Arvostelu Oksettavan upea The Substance hakkaa katsojaansa lekalla päähän

Demi Mooren ja Margaret Qualleyn tähdittämä The Substance on fiksua, mutta kaikkea muuta kuin hienovaraista väkivaltamässäilykauhua.

Ensi-ilta: 27.09.2024
Alkuperäisnimi: The Substance
Ohjaus: Coralie Fargeat
Käsikirjoitus: Coralie Fargeat
Pääosissa: Demi Moore, Margaret Qualley, Dennis Quaid, Gore Abrams
Pituus: 140 minuuttia
Ikäraja: K16

Cannesin elokuvajuhilla täysin syystä parhaasta käsikirjoituksesta palkittua ja oksettavan upeaa body horror -kauhuelokuva The Substancea on verrattu muun muassa genren konkari David Cronenbergin klassikoihin. Liki mestarillinen uutuus antaa lukuisten vaikutteidensa näkyä, mutta lähimmät vertailukohdat löytyvät ranskalaisohjaaja-käsikirjoittaja Coralie Fargeatin aiemmista töistä.

Gorensa ja ääriväkivaltansa puolesta The Substance menee vielä reippaasti pidemmälle kuin Fargeatin vuoden 2018 esikoistrilleri The Revenge. Aiheeltaan se on enemmän velkaa hänen ilmeisen monilta pimentoon jääneelle vuoden 2014 lyhytelokuvalleen Reality+, joka käsitteli myös kauneusihanteita ja sairaalloista pakkomiellettä näyttää ikuisesti nuorelta ja kauniilta.

Turboahdettu The Substance läimii katsojaa päin kasvoja koko 140 minuutin mittansa ajan. Elokuva on tahallisen ylipitkä ja esittelee täysin tietoisesti samaa pehmopornokuvastoa ja nuorten naisvartaloiden esineellistämistä kuin mitä se kritisoi.

Misogyynisten keski-ikäisten tai vanhempien limanuljaskamiesten pyörittämän Hollywoodin omia seksistisiä tavaramerkkikliseitä hyödyntäen ohjaaja-käsikirjoittaja Fargeat kääntää peilin äklöäijien lisäksi myös toisiaan kirjaimellisesti selkäänpuukottavia naisia ja katsojaa kohti.

Kuva: © Working Title Films/Mubi

Lateksimonstereita ja pehmopornoa

The Substance alkaa 1980-luvun estetiikkaa ja värimaailmaa lainaavana tieteistarinana ja draamana, mutta mutatoituu edetessään satiirisen sairaaksi body horroriksi. Loppua kohden elokuvan mässäilygore kiilaa helposti esimerkiksi Cronenbergin The Fly -elokuvan ohi. Lähin vertailukohta voisi olla vaikkapa Peter Jacksonin Bad Taste, mutta ilman hassutteluhuumoria.

Kameran edessä tehtyjen erikoistehosteiden avulla toteutetun teoksen vanhan koulukunnan karmeista monsteriluomuksista tulee mieleen myös John Carpenterin The Thing.

The Substance on silkkaa audiovisuaalista tykitystä, jonka toinen toistaan komeammat kuvat ja ääniraidan kylmän pumppaava konerytmi vaativat tulla koetuksi mahdollisimman suurelta valkokankaalta. Täysillä tuuttamiseen seasta löytyy paljon surua, elämäniloa ja erityisesti raivoa. The Substance on myös todella hauska elokuva – jos vain vatsa kestää.

Tieteiskauhusatiirin juonikuvio on lähtökohtaisesti juuri niin simppeli kuin mitä traileri antaa ymmärtää:

Demi Moore esittää uransa parhaimpiin kuuluvassa roolissa näyttelijä Elisabeth Sparklea. Aikoinaan Oscarilla palkitun naisen roolitarjoukset ovat tyrehtyneet iän myötä. Nyt viisikymppinen Elisaberth juontaa tv:n kuntoiluohjelmaa. Suurin synti Hollywoodissa jopa Mooren näköiselle naiselle on vanhentua. Kanavapomo ja maailman limaisin seksismin tiivistymä Harvey (Dennis Quaid) antaa Elizabethille kenkää ja haluaa korvata tämän mahdollisimman nuorella ja seksikkäällä naisella.

Kuva: © Working Title Films/Mubi

Monipuolisen oksettava

Valtaa käyttävän miehen Harvey-nimeen tiivistyy kuinka suoraan ohjaaja-käsikirjoittaja takoo sanottavansa perille. Esikuvansa Harvey Weinsteinin tavoin Quaidin hahmoa ei suoraan näytetä tekemässä seksuaalista väkivaltaa, eikä sille ole tarvettakaan. Äijän äklöttävyyden taso tulee selvillä jo kohtauksesta, jossa Harvey kertoo lounaalla Elizabethin käyttöajan umpeutuneen.

Kaiken goren keskellä syömiskohtaus lähikuvineen katkarapuja mässyttäen ahmivasta Harveysta on yksi elokuvan yrjöttävimmistä. Misofoniasta kärsiville usean kohtauksen ylikorostetut syömisäänet lienevät silkkaa kidutusta.

Elizabethille tarjoutuu potkujen aiheuttaman tunnekuohuissa ajetun kolarin myötä mahdollisuus ikinuoruuteen. Doriangraymaiseen tarinaan yhdistetään uudet muotilaihdutuslääkkeet mieleen tuova kokeellinen The Substance -ihmeaine, jonka avulla Elizabeth luo itsestään uuden, nuoremman version.

