Arvostelu: Netflixin uusi The Witcher -fantasiasarja onnistuu mahdottomassa

Netflixin vuoden odotetuimpiin sarjoihin kuuluva The Witcher julkaistiin perjantaina. Ahmimme koko ensimmäisen kauden kerralla hyvällä ruokahalulla.

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin menestyskirjoihin pohjautuva The Witcher – Noituri on Netflixin uusin suursarja, joka yhdistelee kauhuelementtejä slaavilaisista kansantaruista ammennettuun kuvastoon. Fantasiasarjan kehityksestä pitkälle vastannut Lauren S. Hissrich on korostanut erityisesti sitä, että The Witcher perustuu kirjoihin, eikä niinkään CD Projekt Redin suosittuihin videopeleihin. Sarja kuitenkin tasapainoilee kirjojen ja pelien välimaastossa onnistuneesti: lopputuloksena on kiehtova ja raaka fantasiaseikkailu, jolle on kyllä tilaa tv-sarjojen joukossa.

The Witcherin juoni kulkee kolmea eri päähahmoa seuraten useammassa eri aikajanassa, rikkomatta kuitenkaan kaiken takana olevaa suurempaa tarinakokonaisuutta. Henry Cavillin esittämä Geralt Rivialainen, eli itse Noituri, on parhaimpinakin päivinään tyly, vähäsanainen ja suoraan toimintaan uskova mutantti. Muutos useampien tuntemasta Teräsmiehestä noituriksi on uskottava, sillä Cavill omaa raamit, joiden harteille voi asettaa sekä legendaarisen supersankarin viitan että muutaman miekan. Geralt kulkee pitkin valtakuntia tappaen hirviöitä maksusta ja pysyttelee muuten omissa oloissaan puhuen lähinnä uskolliselle hevoselleen Roachille (suomeksi nimi on muuntunut Särjeksi kirjojen mukaan).

Noiturina olo ei ole helppoa, sillä näitä harvinaisia mutantteja pidetään paitsi vaarallisina myös vastenmielisinä. Kansan keskuudessa kerrotaan myös tarinaa noiturien kyvystä olla neutraaleja: he eivät valitse puolia, eivätkä sotkeudu politiikkaan. Noiturit eivät tunne mitään, eivätkä varsinkaan rakastu. Tarinan edetessä käy kuitenkin selville, että Geralt on kovan kuorensa alla kaikkea muuta kuin yksiulotteinen hirviöiden tappaja.

The Witcherin kaksi muuta pääjuonta esittelevät katsojille nuoren prinsessa Cirin (ihastuttava Freya Allan), jonka pakomatka luhistuvasta kuningaskunnasta johtaa hänet seikkailulle kohti kohtaloaan. Parhaimmillaan sarja on kuitenkin kertoessaan lumoavan kauniin maagin, Yenneferin (Anya Chalotra), tarinaa. Siinä missä videopelit esittelivät aikoinaan peleille perinteisen seksikkään fantasiamaagin, ottaa tv-sarja mallia nimenomaan kirjoista, ja on uskollisempi kirjailija Sapkowskin halulle luoda monitahoisempi hahmo. Yenneferin tarina alkaa ulkomuodoltaan rujon ja hyljeksityn nuoren tytön matkana. Uuden nahan luominen ja kauniiksi muuttuminen vaatii hintansa, ja tämän tapahtuman kuvaus onkin yksi The Witcherin raaimpia kohtauksia: kauneudesta täytyy maksaa, eikä hinta ole pieni.

Noiturin maailma on synkkä ja komea. Se tavoittelee harvoin Game of Thrones -tyylisiä valtavia massakohtauksia tai uppoutuu kuvaamaan matkailumainosta muistuttavia maisemia. Tarjolla on märkiä soita, käppäisiin kyliin soluttautuvaa usvaa ja linnojen valtavia halleja. Alussa tuntuukin siltä, että sarja on kovin vaatimaton, ja keskittyy enemmänkin kertomaan Noiturin tarinaa “viikon monsteri” -tyylisellä ratkaisulla. Tämä ei olisi varsinaisesti harmi, sillä hirviöt ovat melko onnistuneita tehosteolioita, joiden metsästyskohtaukset ja taistelut ovat kiinnostavia, sekä olennainen osa Geraltin tarinaa. Hirviöiden syntytarinat ovat useammin lähtöisin ihmisten julmuudesta, ja kertoo synkkää tarinaa ihmisistä, jotka tässä maailmassa elävät. Kerrontatahti siirtyy jaksojen edetessä kuitenkin yhä enemmän kohti suurempia kokonaisuuksia, kun Cirin, Geraltin ja Yenneferin erilliset polut kulkeutuvat yhä lähemmäksi toisiaan.

