Arvostelu Spider-Man: No Way Home on kaikkien aikojen Hämähäkkimies-elokuva

Faneille tehty Spider-Man: No Way Home saa innostumaan Marvelin elokuvista uudelleen.

Ensi-ilta: 15.12.2021
Alkuperäisnimi: Spider-Man: No Way Home
Ohjaus: Jon Watts
Käsikirjoitus: Chris McKenna & Erik Sommers
Pääosissa: Tom Holland, Zendaya, Benedict Cumberbatch, Jon Favreau, Jacob Batalon, Marisa Tomei, J.K. Simmons, Alfred Molina, Willem Dafoe & Jamie Foxx
Pituus: 148 minuuttia
Ikäraja: K12

(Kirjoitus sisältää paljastuksia aikaisemmista Spider-Man-elokuvista, mutta No Way Homesta vain saman verran kuin trailerit.)

Keskiviikkona 15. joulukuuta ensi-iltansa saava Spider-Man: No Way Home on kaikkien aikojen suurin jatko-osa, ainakin mitä tulee niiden elokuvien lukumäärään, joille se on jatkoa. Ensisijaisesti No Way Home jatkaa kahden uusimman Hämähäkkimies-elokuvan – eli Homecomingin (2017) ja Far From Homen (2019) – tarinaa, mutta samalla se on jatkoa myös Infinity Sagan eli Marvel Studiosin 23 ensimmäisen elokuvan tarinalle. Siinä sivussa No Way Home on yhteydessä myös Disney+:ssa tänä vuonna alkaneeseen Loki-sarjaan sekä Hämähäkkimiehen aikaisempiin valkokangasversioihin, joista alkuperäinen Spider-Man-trilogia ilmestyi vuosina 2002–2007, ja The Amazing Spider-Man -elokuvat vuosina 2012 ja 2014.

Karkeasti yleistäen voi sanoa, että mitä paremmin lueteltu lista on hallussa, sitä enemmän Spider-Man: No Way Homesta nauttii. Kaikesta paistaa läpi, että elokuva on tehty faneille, ei todellakaan uusille katsojille. Jos satunnaisesti Marvelin elokuvia kuluttavalla ei ole aikaa kymmenien tuntien maratoniin, pääsee tarinassa jo kiitettävästi kärryille katsomalla Homecomingin ja Far From Homen lisäksi Avengers: Infinity War (2018) ja Avengers: Endgame (2019).

Ehkä se Loki-sarja myös, eikä toki Doctor Strangestakaan (2016) haittaa ole…

Spider-Man: No Way Homen tarinaa on suojeltu viimeiseen asti aika hyvällä menestyksellä, vaikka huhuja ja juonipaljastuksia on valunut nettiin jo parin vuoden ajan. Osa huhuista piti paikkansa, osa meni metsään – ja osasta katsojilla ei ole aavistustakaan vielä nyt ensi-illan allakaan.

Tarinan lähtöasetelma ei ole salaisuus, se esiteltiin jo trailerissa.

Mysterio (Jake Gyllenhaal) paljasti Far From Homen lopussa Hämähäkkimiehen salaisen henkilöllisyyden koko maailmalle, ja muutti näin nuoren supersankarin elämän erittäin vaikeaksi. Suoraan tästä tilanteesta jatkavassa No Way Homessa Peter Parker (Tom Holland) koettaa pärjätä uuden status quonsa kanssa, eikä se totisesti ole mikään helppo homma. Osa kansasta uskoo Spider-Manin tappaneen Mysterion ja olevan juuri se uhka, jollaiseksi nettiräyhääjä J. Jonah Jameson (J.K. Simmons) supersankaria maalaa. Toiset taas uskovat seittisingon olevan hyvä tyyppi.

Kun Peterin lähipiiri alkaa kärsiä tilanteesta yhä enemmän, pyytää sankari epätoivoissaan apua Doctor Strangelta (Benedict Cumberbatch). Apua irtoaakin, mutta perinteisellä Parkerin tuurilla homma menee pahasti puihin ja pian eri ulottuvuuksien – ja elokuvasarjojen – Spider-Man-pahikset löytävät tiensä Marvel Cinematic Universeen.

Ja sen enempää ei tarinasta sitten voikaan kertoa.

Spider-Man: No Way Home on niitä elokuvia, jotka toimivat sitä paremmin, mitä vähemmän tulevasta tietää – ja tämä elokuva jos mikä sisältää hyvin spoileriherkkää materiaalia. Ensimmäinen iso pommi tulee kun popcorneista ei ole syöty vielä puoliakaan.

