Arvostelu Uusi Stephen King -elokuva The Boogeyman on kertakäyttöviihdettä
Stephen King -asteikolla The Boogeyman on toimiva kertakäyttöpläjäys. Kehnosta käsikirjoituksesta huolimatta tunnelma on kohdillaan ja leffa näyttää hyvältä. Parhaansa tekevät ohjaaja ja näyttelijät pelastavat paljon.
Ensi-ilta: 02.6.2023
Alkuperäisnimi: The Boogeyman
Ohjaus: Rob Savage
Käsikirjoitus: Scott Beck & Bryan Woods ja Mark Heyman (perustuu Stephen Kingin novelliin)
Pääosissa: Sophie Thatcher, Chris Messina, Vivien Lyra Blair, Madison Hu, LisaGay Hamilton & David Dastmalchian
Pituus: 99 minuuttia
Ikäraja: K16
Brittiohjaaja Rob Savagen vuoden 2020 Host oli yksi harvoista hyvistä koronapandemian keskellä normaalista poikkeavin keinoin tehdyistä elokuvista.
Kokonaan Zoom-palaverissa tapahtuva kauhuleffa oli kaukana mestariteoksesta, mutta käytti näppärästi hyväkseen pelkkiä läppärinruutuja. Host osoitti Savagen pystyvän kasaamaan toimivan teoksen yksinkertaisin keinoin, käyttäen hyväkseen vain vähäisiä tarjolla olleita rakennuspalikoita.
Ohjaaja toistaa temppunsa osittain Hollywood-debyytillään. The Boogeyman -kauhuelokuvan budjetti on moninkertainen aiempaan verrattuna. Savage on silti raapinut leffan kasaan liki nollapisteestä. Mark Heymanin sekä Hiljainen paikka -elokuvasta tuttujen Scott Beckin ja Bryan Woodsin käsikirjoitus on silkka raakile.
Siitä huolimatta Savage löytää Stephen Kingin 50 vuotta vanhaan novelliin perustavaan The Boogeymaniin sopivan karmivaa tunnelmaa teknisellä osaamisellaan. Totaalikatastrofi vältetään myös osaavien, itsestään aivan liikaakin antavien näyttelijöiden avustuksella.
Pelottavaksi nimeään myöten kliseistä kauhuleffaa ei kehtaa kutsua.
Kingin Boogeyman-novelli julkaistiin alun perin jo vuonna 1973 Cavalier-lehdessä.
Se löytyy kirjailijan ensimmäisestä novellikokoelmasta Night Shift vuodelta 1978, joka julkaistiin meillä vuonna 1989 nimellä Yön äänet. Suomeksi Mörkö-nimellä tunnetun novellin kanssa leffalla ei ole paljon yhteistä. Alkuperäistarinassa mies kertoo psykiatrilleen komerossa vaaninen olion vieneen kaikki hänen lapsensa.
Adaptaatio laittaa varjoissa ja pimeässä viihtyvän mörön riivaamaan psykiatrin perhettä. Novelli oli tarina syyllisyydestä. Elokuva edustaa nykykauhun jatkuvasti toistavaa tarinaa lapsuuden traumoista. Tälläkin kertaa kamaluuksia kokevat nuoret naiset ja tytöt.
Katsojan päällimmäinen tunne hahmoja kohtaan on sääli. Geneerisen kertomuksen päähenkilöitä näyttelevät Sophie Thatcher, Vivien Lyra Blair ja Chris Messina tekevät oivaa työtä.
Harperin perheen äiti on kuollut vast’ikään auto-onnettomuudessa. Psykiatri-isä Will Harperin (Messina) surutyö on täysin kesken. Hänen tyttärillään Sadiella (Thatcher) ja Sawyerilla (Blair) ei mene juuri sen paremmin. Muiden mielenterveyttä hoitava isä on aivan hukassa omansa kanssa. Teini-ikäisestä Sadiesta ja alakouluikäisestä Sawyerista hän pystyy pitämään huolta joten kuten. Omaa traumaansa psykiatri ei osaa diagnosoida.
The Boogeyman asettuu samaan jatkumoon esimerkiksi elokuvien Hereditary, Antlers ja Men kanssa.