Vastapainoksi kaikelle synkistelylle ja puheille suuremmasta kohtalosta toimii trubaduurina tarinaan valssaava Jaskier (Joey Batey), joka peleissä tunnetaan nimellä Dandelion. Geraltin seuraan itsepintaisesti tunkevasta maanvaivasta voi tulla kolmikon yhdessä pitävä liima, jos hän vain onnistuu pitäytymään poissa Geraltin ärsyyntymisen tieltä. En väitä, etteikö myös Geralt olisi hauska – hahmon pureva sarkasmi on osuvaa ja pienimuotoista, kuten pitääkin.

Vaikka The Witcherissä on väkivaltaa ja paljasta pintaa enemmän kuin tarpeeksi, on kaikessa konstailemattoman oloinen tunnelma. Seksi ja paljaat rinnat eivät ole olemassa shokeeratakseen katsojia, vaan kuvaamassa hahmojen mielitekoja ja taistelua olemassaolosta. Toisaalta on kysyttävä, ketä paljaat rinnat enää nykyaikana tv-sarjassa järkyttäisivät, joten olisiko tilaa myös toisenlaiselle tavalla kertoa ja näyttää intiimejä asioita?

Paljaan pinnan vastapainona toimivat huolellisesti luodut puvut, jotka ovat täynnä hienoja yksityiskohtia. Sarjan puvustuksesta vastaava Tim Aslam on kertonut Henry Cavillin fysiikan aiheuttaneen haasteita puvun kestävyydelle: miehen suuret lihakset aiheuttivat niin paljon hankausta ottojen aikana, että pukuun jouduttiin uusimaan nahkapaikkoja niiden kuluessa puhki. Näin katsojan näkökulmasta kuitenkin kiitämme sekä puvustajaa että Cavillia ansioistaan kuntosalin puolella.

Väkivallan seassa The Witherissä nähdään erinomaista miekkataistelua, jonka rinnalla muiden tv-sarjojen ja elokuvien veitsen heiluttelut tuntuvat köyhiltä. Henry Cavill on elementissään suorittaessaan monimutkaisia ja tarkkuutta vaativia lyöntisarjoja. Jo ensimmäisessä jaksossa katsojille käy selväksi kaksi asiaa: Geraltille ei kannata ryttyillä – ja miksi juuri Cavill on valittu sarjan pääosaan. Kun miekkataistelut yhdistetään Geraltin käyttämiin erikoisvoimiin – kuten Aard, joka sinkoaa vastustajan telekineettisesti ilmojen halki – on tuloksena kiehtovaa seurattavaa, jota toivoo saavansa lisää.

Geralt on kuten maailma jossa hän elää – yhdistelmä raakaa voimaa ja taikaa, tasapainoilemassa moraalisten valintojen hankalalla nuoralla.

Sarjana The Witcher – Noituri onnistuu mahdottomassa. Se vastaa pelaajien odotuksiin Geraltista, joka näyttää ja kuulostaa siltä, mihin he ovat tottuneet. Samalla sarja luo kirjoista tutun rikkaan fantasiamaailman, jossa valta otetaan voimalla ja ihmiskohtalot ovat kaaoksen keskellä joskus toissijaisia.

Toisinaan The Witcherin kerronta kyllä tuntuu sekavalta ja jopa töksähtelevältä. Asioita tapahtuu ilman seuraamuksia ja ihmiset ajautuvat tilanteisiin, jotka olisi voitu välttää pienellä harkinnalla. Pääjuoni juoksee toisinaan hurjaa vauhtia eteenpäin vuosikymmeniä, ja jättää hahmojen salaisuuksia varjoihin odottamaan jo tekeillä olevia tulevia kausia.

The Witcherin ensimmäisen kauden kahdeksan jaksoa polkaisevat käyntiin sarjan, jonka toivoo jatkuvan vielä pitkään. Noiturin maailma on lupaava – perinteisen fantasiatoiminnan seasta löytyy monimutkaisempi tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi.