Arvostelu Netflixin uusin elokuva on tuhanteen kertaan nähtyä toimintaviihdettä, jota eivät edes Joseph Gordon-Levitt ja Jamie Foxx pelasta
Project Powerissa on aineksia omaperäiseen tieteistarinaan, mutta lopputulos on tuhanteen kertaan nähtyä toimintaviihdettä.
Ohjaajaduo Henry Joostin ja Ariel Schulmanin sekä esimerkiksi tulevasta The Batman -elokuvasta tutun käsikirjoittaja Mattson Tomlinin Project Power -elokuvan kantava idea on näppärä. New Orleansiin sijoittuva leffa on sekoitus väkivaltaista supersankarimäiskettä ja perinteisempää toimintaelokuvaa, joka ei valitettavasti uskalla ottaa minkään sortin riskejä. Tarinan jujuna on se, että uuden huumeen avulla kuka tahansa voi saada supervoimat, mutta vain viideksi minuutiksi. Pillereitä popsiva ei voi myöskään tietää, millaisia yliluonnollisia kykyjä on luvassa. Yksi muuttuu kameleontiksi, toinen Ihmenelosten Liekkiä muistuttavaksi ihmistulitikuksi ja jotkut kuolevat saman tien esimerkiksi räjähtämällä.
Supervoimat antavia aineita on tietysti vedetty aiemminkin, esimerkiksi Image Comicsin julkaisemassa Mark Millarin MPH-sarjakuvassa. Project Power vaikuttaakin sarjakuva-adaptaatiolta, vaikka ei moinen olekaan. Harmittavasti Tomlinin alkuperäiskäsikirjoituksen ainoa etäisesti omaperäinen idea on nappien popsimisen yllättävä vaikutus. Muilta osin leffa tallaa aivan liian tuttuja polkuja.
Huumekartelli käyttää New Orleansin huono-osaisia nuoria diilereinä uudelle ihmepillerille. Yksi heistä on räppärin urasta haaveileva Robin (Dominique Fishback), joka tekee rikoksia pystyäkseen pitämään huolta sairaasta äidistään. Nuori nainen toimii myös vasikkana Joseph Gordon-Levittin esittämälle Frank-poliisille. Kyttä on duunissaan hyvä, jota edesauttaa se, että hän napsii myös itse ihmenappeja. Supervoimilla varustettuja rikollisia on hankala saada kiinni, ellei pysty myös itse ihmetekoihin.
Kuvioihin ilmestyy myös Jamie Foxxin esittämä Art, entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka käy omaa henkilökohtaista huumesotaansa kadonneen tyttärensä takia. Kaikki kolme päähenkilöä ovat aivan yhtä kliseisiä. Frank on poliisi joka ei toimi sääntöjen mukaan ja Robin epävarma, mutta lahjakas nuori, joka on eksynyt pahoille teille vain olosuhteiden pakosta.
Vastaavat hahmot on nähty jo tuhansissa ja tuhansissa elokuvissa.
Project Powerin alkuasetelmasta olisi voinut saada aikaan kiehtovan tieteiskertomuksen, mutta sen sijaan tarjolla on geneeristä toimintarymistelyä. Mäiske ja räiskintä kyllä viihdyttää, mutta lähinnä karismaattisten näyttelijöiden takia, jotka antavat itsestään elokuvalle aivan liikaa. Kukaan pääosakolmikosta ei tunnu tajuavan olevansa mukana Netflixin liukuhihnaelokuvassa, jossa lähes 100 miljoonan dollarin jättibudjetti ei todellakaan ole laadun tae.
Muutama erikoisvoimilla varustetuista pahiksista näyttää oikein hienolta, kuten esimerkiksi kirkkaassa päivänvalossa pakeneva kameleonttivaras sekä tuleen syttyvä diileri. Turhan moni toimintakohtauksista kulkee kuitenkin perinteisen kaavan mukaan, piilottaen superilkiöt varjoihin.
Isähahmon tapainen Art toteaa Robinille, että hänen täytyy varoa systeemiä, joka on suunniteltu nielaisemaan ja tukahduttamaan kaikki luovuus. Sitä vastaan voi hänen mukaansa taistella vain tekemällä ja uskomalla jääräpäisesti omaan juttuunsa. Project Powerin tekijät eivät ole kuunnelleet elokuvansa hahmoa, sillä tämän kertakäyttöpläjäyksen olisi voinut tehdä aivan kuka tahansa Hollywoodin peruspuurtaja.
Project Power on silti ihan oivaa kamaa aivojen nollaukseen, eskapismia jonka unohtaa heti elokuvan päätyttyä.
Project Power sai ensi-iltansa Netflixissä viime perjantaina 14. elokuuta.
PROJECT POWER
”Project Powerissa olisi aineksia mielikuvitukselliseen tieteiskertomukseen, mutta lopputulos on geneeristä toimintaviihdettä”
