Arvostelu: Rampage on Dwayne Johnsonin parhaita leffoja vuosiin, vaikka sen monsterimäiske unohtuukin hetkessä
Rampage jättihirviöineen on oikein toimivaa kertakäyttöviihdettä.
Ensi-ilta: 13.4.2008 / Alkuperäisnimi: Rampage: Big Meets Bigger / Ohjaus: Brad Peyton / Käsikirjoitus: Ryan Engle, Carlton Cuse, Ryan J. Condal & Adam Sztykiel / Pääosissa: Dwayne Johnson, Naomie Harris, Malin Åkerman, Jake Lacy, Joe Manganiello & Jeffrey Dean Morgan / Pituus: 108 minuuttia / Ikäraja: K12
Dwayne ”The Rock” Johnson, ylisuuret eläinmonsterit ja tusinaohjaaja Brad Peyton kuulostaa kamalalta yhdistelmältä. Edellisen kerran Johnsonin kanssa yhteistyötä aivan hirveässä San Andreas -katastrofileffassa tehneen Peytonin Rampage: Iso kohtaa isomman on kuitenkin oikein positiivinen yllätys.
Rampage-videopelin kanssa leffalla ei ole juuri mitään tekemistä, eikä se ole edes genressään kovin kummoinen elokuva, mutta silti aivoton rymistely jaksoi viihdyttää vajaan kahden tunnin kestonsa ajan. Suurimpana syynä taitaa olla se, että tekijöillä tuntuu olleen hauskaa leffaa tehdessään ja se välittyy katsomoon asti.
Suunnilleen joka toisessa hömppärymistelyssä nykyään esiintyvällä Johnsonilla riittää tietysti karismaa kantaa harteillaan jälleen yksi tämän tyyppinen elokuva, mutta en taida olla ainoa, joka toivoisi hänen tekevän välillä jotain muutakin kuin esittävän samaa roolia leffasta toiseen. Joku saattaa vielä muistaa, että muskelimöykky osaa halutessaan ihan oikeasti näytelläkin. Esimerkiksi vuoden 2005 Be Cool oli aivan kammottava teos, mutta siinä The Rock teki jotain aivan erilaista.
Rampage ei ole lainkaan niin kieli poskella tehty kuin trailerit antoivat ymmärtää, mutta se ei onneksi myöskään ota itseään liian tosissaan. Juonentapaisessa Johnson on primatologisti Davis Okoye, joka on pitänyt huolta albiinogorilla Georgesta sen syntymästä saakka. Ilkeän jättiyhtiön avaruusasemalla tekemät geneettiset kokeet menevät pieleen ja pelastuskapselin osat rysähtelevät ympäri Yhdysvaltoja, muuttaen kiltin Georgen ja pari muuta eläintä aggressiivisiksi jättimonstereiksi. Okoyella on tietysti myös armeijatausta, joten hän on oikea ihminen pelastamaan maailman.
Jeesiä kaljupäinen kädellistentutkija saa Naomie Harrisin esittämältä geenitutkija Kate Caldwellilta ja The Walking Dead -sarjasta tutun Jeffrey Dean Morganin näyttelemältä agentti Russelilta, joka on ainakin aluksi melkoinen kusipää. Morganin kannattaisi olla varovainen vastaanottamiensa roolien kanssa, sillä leffan agentti on lähinnä vähemmän mielipuolinen versio zombisarjan Negan-pahiksesta.
Varsinkin lähikuvissa Rampagen erikoistehosteet toimivat, ja George-apinan kasvot ovat muutamassa kohtauksessa lähellä tuoreempien Apinoiden planeetta -leffojen tasoa. Toiminnan kiihtyessä ja varsinkin eläinten hyökätessä leffan loppupuolella kaupunkiin tehosteiden taso heittelee aivan liikaa ja muutamaan otteeseen digiotukset näyttävät naurettavan kehnoilta.
George-apinalla on Okoyen mukaan omalaatuinen huumorintaju, mutta sen esittämät yhdyntäeleet ja pari muuta rivoutta tulivat täysin puun takaa. Hauskaksi tarkoitetut irstaudet ovat kuin aivan eri elokuvasta. Muuten leffa ei yritä vääntää vitsiä joka asiasta, vaan nauraa hillityllä tavalla lähinnä itselleen.
Rampagea ei muista enää kukaan kuukauden kuluttua, mutta silti se on Jumanji-jatko-osan ohella Johnsonin parhaita leffoja viimeisen parin vuoden ajalta ja harvinaisen onnistunut viihde-elokuva, joita yleensä nähdään teattereissa kesäisin. Liukuhihna on käynnissä, ja heinäkuussa Johnson on kuitenkin jo pelastamassa perhettään palavasta pilvenpiirtäjästä Skyscraper-toimintapätkässä.
RAMPAGE: ISO KOHTAA ISOMMAN
”Rampage on toimivaa kertakäyttöviihdettä.”