Kun aikaisemmin totesin Spider-Man: No Way Homen olevan faneille tehty elokuva, todellakin tarkoitin sitä.

Ohjaaja Jon Wattsin kolmas Spider-Man-leffa sisältää enemmän fan serviceä kuin mikään muu koskaan näkemäni elokuva, mutta jollain ihmeen kaupalla homma toimii. Esimerkiksi Star Wars ja Game of Thrones ovat kompuroineet polvistuttuaan nuolemaan fanien persettä, mutta No Way Home ei tee samaa virhettä. Sen lukuisat viittaukset lähdemateriaaliin ja nojailu nostalgiaan tuntuvat luontevilta ja tempaavat mukaansa. Elokuva ei pelkästään iske silmää faneille – se tarjoaa drinkin, työntää kielen korvaan, saattaa kotiin ja maksaa vielä taksinkin.

Tunnustan suoraan: elokuvaa katsoessa tuli kylmät väreet useampaan otteeseen ja kerran vieläpä tippa silmäkulmaan. Ehkä osa kohtauksista on vähän liiankin pitkiksi venytettyjä tai päälle liimatun oloisia, mutta Hämähäkkimiestä vuodesta 1986 fanittaneena en oikein osannut asiaa paheksua.

Selkeästi ongelmallisempaa oli se, että No Way Homeen on otettu mukaan ainakin yksi klassinen pahis, jolle ei ole keksitty mitään järkevää tekemistä. Muutakin teroittamista Chris McKennan ja Erik Sommersin käsikirjoituksessa olisi ollut. Nyt asioita tapahtuu vähän pakotetun oloisesti vain koska tarina vaatii nytkähdystä pisteestä A pisteeseen B tietyllä hetkellä. Lisäksi Hämähäkkimiestä avustava Doctor Strange tuntuu välillä toimivan ristiriitaisesti verrattuna siihen, millaisena hahmo on aikaisemmissa MCU-elokuvissa esitetty. Tämä ei toisaalta välttämättä ole suoranainen virhe, vaan asiaan saatetaan palata Doctor Strange in the Multiverse of Madnessissa ensi keväänä.

Tarinallisesti Spider-Man: No Way Homessa on paljon samaa vuoden 2018 Oscar-palkitun Spider-Man: Into the Spider-Versen kanssa, mutta erojakin löytyy. Into the Spider-Verse oli leikkimielisempi, kokeilevampi ja ilmavampi, kun taas No Way Home on dramaattisempi ja kahlittu Marvel Cinematic Universen muihin elokuviin. Huumoria viljellään Marvelille ominaisesti vasemmalta ja oikealta, mutta samalla Spider-Man: No Way Home on Hämis-elokuvista synkin ja surullisin. Kokonaisuutta voi siis kutsua joko sekavaksi tai vuoristoradaksi. Itse kallistun jälkimmäiseen.

Avengers: Endgamen loppuhuipennuksen jälkeen Marvel Studiosin uusista elokuvista on ollut vähän vaikea innostua. Black Widow ja Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings olivat “ihan kivoja”, Eternals puolestaan aika kamala. Disney+:n sarjoista kaikki on tullut katsottua loppuun asti, mutta eipä niistä yksikään ole pyörittänyt sukkia jaloissa. WandaVision toimi etenkin aluksi kivasti, ja jokaisella muullakin sarjalla on ollut hyvät hetkensä, mutta kokonaisuus on jäänyt aina tavalla tai toisella vähän latteaksi.

Spider-Man: No Way Home on ensimmäinen Marvel Studiosin neljännen vaiheen tuotos, joka sai innostumaan näkemästään ihan tosissaan.

Mutta mitä seittisingolle seuraavaksi?

No Way Home on niin valtavan näyttävä ja mahtipontinen elokuva, että sitä katsoessa alkaa väkisinkin pohtia, mitä näiden orgioiden jälkeen voi enää tehdä. MCU:n Spider-Man on seikkaillut Kostajien kanssa avaruudessa, vaihtanut asua kuin sukkaa ja kohdannut nyt vieläpä olentoja eri ulottuvuuksien takaa. Mitä tämän kaiken jälkeen voidaan Hämähäkkimiehelle enää keksiä ilman, että yleisö tuntee menon vesittyneen?

Elokuvan loppu vastaa tähän kysymykseen tavalla, joka tyydyttää varmasti etenkin pitkän linjan Hämis-faneja. Nyt kun on katsottu 19 vuotta taaksepäin, on selvästi uusien alkujen aika.

SPIDER-MAN: NO WAY HOME

”Spider-Man: No Way Home on faneille tehty elokuva, joka tempaisee mukaansa eikä päästä irti sitten millään”.