Arvostelu: Nunna on visuaalisesti herkullinen, mutta kliseitä täynnä oleva kauhuelokuva The Conjuringin demoninunnasta

The Conjuring -elokuvien kokonaisuuteen liittyvä Nunna tarjoaa kliseisen, mutta tunnelmallisen kauhutarinan, joka vie katsojan sumuiseen ja synkkään Romaniaan.

Ensi-ilta: 7.9.2018 / Alkuperäisnimi: The Nun / Ohjaus: Corin Hardy / Käsikirjoitus: Gary Dauberman / Pääosissa: Demian Bichir, Taissa Farmiga, Jonas Bloquet, Charlotte Hope, Ingrid Bisu, Bonnie Aarons / Pituus: 97 minuuttia / Ikäraja: K16

James Wanin vuonna 2013 aloittama The Conjuring -elokuvien sarja täydentyy Nunnan myötä hahmolla, johon on viitattu aiemmissa elokuvissa. Uusimmassa elokuvassa kerrotaan pelottavan nunnan oma tarina ja perinteiseen tapaan sidotaan tarina yhteen aiempien tapahtumien kanssa.

Kronologisesti katsottuna Nunna sijoittuu aikaan ennen Conjuring– tai Annabelle-elokuvia. Aiemmat elokuvat katsoneille demoninunna on hahmona siis jo tuttu, mutta tieto ei varsinaisesti haittaa kauhunautintoa.

Ja kyllä, nautinnollista Nunnaa on katsoa. Elokuva kierrättää kauhukliseitä kyllästymiseen asti, mutta on visuaalisesti niin upean tunnelmallinen (mikäli pimeissä kellareissa hiipimistä nyt tunnelmalliseksi voi kutsua), että sitä katselee ihaillen.

Nunna sijoittuu 1950-luvun Romaniaan, missä syrjäisen luostarin nuori nunna tekee itsemurhan. Vatikaani lähettää Demián Bichirin esittämän isä Burken selvittämään tapausta, sillä siihen arvellaan liittyvän jotain yliluonnollisempaa kuin pelkkä itsemurha. Burkella on jo ennestään kokemusta demoneista ja niiden riivaamista ihmisistä.

Avuksi Burkelle annetaan nuori nunna Irene (Taissa Farmiga, Conjuring-elokuvissa nähdyn Vera Farmigan hämmentävän samannäköinen pikkusisko) ja Romaniassa heidän oppaakseen kohti syrjäistä luostaria lähtee itseriittoinen nuorukainen (Jonas Bloquet).

Luostarissa kolmikkoa odottavat monenmoiset kauhut sekä kaiken pahan alkuna karmaiseva demoninunna, joka sankareiden pitää saada suljettua pois tästä maailmasta. Mutta kuten aiemmista elokuvista jo tiedämme, se ei ole aivan yksinkertaista.

Corin Hardyn (The Hallow) ohjaama Nunna vie katsojan ihastuttavan salamyhkäiseen Romaniaan (elokuva on oikeastikin kuvattu siellä), jonka synkistä metsistä tuntuu huokuvan käsinkosketeltava pahuus. Metsän poluilla luikertelee sankka sumu, hautausmaan ristit ovat vinksallaan ja perillä syrjäinen luostari näyttää juuri niin luoltaantyöntävältä kuin vain pahuuden valtaama linna voi näyttää.

Sama visuaalisuus jatkuu linnan sisällä, jonka käytävillä kynttilän tai lyhdyn valossa hiippaillessa voi olla varma, että selän takana kyttää jokin kauhea. Kellarin käytävää tukkivat jälleen vinksahtaneet ristit, jotka sojottavat paksun sumun keskellä keskushahmojen hiipiessä kohti sitä ovea, jossa lukee “Finit hic, Deo” eli Jumala loppuu tähän.

Tämä visuaalisuus on elokuvassa toteutettu erinomaisesti, ja se luo Nunnaan mukavan hyytävän tunnelman. Koska kaikki näyttää niin hyvältä, on elokuvan käsikirjoitukselle helpompi antaa anteeksi se, ettei se ole lopulta kovinkaan omaperäinen.

Kauhuelokuviin tottumattomalle katsojalle Nunna voi jännittävän tunnelmansa vuoksi tuntuakin pelottavalta, mutta vähänkin enemmän genren elokuvia katsoneelle tutut säikyttelyt seuraavat toistaan. Jos jostakin voi ilmaantua karmaiseva käsi, joka tarttuu keskushahmoon kiinni, sellainen varmasti ilmaantuu. Monta kertaa. Näitä säikyttelyjä rätkitään tulemaan sellaista vauhtia, että niihin turtuu jo ensimmäisen puolen tunnin aikana.

Lisäksi kamera seilaa jatkuvasti edestakaisin käyttäen hyväkseen perinteistä pelottelukeinoa, jossa ensin hahmon takana ei näy ketään ja kun kamera palaa takaisin, jokin hirmuinen siellä seisoo. Tätä tehokeinoa käytetään hyväksi niin usein, että se tahtoo menettää voimansa.

Kauhuelokuvissahan jännitys on tehokkainta silloin, kun elokuvan hirviö pidetään varjoissa piilossa, eikä näytetä sitä katsojalle. Nunnassa demoninunnan paholaismaista ulkonäköä esitellään antaumuksella, minkä vuoksi se ei tunnu niin pelottavalta kuin aluksi voisi kuvitella.

Conjuring-elokuvien joukkoon Nunna kuitenkin sopii mainiosti. Parhaimmillaan synkkätunnelmainen elokuva on pimeänä syysiltana kaveriporukassa katsottuna. Nuoremmille katsojille se saattaa aiheuttaa häiriinnyttävän olon peiliin tai muuhun heijastavaan pintaan katsoessa, tai pimeää käytävää kävellessä. Onneksi meillä sentään on sähkövalot.

NUNNA

”Nunna sijoittuu aikaan ennen The Conjuring- ja Annabelle-elokuvia ja tarjoaa syntytarinan yhdelle aiempien elokuvien pelottavimmista kauhuhahmoista. Hurmaavan synkkä visuaalisuus pelastaa elokuvan tuttujen pelottelukeinojen liiallisen käytön suosta.”