Arvostelu Samuel L. Jackson heittäytyy heikoksi The Last Days of Ptolemy Grey -sarjassa ja tekee yhden uransa parhaista rooleista
Samuel L. Jackson hurmaa haastavassa roolissa, vaikka kokonaisuutena The Last Days of Ptolemy Grey on harmillisen keskinkertainen.
Samuel L. Jackson näyttelee vaihteeksi jotain muuta kuin motherfucker-sanaa hokevaa hahmoa tai Nick Furya. Apple TV+:n esittämä The Last Days of Ptolemy Grey -sarja on Jacksonin pitkäaikainen intohimoprojekti. Hän osti oikeudet Walter Mosleyn saman nimiseen kirjaan jo kymmenen vuotta sitten, jonka kirjailija itse on sovittanut tv-sarjan muotoon.
Jackson loistaa roolissaan 93-vuotiaana Ptolemy Greyna.
Dementiaa sairastava, hauras ja yksinäinen vanhus on mahdollisimman kaukana näyttelijän perinteisistä rooleista. Täyteen hamstratussa asunnossaan elävä Grey on eksynyt syvälle oman mielensä sopukoihin. Moderni, muuttuva maailma pelottaa miestä yli kaiken niinä harvoina hetkinä kun hän rekisteröi ympäröivät tapahtumat. Jacksonin roolisuorituksessa jokaisella pienelläkin eleellä ja ilmeellä on merkitystä. Näyttelijä heittäytyy heikoksi sekä haavoittuvaksi ja tekee yhden uransa hienoimmista rooleista.
Greyn maailma on melkein pelkkiä sikin sokin olevia muistoja hänen Coydog-kasvatti-isästään (Damon Gupton), edesmenneestä Sensia-vaimostaan (Cynthia Kaye McWilliams) ja lapsena kokemistaan rasistisista karmeuksista. Todellisuuteen miehen saa palautettua hänestä huolehtiva veljenpoika Reggie (Omar Benson Miller), joka kuolee ampumavälikohtauksessa. Greyn dementia on edennyt jo niin pitkälle, että hän tajuaa tapahtuneen vasta nähdessään sukulaispoikansa kuolleena arkussa.
Tässä vaiheessa kuvaan astuu sarjan toinen kantava voima, orvoksi jäänyt 17-vuotias perhetuttu Robyn (Dominique Fishback). Aiemmin addiktiäidistään huolehtinut teini ottaa itselleen Greyn omaishoitajan roolin. Nuori nainen onnistuu tuomaan vanhuksen elämään järjestystä ja turvaa. Heidän välilleen muodostuu vahva side. Tässä vaiheessa The Last Days of Ptolemy Grey keikauttaa alkuasetelman päälaelleen, sillä scifiin päin kallellaan oleva juonikuvio palauttaa Greyn ennalleen.
Ammuttu Reggie on ilmoittanut Greyn kokeelliseen dementiahoitoon, jota pääpäsmäröivän tohtori Rubinin (Walton Goggins) vanhaherra nimeää saman tien itse Saatanaksi. Ihmeparannuskeinon pari piikkiä eivät pelkästään palauta vanhuksen muistoja, vaan tuovat pintaan myös hänen kaikki alitajuntaansa jemmaamat traumat ja kauheudet. Grey muistaa yht’äkkiä kaiken elämänsä aikana tapahtuneen.
Ihmelääke alkaa vaikuttaa kunnolla vasta toisen pistoksen jälkeen. Sitä ennen Greyn tila pahenee entisestään. Sarjan visuaalinen tyyli vaihtuu radikaalisti sen hyppiessä vanhuksen unenomaisista muistoista realismiin. Pakkaa sekoittaa myös Reggien murhan selvittäminen, jonka Grey haluaa hoitaa mahdollisimman pian. Hoidon vaikutus ei kestä loputtomiin, vaan vanhuksen aika terveenä on rajattu.
Moniin suuntiin poukkoileva juoni jää kuitenkin sarjassa osittain taka-alalle. Tärkeimmät elementit ovat henkilöhahmojen kehitys ja heidän välisensä suhteet. Minisarja koostuu vain kuudesta jaksosta, mutta silti sen tunnelmallinen tarina toimisi paremmin jakson-pari lyhyempänä. Erityisesti Greyn ees taas seilaava terveydentila taantumisina ja parantumisineen tuntuu pitkitetyltä. Taantumavaiheet tuntuvat olevan mukana vain siksi, että Jackson pääsee esittelemään osaamistaan näyttelijänä.
Jackson esittää sarjassa periaatteessa tuplaroolin, sillä syvälle dementiaan vajonnut Grey ja ihmeparantumisen kokenut supervanhus ovat kuin kaksi eri ihmistä. Asiaa alleviivataan liikaakin, vaikka näyttelijäntaidoillaan briljeeraava Jackson onkin syy miksi teos kannattaa katsoa.
Kokonaisuutena The Last Days of Ptolemy Grey ei ole kuin vähän keskivertoa parempi sarja. Tekninen puoli ei tarjoa mitään kovin omaperäistä, vaikka dementiaharhat ja -painajaiset ovatkin tyylikkään ahdistavia. Unen, valveen ja oman omituisen todellisuutensa rajamailla harhailevan herra Greyn näyt ovat osittain myös kauniita, mutta leikkaus niistä takaisin nykyhetkeen tahallisen töksähtelevää ja jopa rumaa. Murhamysteeri ja osa muistakin juonikuvoista tuntuu turhan pakotetulta.
The Last Days of Ptolemy Grey muistuttaa tyyliltään osittain Anthony Hopkinsin The Father -elokuvaa, jossa hajoava mieli myös johdatteli maailmoihin, jotka ovat kuin rinnakkaistodellisuuksia. Vanhuksen ja teinin välinen ystävyyssuhde on puolestaan perusdraamaa. Ihmeparannustarinakin on nähty lukuisia kertoja.
Herra Greyn hetkittäisellä parantumisella on hintansa, jonka perimmäinen luonne tulee selville heti kun hän kutsuu tohtori Rubinia Saatanaksi. Tällä kertaa kauppa on osittain käänteinen, sielunsa jo kadottaneen saadessa sen hetkeksi takaisin.
The Last Days of Ptolemy Grey on sarja surusta, menetyksestä, rakkaudesta, rasismista ja ennen kaikkea ihmisyydestä. Se yrittää avata tarinansa osittain omaperäisen rohkein keinoin, mutta ei onnistu tasapainottamaan melodraamaansa tyylistä toiseen hyppivään tarinankerrontaan.
Lopputuloksena on epätasainen teos, jossa Jackson tekee poikkeuksellisen erilaisen roolin, yhden uransa parhaista.
The Last Days of Ptolemy Greyn kaksi ensimmäistä jaksoa tulivat tarjolle Apple TV+:aan perjantaina 11. maaliskuuta. Arviota varten on katsottu kaikki kuusi jaksoa.
