellin asukit. Ruokapöytä pysähtyy jokaisessa kerroksessa vain hetken aikaa, jolloin vangit saavat syödä niin paljon kuin jaksavat. Goreng ja Trimagasi ovat kerroksessa 47, eli heille on tarjolle vain tähteitä. Alapuolella on kuitenkin vielä ainakin 150 identtistä selliä.

The Platformin simppelin brutaali allegoria näyttää, ettei kapitalismissa raha ja hyvinvointi valu korkeimmalta tasolta alhaalla kärsiville köyhille. Pöytään on katettu niin paljon sapuskaa, että sitä riittäisi kaikille vangeille, mutta ylimpien kerrosten asukkaat ahmivat tietysti suihinsa niin paljon kuin mahdollista.

Ruokaa ei pysty hamstraamaan varastoon, mutta en halua spoilata miksi. Elokuvassa on monia muitakin toinen toistaan sadistisempia sääntöjä, jotka jätän mainitsematta yhtä lukuun ottamatta. Kerran kuussa sellitoverit siirretään sattumanvaraisesti eri kerrokseen. 47. kerros onkin ehkä ihan hyvä paikka, sillä siellä saa sentään syötäväkseen tähteitä. Alimpien kerrosten selleissä tilanne on toinen ja niissä tapahtuu kauheuksia jotka voitte varmaan jo arvata.

Helvetillisestä kidutuksesta selvinneet käyttäytyvät kuitenkin yläkerroksiin päätyessään yhtä kusipäisen itsekkäästi kuin heidät aiemmin melkein tappaneet ahmijat. Elokuva esittää ahneuden ja itsekkyyden niiden yksinkertaisimmissa ja eläimellisimmissä muodoissa.

The Platformia ei todellakaan voi suositella herkkävatsaisille katsojille. Elokuvan simppeleistä selleistä saa yllättävän monipuolisia ja toimivan karuja kuvia irti. Lisäksi käsikirjoittajat David Desola ja Pedro Rivero pitävät huolen siitä, ettei 95 minuutin mittaisessa elokuvassa ole ainuttakaan tylsää hetkeä. He tuovat tarjolle jatkuvasti jotain uutta, joka onnistuu järkyttämään ja pitämään mielenkiinnon yllä keikauttamalla asiat päälaelleen. Herkimmät katsojat saattavat myös oksentaa. Itsekin tunsin oloni huonoksi useamman kerran.

Ainakin aluksi hyväntahtoinen Goreng haluaa, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä vankilakompleksissa. Hän yrittää naiivisti saada yläkerroksien asukkaat tuntemaan myötätuntoa alempana kärsiviä kohtaan. Pian miehelle selviää, että vain pelko ja ahneus määrittävät vankilan asukkaiden käytöstä. Eri tasoilla asuessaan Gorengin oma moraalintaju muuttuu vääjäämättä ja saa myös hänet tekemään hirveyksiä.

Ohjaaja Gaztelu-Urrutian kauhuscifi ei hienostele sanomansa kanssa, mutta silti se ei tunnu työntävän mielipiteitään väkisin kurkusta alas. Itsekkyyttä tarkastellaan monilta eri kanteilta, ja vaikka elokuva viekin katsojan yhä syvemmälle kuvottavaan hulluuteen, niin se tarjoaa myös pienen toivonkipinän. Simppeliin vankilarakennelmaan sijoitettu elokuva on yllättävän monipuolinen, eikä se anna valmiita vastauksia, vaan jättää asiat katsojan pohdittavaksi.

Leffan kysymyksiä tulikin mietittyä, sillä se tuli jopa uniin. Netflix tarjoaa harvoin K18-suositusikärajalla varustettuja elokuvia, mutta tälle moinen on lätkäisty täysin syystä. Silti suosittelen The Platformia muillekin kuin genre-elokuvan faneille. Muistakaa kuitenkin, ettei tämän teoksen aikana todellakaan kannata syödä mitään.

Kuvottavan väkivaltaiseksi elokuvaksi The Platform on jopa hämmästyttävän viihdyttävä. Goren keskeltä löytyy fiksuja kysymyksiä esittävä teos, joka vetää psyykkisellä nyrkillä suoraan päin naamaa. Näin koronakaranteenin aikaan elokuva toimii myös toisella tasolla – jos et vielä ole tajunnut hävetä vessapaperin ja kaiken muun hamstraamista, niin tämän katsottuasi häpeät taatusti.

Karmiva, kauhea ja ällöttävä The Platform on yksi alkuvuoden parhaista elokuvista, joka tuli tarjolle Netflixiin viime viikon perjantaina 20. maaliskuuta.

Muropaketin uusimmat