Arvostelu: Star Trek: Discovery -sarjassa on mahdollisuuksia vaikka mihin
Discovery on parasta Star Trekiä vuosikausiin, mutta kaksi ensimmäistä jaksoa eivät vielä aivan vakuuttaneet.
Sunnuntaina alkanut uusi Star Trek: Discovery -tv-sarja rikkoi Pohjois-Amerikassa ennätyksiä, jossa sitä esittävän CBS All Access -striimauspalvelun tilasi itselleen yhden päivän aikana useampi käyttäjä kuin koskaan aiemmin. Suomessa kahteen osaan jaettu pilottijakso tuli tarjolle Netflixiin noin kello 11.00 ja keräsi meilläkin ilmeisen paljon katsojia, sillä striimauspalvelu toimi ainakin alkuillasta normaalia hitaammin.
Star Trek: Discoverysta ei jaettu toimittajille lainkaan jaksoja ennakkoon arvioita varten, joka sai pelkäämään pahinta.
Yleensä näin toimitaan esimerkiksi elokuvien ensi-iltojen kanssa silloin, kun studio ja tekijät tietävät tekeleensä olevan niin kamalaa roskaa, ettei ennakkoarvioista ole kuin haittaa. Onneksi CBS-kanavan ja Netflixin päätös johtui ilmeisesti vain siitä, etteivät ne halunneet paljastaa juonesta mitään ennakkoon, vaikka Discoveryn kahdesta jaksosta ei paljon spoilattavaa löydykään. Uuden Star Trekin pilotti ei missään tapauksessa ole mestariteos, mutta ainakin sarja vaikuttaa sen perusteella parhaalta Trekiltä vuosikausiin. Vaikka Discoveryssa onkin vähän liikaa samaa fiilistä kuin kolmessa viimeisessä Star Trek -elokuvassa, niin silti se tuntuu jo nyt paremmalta kuin alkuperäisen miehistön tarinan rebootanneet leffat.
Vuonna 1966 alkanut Star Trek oli oman aikansa lapsi, jonka lupaus paremmasta tulevaisuudesta tuntui täysin mahdolliselta. Sen utopia saattoi olla naiivi, mutta tavoittelemisen arvoinen – maailma ja maailmankaikkeus jossa kaikki ovat tasa-arvoisia rodusta, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai mistä tahansa riippumatta ja tärkein tavoite elämässä on oppia uutta ja tutkia tuntematonta. Kuten sarjan luoja Gene Roddenberry aikoinaan totesi Star Trek: The Next Generationissa komentaja Rikeria näytelleelle Jonathan Frakesille:
”In the 24th century there will be no hunger, there will be no greed, and all the children will know how to read.”
Moinen toive on nykyään tärkeämpi kuin koskaan, maailman vaikuttaessa tulleen hulluksi, paikaksi jossa seksismi, rasismi ja terrorismi ovat arkipäivää ja Star Trekin altruistinen unelmayhteiskunta vaikuttaa vain kaukaiselta haaveelta. Star Trek on aina käsitellyt nykyhetken ongelmia ja niin tekee myös Discovery, jonka maailma on omaamme verrattuna mahtava paikka, mutta jossa on ainakin vähän enemmän kyynisyyttä kuin aiemmissa sarjoissa tai elokuvisssa.
Discovery sijoittuu aikaan ennen alkuperäistä sarjaa ja keskittyy pilottijaksossaan kohtaamiseen vain väkivaltaan uskovien klingonien kanssa, jotka ovat tällä kertaa kuin oman todellisuutemme terroristit. Komentaja Michael Burnham (loistava Sonequa Martin-Green) uskoo, ettei terroristien kanssa voi neuvotella, vaan ainoa ratkaisu uhan edessä on hyökätä ensin, joka on vastoin Tähtiliiton toimintaperiaatteita. Kapteeni Georgiou (Michelle Yeoh) on eri mieltä ja painottaa diplomatian ja neuvottelujen ratkaisevan tilanteen ilman väkivaltaa. Juuri muuta ei noin puolentoista tunnin aikana ehditä käsitellä.
Komentaja Burnhamin taustoja ehditään sentään vähän valottaa, mutta muuten episodit keskittyvät räiskintään ja räjähdyksiin, joita on rehellisesti sanottuna vanhan fanin makuun mukana liikaa. Burnham vaikuttaa erinomaiselta päähenkilöltä, josta taatusti saadaan rakennettua sarjan edessä moniulotteinen hahmo. Komentaja on aivan selvästi kunnianosoitus Leonard Nimoyn Mr. Spockille, sillä hän on ihminen, joka on kasvanut Vulcan-planeetalla Spockin isän Sarekin ottolapsena.
Burnhamin ja kapteeni Georgioun suhde on saman tyylinen kuin TNG:n Rikerin ja Patrick Stewartin Picardin, eli vanhempi ja viisaampi kapteeni on alaiselleen äitihahmo ja ystävä. Kun Burnham toimii lakien vastaisesti ei kapteeni anna heidän henkilökohtaisen suhteensa vaikuttaa asiaan lainkaan.