Smile-kauhuhitin tavoin myös The Boogeyman oli suunnattu alun perin suoraan suoratoistoon, mutta koenäytösten perusteella Disney päätti siirtää sen valkokangaslevitykseen. Erittäin helposti pureksittava Stephen Kingin nimellä ratsastava kevytkauhu toimiikin paremmin isolta kankaalta katsottuna.
Visuaalisesti valon ja varjon leikkiin, sekä todella pimeisiin kuviin luottavan The Boogeymanin kaikista kohtauksista tuskin saa selvää kotisohvalta käsin. Elokuvan paikoin kekseliäs äänimaailma menee myös harakoille, jos kotoa ei löydy kunnon surround-systeemiä.
Trauman ja surun lisäksi mukana ovat melkeinpä kaikki Kingin perusaiheet vanhemmuudesta teini-iän kipuiluun. Kingin tarinoiden tavoin leffa on parhaimmillaan arjen kuvauksessaan, ennen kuin yliluonnollinen nousee pääosaan. Esimerkiksi Sadie-tytön teinikaverit ovat sadistisen aidon oloisia. Nuoremman Sawyer-tytön epälooginen pimeänpelko tuntuu tutulta.
Kaapissa ja sängyn alla varjoissa vaaniva monsteri toimii kekseliäiden kuvakulmien ja yllättävän kamerankiepauttelun ansiosta jopa omituisen hyvin. Katsojan mielikuvitukselle jätetään sopivasti tilaa, mutta loppua kohden käy ns. perinteiset. Mörkö muuttuu naurettavaksi astuessaan paremmin esiin. Edes perheen talon toinen toistaan pimeämmät huoneet eivät onnistu piilottamaan CGI-hirviön parhaimmillaankin keskinkertaista toteutusta.
Ohjaaja Savage löytää tuttuakin tutumpiiin pelottelukohtauksiin toimivaa tunnelmaa asettamalla elokuvaaja Eli Bornin avustuksella kameran ei niin perinteisiin paikkoihin. Jump scare -säikyttelyjä on mukana liikaa, mutta nuorten näyttelijöiden reaktiot böö-pelottteluun vakuuttavat.
Ohjaaja ja näyttelijät eivät silti pysty paikkaamaan kehnon käsikirjoituksen kaikkia aukkoja mitenkään.
The Boogeyman on suoraviivaisen simppeli, mutta silti sen kyydistä tahtoo tipahtaa toistuvasti. Tästä on osittain syyttäminen myös ohjaajaa ja leffan leikkausta. Suuri osa elokuvan kohtauksista sijoittuu Harperin perheen suureen taloon. Se on katsojalle silkka labyrintti. Kämpän eri kolkista ei ota pirukaan selvää, sillä sen sisällä tapahtuvat asiat eivät liity edes kauhuleffan logiikalla toisiinsa.
Taloon eksyy, mutta leffa tuntuu myös siltä kuin siitä uupuisi osia. Messinan esittämä Will-isä katoaa kuvioista toistuvasti liian pitkäksi ajaksi. Tiedä sitten onko osa isipapan kohtauksista päätynyt leikkaamon lattialle vai ovatko kässärin rustanneet tunarit vain unohtaneet koko miehen.
The Boogeyman kierrättää lukemattomia kertoja nähtyjä kauhuleffakliseitä. Pelon ja surun paikalle houkuttelema, erityisesti perheen nuorempiin tarraava painajaismonsteri on ideana mukavan ahdistava. Käsikirjoitus klenkkaa kohti ennalta-arvattavaa loppua niin väsyneesti, ettei idea fyysiseksi manifestoituvasta traumasta toimi kuin hetkittäin.
Stephen King -asteikolla The Boogeyman on silti ihan katsottava kertakäyttöpläjäys. Kauhukirjailijan kertomuksista on väsätty ties kuinka monta todella paljon kehnompaa leffaa. Tunnelmallinen The Boogeyman näyttää hyvältä, ja parhaansa tekevät ohjaaja ja näyttelijät pelastavat paljon. Sen tuhanteen kertaan nähty peruspelottelu viihdyttää reilun 90 minuutin kestonsa ajan. Mitään sen syvällisempää paremmiltaan lainaavalla leffalla ei ole tarjota.
THE BOOGEYMAN
”Seuraavan Stephen King- kauhuelokuvasovituksen ilmestyessä The Boogeymania ei muista enää kukaan.”
