Arvostelu: Mr. Mercedes -sarja on yhä yksi parhaista Stephen King -filmatisoinneista

23.09.2018 11:06 | Aki Lehti

Stephen Kingin kirjoihin perustuva Mr. Mercedes -sarja lähtee rohkeasti uuteen suuntaan. 

Stephen King -adaptaatioita puskee edelleen kuin liukuhihnalta, niiden tason ollessa vähintäänkin vaihteleva. Mr. Mercedes -sarjan ensimmäinen kausi sijoittui ehdottomasti kärkipäähän, ollen suunnilleen yhtä hyvä kuin Netflixin 1922– ja Julma leikki -versiot ja realistisuudessaan paljon pelottavampi kuin kehuttu Se-elokuva Pennywise-painajaispelleineen. Edelle taitaa kiilata vain vajaa pari viikkoa sitten HBO Nordicilla päättynyt Castle Rock -sarja.

Mr. Mercedesin ensimmäinen tuotantokausi nähtiin Suomessa C More -striimauspalvelussa vasta viime keväänä, vajaa vuosi sen Yhdysvaltain ensi-illan jälkeen. Nyt C More esittää kakkoskauden onneksi melko tuoreeltaan, vain noin kuukauden verran jenkkiaikataulusta jäljessä.

Jos ensimmäinen kausi on katsomatta, niin lukeminen kannattaa lopettaa tähän, sillä arvio spoilaa väkisinkin sen tapahtumia!

Sarja perustuu Kingin Bill Hodges -trilogiaan, joista ensimmäinen, eli Mersumies toimi lähdemateriaalina ensimmäiselle kaudelle. Brendan Gleesonin upeasti näyttelemää Hodgesia, eläkkeelle jäänyttä etsivää riivannut Brady-mielipuoli (Harry Treadaway) yritti tehdä toisen massamurhan, jonka Hodges onnistui estämään oman terveytensä kustannuksella.

Sosiopaatti Brady makaa nyt koomassa samassa sairaalassa, jossa Hodgesia kuntoutetaan hänen sankaritekonsa aikana saaman sydänkohtauksen takia. Ensimmäisen jakson aikana ajassa harpataan nopeasti noin vuoden verran eteenpäin, ja Hodges kyllästyy kyttäämään sängyssä liikkumattomana tyhjyyteen tuijottavaa sekopäätä. Hän haluaa haluaa siirtyä elämässään eteenpäin, mutta tajuttomanakin Brady onnistuu yhä sekoittamaan etsivän suunnitelmat. Pian sairaalan henkilökunnalle alkaa tapahtua selittämättömiä asioita.

Muropaketti sai sarjasta katsottavaksi ennakkoon vain kaksi ensimmäistä jaksoa, mutta jo niiden perusteella voi todeta sarjan tason säilyneen korkealla. Uusien jaksojen tunnelma on suunnilleen samanlainen kuin 1. kauden – ahdistava ja häiriintynyt, mutta samalla lämmin, täynnä inhimillisyyttä ja uskoa ihmisen kykyyn tehdä myös hyvää. Sarja vaikuttaa lähtevän rohkeasti uuteen suuntaan, joka voi olla sekä hyvä että huono asia.

Tekijät ovat päättäneet skipata melkein kokonaan Etsivä löytää -kirjan, trilogian kakkososan, jossa Brady oli vain sivuosassa. Tarina hyppää suunnilleen suoraan Viimeinen vartio -kolmososaan, joka on Hodges-kirjoista se joka sai ristiriitaisimman vastaanoton.

Yksi tärkeimmistä syistä miksi Mr. Mercedeksen ensimmäinen kausi ja kirjat toimivat niin loistavasti oli se, että niissä ollut lainkaan Kingille ominaisia yliluonnollisia elementtejä. Kauhu syntyi siitä, että huippuälykäs Brady oli vain yksinkertaisesti äärettömän paha ihminen, empatiaan kykenemätön sairas yksilö, jonka pystyi pysäyttämään pelkästään sitkeydellä ja ällillä.

King on aina ollut parhaimmillaan kuvatessaan arkea ja aivan tavallisia ihmisiä, joilla voi olla synkkiä salaisuuksia. Poikkeuksia on tietysti lukuisia, mutta turhan monet kauhumestarin teoksista leviävät käsiin siinä vaiheessa kun yliluonnolliset elementit astuvat kuvaan.

Vaikuttaa siltä että kakkoskausi tekee saman kuin kolmas kirja, eli antaa Bradylle kyvyn hallita jonkin sortin telepatian avulla ihmisten mieliä maatessaan unen ja valveen rajamailla, ei enää koomassa, mutta ei aivan tietoisenakaan. Etsivä Hodges aavistaa jonkin olevan pielessä, pelkästään pitkän uran tehneenä ja luottaen vaistoihinsa, vailla yliluonnollisia kykyjä.

Mr. Mercedeksen pääteemat ovat pysyneet samoina, sen käsitellessä isoja aiheita. Mukana on melkein kaikki elämästä kuolemaan ja mitä ihminen päättää tai kykenee tekemään niiden välissä. Mikä tuo elämäämme merkityksen, kuinka selviämme kamalimpien asioiden yli, osaammeko iloita pikkujutuista tai tehdä läheisemme onnellisiksi ja löytää myös itse iloa kaiken synkkyyden keskeltä?

Ensimmäisellä kaudella Hodgesin ja Bradyn välinen kissa ja hiiri -leikki antoi molempien elämälle sisältöä, jopa tarkoituksen. Nyt Hodges yrittää totutella uuteen elämäänsä, pitää terveydestään huolta ja olla juomatta alkoholia. Päällisin puolin konkari vaikuttaa pärjäävän ja onnistuvan, mutta miehen sisällä on selvästi tyhjä kolo ja osa hänestä ainakin alitajuisesti toivoo Bradyn heräävän ja heidän välisensä hyvän ja pahan välisen taiston jatkuvan.

Toistensa vastakohtia olevat hahmot täydentävät toisiaan, ja Hodges saa haluamansa sairaalan erikoislääkärin testatessa uutta lääkettä salaa ja ilman lupia Bradyyn. Seerumi tuo hänet takaisin elävien maailmaan ainakin jollain tasolla, mutta antaa hänelle myös kyvyn hallita muiden mieliä.

Ainakin parin jakson perusteella Mr. Mercedes kunnioittaa lähdemateriaalia, mutta se on eri asia onnistuvatko tekijät rohkeassa hypyssään uuteen suuntaan ja toimivatko yliluonnolliset asiat tv-ruudulla.

Sarja ei siirry hetkessä genrestä toiseen, vaan tekee sen mukavan hitaasti ja hienovaraisesti. Jossain vaiheessa kaasu on kuitenkin iskettävä pohjaan kuin Brady ensimmäisellä kaudella ajaessaan autolla väkijoukkoon, yhdessä joukkomurhassa onnistuen.

Sitä odotellessa Mr. Mercedes on onneksi edelleen taitavasti käsikirjoitettu ja täynnä loistavia näyttelijöitä oleva äärimmäisen synkkä draama ihmisyydestä, joka onnistuu jälleen koukuttamaan katsojan saman tien.

Mr. Mercedes sai ensi-iltansa C Moressa torstaina 20. syyskuuta. Uudet jaksot tulevat tarjolle aina torstaisin.