Niin paljon kuin Discoverysta löytyykin syitä riemuita, niin myös kritisoitavaa riittää. Esimerkiksi erikoistehosteet eivät onneksi ole SyFy-kanavan scifisarjojen tasoisia kammotuksia, mutta silti yleisfiilis on jotenkin kliinisen muovinen, eikä tunnu hienoista lavasteistakaan huolimattta Trekiltä kuin hetkittäin. Kahden jakson mittaan venytetyn räiskintätarinan olisi aivan hyvin saanut kerrottua yhden jakson aikana, ellei jopa lyhyemmässä ajassa, jolloin itse pääjuonen jatkuvaan kertomukseen olisi päästy näppärästi nopeammin.
Discovery tuntuu turhan paljon myös siltä, ettei tekijöillä ole luottoa vanhoihin Trek-faneihin, jotka aivan taatusti katsoisivat mielummin ihmiselämän tärkeimpiä kysymyksiä käsittelevää scifidraamaa kuin räjähdyksiä ja räiskintää. Ihmis- ja aliensuhteet ovat aina olleet yksi Trek-kertomusten tärkeimpiä osa-alueita, kuten myös se, että ongelmat ja konfliktilanteet yritetään hoitaa ilman väkivaltaa tai voimakeinoja.
Actionia saa totta kai olla mukana, mutta liika on liikaa, varsinkin kun kolmea tuoreinta reboot-leffaa on kritisoitu tästä aiheesta todella paljon ja aivan syystä, mutta tekijät eivät näköjään halua ottaa opikseen, vaikka tiedostavat asian. Discoveryssakin yksi hahmoista mainitsee, että Tähtiliiton tehtävänä on tutkimus ja rauhan ylläpitäminen, eivätkä he ole sotilaita.
Kaksi ensimmäistä jaksoa sisältävät myös jostain järjettömästä syystä linssiheijastuksia, joiden on pakko olla jonkin sortin vitsi ja kuittailua J.J. Abramsille, jolla kyseinen tehokeino lähti aivan totaalisen lapasesta varsinkin vuoden 2009 ensimmäisessä uusintaversioelokuvassa. Ohjaaja osaa nykyään jo itsekin nauraa asialle ja on tunnustanut töpänneensä ja vetäneensä homman liian överiksi. Jos lens flareja vilkutellaan samaan tahtiin tulevissa jaksoissa ja ne eivät olekaan vitsi, niin kuka ikinä onkaan halunnut ne mukaan on täysi typerys.
Myös klingonien uusi ulkonäkö hämmentää. Miksi soturirotu näyttää aivan erilaiselta jää ainakin vielä tässä vaiheessa mysteeriksi, sillä sarjanhan pitäisi tapahtua samassa todellisuudessa ja aikajanassa kuin alkuperäiset sarjat ja elokuvat, eikä kolmen reboot-leffan vaihtoehtoisessa todellisuudessa.
En myöskään ymmärrä miksi kapteeni ja komentaja poistuvat tähtilaivasta yhdessä hengenvaaralliseen tilanteeseen, sillä Tähtiliiton protokollan mukaanhan toisen pitäisi aina jäädä alukseen josta on vastuussa. No, eipä tämä tosin ole ensimmäinen kerta Trekin historiassa kun sääntöä on rikottu.
Discoveryn kahteen jaksoon on ängetty melkein jokainen kuviteltavissa oleva Star Trek -klisee, jonka voi nähdä joko negatiivisena tai positiivisena asiana. Ainakaan Discovery ei ole pelkkää nostalgiaa kuten uudet elokuvat, vaan yrittää esitellä uuden miehistön ja tehdä jotain tuoretta olemalla pitkä, jaksosta toiseen jatkuva tarina. Aiemmista sarjoista Deep Space Nine yritti myöhemmilllä tuotantokausillaan vähän vastaavaa, mutta senkin jaksot olivat suurimmaksi osaksi yksittäisiä tarinoita.
Vanhoissa Trek-jaksoissa miehistölle tapahtuneita asioita ei unohdeta, vaan he kasvavat ja muuttuvat sarjojen edetessä, mutta silti alkuperäisen sarjan tai vaikkapa The Next Generationin jaksoja voi katsoa melkeinpä missä järjestyksessä tahansa sen jälkeen, kun miehistön jäsenten persoonat ja tavat toimia ovat tulleet katsojalle tutuksi. Discoveryn kahden ensimmäisen jakson jälkeen sen hahmoista ei tiedetä vielä juuri mitään, mutta eiköhän asiaan tule muutos mahdollisimman pian. Todella hauska yksityiskohta löytyy Netflixin valikosta, jossa on tarjolla mahdollisuus katsoa jaksoja klingoniksi tekstitettynä.
Star Trek: Discovery on parasta Trekkiä todella pitkään aikaan ja pilottijakso sisältää lupauksen oikein hyvästä sarjasta, mutta itsessään se on kaukana mestariteoksesta. Mahdollisuuksia on vaikka mihin ja nyt ei auta kuin odottaa ja katsoa kuinka käy. Runsaasta kritiikistä huolimatta sarja on todella positiivinen yllätys.
