Arvostelu: Robert Rodriguezin ja James Cameronin Alita: Battle Angel on vain kaunista silmäkarkkia
Innolla odotettu Alita: Battle Angel on alkuvuoden pahimpia pettymyksiä.
Ensi-ilta: 14.2.2019. / Alkuperäisnimi: Alita: Battle Angel / Ohjaus: Robert Rodriguez / Käsikirjoitus: James Cameron, Laeta Kalogridis / Pääosissa: Jennifer Connelly, Rosa Salazar, Christoph Waltz, Michelle Rodriguez / Pituus: 122 minuuttia / Ikäraja: K12
Alita: Battle Angel taitaa olla Robert Rodriguezin paras elokuva sitten Sin Cityn. Miehen tekeleet ovat sen jälkeen olleet melko kehnoja. Vain tahallisen kököt Planet Terror ja ensimmäinen Machete onnistuivat viihdyttämään jollain tasolla.
Alita: Battle Angel herätti mielenkiinnon kahdesta syystä – sen tuottajana ja käsikirjoittajana toimii James Cameron, eikä leffa ole jatko-osa, uusintaversio tai supersankariseikkailu. Suosittuun mangaan perustuva leffa näytti trailereiden perusteella hyvältä, ja kerrankin erikoistehosteiden kehuttiin toimivan varsinkin 3D-versiossa hienosti.
Niin paljon kuin toivoinkin Alitan olevan oivaa scifiä, niin valitettavasti lopputulos on melkoinen pettymys. Tietyiltä osin elokuva muistuttaa Cameron-leffaa, eikä sitä ehkä edes tajuaisi Rodriguezin ohjaamaksi, jos asia ei olisi tiedossa.
Mangaa, johon Alita perustuu muistan hämärästi lukeneeni joskus todella kauan sitten, joten en ala verrata elokuva-adaptaatiota siihen.
Alita: Battle Angel on jälleen yksi näistä elokuvista, joka on kuin jättibudjetilla tehty tv-sarjan jakso. Se ei oikein seiso omillaan ja loppuu kun seinään siinä vaiheessa kun tarina pääsee kunnolla vauhtiin ja jotain kiinnostavaa alkaa vihdoinkin tapahtua. Periaatteessa koko elokuva on vain pelkkää palikoiden järjestelyä jatko-osaa varten. Moisen katsominen ei ole kovinkaan kiinnostavaa, vaikka erikoistehosteet näyttäisivät kuinka hyvältä.
Harmittavasti elokuvan pressinäytöksessä esitettiin 2D-versio, jonka tehosteet eivät ilmeisesti näytä niin komeilta kuin 3D-versiossa. Silti Peter Jacksonin Weta Digital -lafkan CGI-luomukset ansaitsevat kehut. Liian usein megabudjetilla tehtyjen mäiskeiden tietokonetehosteet näyttävät niin epäaidoilta, ettei leffojen maailma ole uskottava. Alitassa moinen ei häirinnyt juuri lainkaan, vaan leffan tarinaan upposi, vaikkei se kovin kummoinen olekaan.
Vuoteen 2563 sijoittuvan Alitan alku lupaa hyvää Christopher Waltzin esittämän Dyson Idon, kyborgiekspertin ja tiedemiehen löytäessä kaatopaikalta palasina olevan, mutta edelleen toimintakuntoisen naiskyborgin. Hän rakentaa koneelle uuden kropan ja nimeää sen Alitaksi.
Herätessään Rosa Salazarin näyttelemä Alita ei muista menneisyydestään mitään. Tässä vaiheessa leffa vaikuttaa vielä siltä, että luvassa voisi olla fiksua toiminnalla maustettua scifiä, mutta harvinaisen pian tulee selväksi että pääosassa on vain mäiskintä ja efektit.
Tapahtumapaikkana on Iron City, joka ei ole kovin mukava asuinpaikka, toisin kuin sen yläpuolella ilmassa leijuva Zalem, joihin tavallisilla tallaajilla ei ole mitään asiaa. Asukkaiden lempiviihteenä on motorball, eräänlainen kyborgien pelaama väkivaltainen gladiaattori-pallopeli, jonka mestarille luvataan pääsy Zalemiin.
Vailla muistoja oleva Alita alkaa pian käyttäytyä kuin kuka tahansa teini-ikäinen, ihastuen Hugoon (Keean Johnson), joka opettaa hänelle motorballin alkeet. Siinä luonnostaan lahjakas Alita ei kuitenkaan saa olla tavallinen teini kovin pitkään, sillä hän alkaa nähdä välähdyksiä menneestä joutuessaan väkivaltaisiin tilanteisiin. Muisti palailee pätkittäin Alitan taistellessa ja laittaessa helposti hänen peräänsä lähetettyjä toinen toistaan tappavampia koneen ja ihmisen risteyteyksiä palasiksi.
Tappokoneet Alitan perään ovat lähettäneet Idon ex-vaimo Chiren (Jennifer Connelly) ja tämän rakastaja Vector (Mahershala Ali), jotka pyörittävät motorball-turnauksia. Kaiken takana on kuitenkin joku Zalemin rikas valtaapitävä, mystinen hahmo joka vetelee naruista.
Huimalla 200 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva leviää lupaavan alun jälkeen käsiin. Eniten tökkii käsikirjoitus, joka joko selittää liikaa tai liian vähän. Tarina etenee väkinäisesti turhien sivujuonien kautta, eikä Alitan osittain muistama menneisyys avaa tarpeeksi hänen haluaan ja syitään päästä Zalemiin.
Romanssi Hugon kanssa on aivan täyttä saippuoopperaa, hänen toistellessaan siirappisen sietämättömiä rakkaudentunnustuksia. Suhde ei ole vakuuttava, sillä Hugoa näyttelevältä Johnsonilta ei löydy lainkaan karismaa, vaan nuorimies on täyttä tapettia.
Alita: Battle Angel tuntuu siltä kuin se haluaisi olla scifi-versio Hunger Gamesista, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tietyllä tasolla se onkin dystopiakuvaus ja asettuu tyylikkään tieteiskertomuksen sijaan osaksi nuorille tarkoitettujen YA-elokuvien jatkumoa.
Alita: Battle Angel on todellinen pettymys. Voi kunpa sen tarinaan, hahmoihin ja dialogiin olisi panostettu yhtä paljon kuin erikoistehosteisiin. Tällaisenaan elokuva on vain pelkkää silmäkarkkia, tarinan ollessa kliseinen ja täynnä tylsiä hahmoja. Ehkä tästä saa edes vähän enemmän irti 3D-versiona IMAX-salissa.
ALITA: BATTLE ANGEL
”Innolla odotettu Alita: Battle Angel on alkuvuoden pahimpia pettymyksiä”
