Arvostelu Netflixin The Umbrella Academy -sarjan kakkoskausi on ensimmäistä parempaa supersankarisekoilua
Saman nimiseen sarjakuvaan perustuva The Umbrella Academy ei yllä esikuviensa tasolle, mutta on silti pätevää viihdettä.
Gerard Way kertoi jo The Umbrella Academy -sarjakuvan ensimmäisten numeroiden ilmestyttyä vuonna 2007 yhtymäkohtien esimerkiksi Watchmen-, X-Men– ja Doom Patrol -sarjakuviin olevan täysin tahallisia.
Vaikka mukana oli omaperäisiäkin juttuja, niin suurilta osin The Umbrella Academy oli homage käsikirjoittaja Wayn lapsesta asti fanittamille sarjiksille. Sarjakuvana sekopäinen kertomus Hargreevesin supersankarisisaruksista oli oikein viihdyttävä pläjäys, mutta Netflixin tv-version ensimmäinen kausi kaatui suoratoistopalvelun perusongelmaan, eli tyhjänpäiväiseen jaaritteluun ja jumitukseen.
The Umbrella Academyn kakkoskausi kierrättää jo ensimmäisellä kaudella nähtyjä ideoita ja juonikuvioita, mutta nyt kertomus tuntuu pysyvän paljon paremmin kasassa, vaikka onkin pelkkää pastissia. Sarjan luojat ja käsikirjoittajat Steve Blackman ja Jeremy Slater ovat tajunneet nostaa perheenjäsenten suhteet ja hahmojen välisen dynamiikan aiempaa tärkeämpään rooliin. Kertomus on edelleen melko sekopäinen, mutta nyt päähenkilöiden kohtalot kiinnostavat. Heistä välittää, koska hahmot tuntuvat välittävän myös toisistaan.
Kakkoskauden kantava juoni on oikeastaan täsmälleen sama kuin ensimmäisen – estää maailmanloppu. Sankarit ovat matkanneet ajassa 1960-luvulle Aidan Gallagherin esittämän Number Fiven kykyjen ansiosta. Ajassa ja eri ulottuvuuksien välillä loikkimaan pystyvä teini-ikäisen kropassa jumissa oleva yli 50-vuotias mies siirtää sisaruksensa kuitenkin vahingossa eri vuosiin.
Onneksi he päätyvät kuitenkin samaan paikkaan, joten koko kautta ei tuhlata siihen, että kööri löytäisi jälleen toisensa, vaan porukka on kasassa melko pian. Sen enempää juonta on turha avata, sillä muuten lipsahdetaan turhan helposti spoilereiden puolelle.
Kakkoskausi on tehty selvästi aiempaa suuremmalla budjetilla, joka on yksi syistä miksi se tempaisee mukaansa. Vaikka sarjassa hypitään rinnakkaisulottuvuuksissa ja mukana on kaikkea mahdollista puhuvista apinoista alkaen, niin kertomuksen sijoittaminen kaikille tuttujen 1960-luvun Yhdysvaltojen tapahtumien keskelle saa sen tuntumaan reippaasti aiempaa ”realistisemmalta”.
Tyylikkäät setit ja lavasteet, sekä paikoin kekseliäs kuvakerronta vakuuttavat. Erikoistehosteiden taso hieman heittelee, mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä tahallinen tai tahaton sarjakuvamaisuus on tässä tapauksessa vain bonusta.
Ensimmäisellä kaudella parhaan roolin teki Ellen Page Vanyan roolissa. Tällä kertaa teini-ikäinen Gallagher varastaa suurimman osan kohtauksistaan, hoitaen hommansa aikuisia kollegoitaan paremmin. Nuorimies onnistuu välillä jopa vakuuttamaan, että hänen esittämä hahmonsa on oikeasti keski-ikäinen ukko.
Vaikka The Umbrella Academy on edelleen kaukana mestariteoksesta, niin sitä voi silti suositella melkeinpä kaikille scifin, supersankareiden, fantasian ja mielikuvituksellisen kohelluksen ystäville. Vaikka mukana on painavampaakin asiaa, niin sarja on silti pelkkää rehellistä eskapismia. Alkuperäisteoksen tasolle The Umbrella Academy ei yllä tälläkään kertaa, mutta se on silti varsinkin Netflix-asteikolla oikein pätevää viihdettä.
The Umbrella Academyn toinen kausi tuli tarjolle Netflixiin viime viikon perjantaina 31. heinäkuuta.