Naisen sisältä kömpii ulos Margaret Qualleyn esittämä Sue.

The Substance -lafkan asiakaspalvelija ja käyttöohjeet painottavat kerta toisensa jälkeen, että Elizabeth ja Sue ovat yksi ja sama ihminen, vaikka eroavat ulkonäöltään muutenkin kuin ikänsä puolesta. Heidän täytyy vaihtaa kroppaa kerran viikossa tai tiedossa on ongelmia.

Ja tietenkin niitä on.

Kuva: © Working Title Films/Mubi

Qualley ja Moore rohkeissa pääosarooleissa

Nuori Sue päätyy tietysti saman tien tv-pamppu Harveyn kuolattavaksi ja Elizabethin ohjelman uudeksi juontajaksi. Molemmat naiset esiintyvät lukuisissa alastonkohtauksissa, joko yliseksualisoituina objekteina ja/tai muuttuen yhä karmeamman näköisiksi monstereiksi.

Ohjaaja Fargeat hieroo vihaisen mielipiteensä mahdottomista kauneusihanteista ja nuorista naisvartaloista pelkkinä kiihottavina lihankimpaleina suoraan katsojan naamaan.

29-vuotias Qualley on nykykauneusihanteiden mukaan tietysti täydellinen. Pump It Up -ohjelmaa juontamaan päätyvän Suen tarinaan tuo oman twistinsä se, että näyttelijä on kertonut esiintyvänsä elokuvassa maskeeraajien luomissa lateksirinnoissa. Ilmeisesti osa lukemattomista lähikuvista hänen tanssibiitin tahdissa heiluvasta takamuksestaan ovat myös jonkun muun istumalihaksista.

Pump It Up on mukamas kuntoiluohjelma, mutta todellisuudessa silkkaa pehmopornoa, joka hyväksikäyttää Suen nuoruutta ja kauneutta. Täysillä nuoruuden iloihin heittäytyvä Sue ei noudata ohjeita, vaan väärinkäyttää The Substancea ja pysyttelee täydellisessä kropassaan yhä pidempiä aikoja.

Kuva: © Working Title Films/Mubi

Täysin paljaana

Vastapainona koko aikuisikänsä oikeassa elämässään valokeilassa ja mikroskoopin alla ulkonäkönsä puolesta ollut Moore alkaa vanheta ja muuttua Elizabethina yhä hirviömäisemmäksi. Body horror -osastolla elokuva ampaisee sellaisiin sfääreihin, että ilman satiiria leffa olisi taatusti saanut K18-ikärajan.

Ohjaaja Fargeat huijaa katsojaa kerta toisensa jälkeen ja painaa loppua kohden yhä enemmän kaasua. Joka kerta kun elokuvan luulee päättyvän, niin tarjolla on vielä vinksahtaneempia monsteriluomuksia, ääriväkivaltaa ja sairaampaa gorea.

Lateksikammotustehosteista vastaa muun muassa Julia Ducournaun Titane ja Raw-kauhuelokuvista tuttu Olivier Afonsa. Osa hänen luomuksistaan vetää kekseliäisyydessään vertoja jopa Rob Bottinin The Thing -elokuvan hirvityksille.

The Substancen viimeisen puolen tunnin aikana esiteltävä koomisen karmea vanhan koulukunnan tehosluomus on omaperäisyydessään jotain melkeinpä ennen näkemätöntä.

Kaikesta mässäilystä huolimatta elokuvan rankimmat kohdat löytyvät hiljaisemmista hetkistä. Rooliinsa heittäytyvä Moore on täysin paljaana kameran edessä esimerkiksi kohtauksessa, joka ei vaadi fyysistä alastomuutta. Treffeille valmistautuvan Elizabethin kasvoilta näkyy koko tunteiden kirjo – hetkellinen tyytyväisyys ulkonäköön muuttuu silmänräpäyksessä silkaksi itseinhoksi.

Kuva: © Mubi

Vuoden parhaita elokuvia

Myös Frank Henenlotterille ja Brian Yuznalle kumartava The Substance on todella hankalaa, mutta hypnoottista katsottavaa. Leffasta löytyy viittauksia esimerkiksi myös David Lynchin ja Stanley Kubrickin töihin.

Englannin kielestä ja tapahtumapaikasta huolimatta The Substance on ranskalaista new french extremity -äärikauhua. Ohjaaja rysäyttää painolastin katsojan niskaan armotta.

Fargeat hallitsee ilahduttavasti äärilähikuvien liki kadonneen taidon. Yksi niistä tarjoaa koko teoksen tärkeimmän kuvan. Elisabethin yrittäessä uskaltaa lähteä treffeille pyöreän kiiltävästä ovenkahvasta heijastuva vääristynyt peilikuva on se, jollaisena nainen näkee itsensä.

The Substance ei ole pelkästään vuoden parhaimpia kauhuelokuvia loikkiessaan unenomaisesti tunnelmasta toiseen. Upeasti kuvattu, näytelty, editoitu, käsikirjoitettu, maskeerattu ja lavastettu leffa on vuoden parhaimpia teoksia genrestä riippumatta.

The Substance esitetään myös Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla 26. syyskuuta.

THE SUBSTANCE

”Lopussa naurettavan pöljille leveleille goremässäilyssään ja verisyydessään ampaiseva The Substance on oksettavan mainio audiovisuaalinen kokonaisuus, joka takoo feministisen sanomansa suoraan lekalla päähän.”