Uusimmat

Arvostelu: The Disaster Artist on loistava komedia legendaarisen huonon The Room -elokuvan tekemisestä

31.01.2018 12:00 Tuukka Hämäläinen

Kulttielokuva The Roomin kulisseihin sukeltava, tosipohjainen The Disaster Artist on varmuudella vuoden hauskimpia komedioita. James Francon suoritus eriskummallisen ohjaaja Tommy Wiseaun roolissa on kehunsa ansainnut.


Ensi-ilta: 2.2.2018 / Alkuperäisnimi: Disaster Artist / Ohjaus: James Franco / Käsikirjoitus: Scott Neustadter, Michael H. Weber perustuen Greg Sesteron ja Tom Bissellin romaaniin / Pääosissa: James Franco, Dave Franco, Seth Rogen, Alison Brie, Ari Graynor, Jacki Weaver, Josh Hutcherson & Paul Scheer / Pituus: 104 min / Ikäraja: 7


The Disaster Artist on tavallaan markkinointiosaston painajainen: suuren profiilin komedia, jonka koko idea perustuu pienen kulttielokuvan tuntemiseen. On toki myönnettävä, että The Room (2003) on maailman tunnustetuimpia kulttileffoja, mutta niin sanotulle suurelle yleisölle se on silti melko hämärää tavaraa. Elokuva oli siis selvästi jonkinmoinen riskisijoitus. Kun lisäksi ohjaaja James Franco ja muut tekijät ovat tunnustautuneet The Roomin intohimoisiksi faneiksi, oli vaarana, että elokuva jää pelkäksi pastissiksi tai pelkästään faneja miellyttäväksi rakkauskirjeeksi.

Onneksi nämä huolet osoittautuivat turhiksi.

The Disaster Artist on terävä ja todellakin pirun hauska komedia, joka seisoo jykevästi omilla jaloillaan. Totta kai The Roomin nähneet saavat elokuvasta enemmän irti, mutta lähdeteoksen näkeminen ei ole mikään ennakkoehto Francon elokuvasta nauttimiselle.

The Disaster Artistin pääosassa on nuori näyttelijä Greg Sestero, jonka roolissa nähdään James Francon veli Dave Franco (mm. Naapurit ja 21 Jump Street). 1990-luvun lopulla uraansa aloitteleva näyttelijä tapaa teatteriharjoituksissa miehen, joka ei tunnu välittävän yhtään, mitä hänestä ajatellaan – tai tajuavan edes sitä. Tämä kaveri on Tommy Wiseau, josta on tuleva The Roomin ohjaaja.

Äkkiväärän Wiseaun ja ujon Sesteron välille muodostuu yllättävä ystävyyssuhde, ja lopulta Wiseaun ehdotuksesta kaksikko päättää muuttaa Los Angelesiin kokeilemaan näyttelijänuraa tosissaan. Kun vaikuttaa siltä, ettei heistä tule tähtiä millään ilveellä, syntyy ajatus omasta elokuvasta. Itsevarmuutta uhkuva Tommy haluaa tietysti kirjoittaa sen itse.

James Franco nappasi Tommy Wiseaun roolistaan Golden Globe -palkinnon, sekä ehdokkuuden Screen Actors Guildin palkintogaalassa. Näitä tunnustuksia ei voi sanoa muuta kuin ansaituiksi. Franco on osoittanut ennenkin monipuolisuutensa näyttelijänä, mutta yleensä vain hänen draamalliset työnsä, kuten pääosa 127 tuntia -elokuvassa (2010), ovat saaneet tunnustusta osakseen. Komedioissa Franco on yleensä ollut pikemminkin pätevä, ei erityisen päräyttävä.

Tommy Wiseaun mielettömässä roolissa yhdistyvät sekä Francon hauskuus että ammattitaito. Hän tuntuu valtaosan elokuvasta kuin toiselta ihmiseltä paikasta toiseen roikkuvan ja oudosti mongertavan kulttiohjaajan saappaissa. Eikä Francon veljeksiä tule todellakaan ajatelleeksi veljinä elokuvaa katsoessa.

Voisi kuvitella, että ilman Golden Globe -voiton jälkeistä ahdistelusyytöskohua (josta esimerkiksi L.A. Times uutisoi), James Franco olisi saattanut napata Oscar-ehdokkuuden roolistaan. Tämä on toki jossittelua, ja jää nähtäväksi kuinka tapaus tulee pitkällä juoksulla vaikuttamaan Francon uraan.

James Francon suoritusta tärkeämpää on kuitenkin viime kädessä se, että The Disaster Artist on todella hauska komedia. Se on pullollaan loistavia näyttelijöitä, kuten Seth Rogen, Alison Brie, Paul Scheer ja Megan Mullally, ja lisäksi elokuvassa on myös koko joukko pieniä cameo-rooleja, joista osaa ei edes tule tunnistaneeksi. Parhaita yllätyksiä ei myöskään sovi paljastaa.

The Disaster Artist ei lopulta naura niinkään Tommy Wiseaulle, vaan niille absurdeille tilanteille, joihin kaverin käytös johtaa. Greg Sesteron ja Tom Bissellin kirjan pohjalta tehty käsikirjoitus on ymmärtäväinen ja kaikista hahmoista muodostuu pohjimmiltaan sympaattinen kuva.

Ei ole sattumaa, että The Disaster Artist alkaa kohtauksella, jossa Sestero harjoittelee kohtausta Samuel Beckettin näytelmästä Huomenna hän tulee (1953). Paitsi että tämä on Sesteron kirjan mukaan todellinen tilanne, kertoo Beckettin klassikko kahdesta neuvottomasta kaverista, jotka odottavat jotakin (kaveria nimeltä Godot), mikä ei ehkä koskaan tule. Tästä myös The Disaster Artistin tarinassa on pohjimmiltaan kysymys. Se on Hollywoodin ikiaikainen tarina menestyksen tavoittelussa, jossa odotetaan sitä maagista läpimurtoa. Beckettin hahmojen tapaan Wiseau on kuitenkin vieraantunut todellisuudesta, eikä missään vaiheessa oikein tiedä mitä on tekemässä.

Elokuvan lopuksi tarjoillaan vielä tuhti paketti fan serviceä: kaikki The Roomin avainkohtaukset sekä alkuperäisessä elokuvassa että uudelleen näyteltynä, rinnakkaiskuvissa. Uusien versioiden yksityiskohtaisuus on miltei järkyttävää.

THE DISASTER ARTIST

”The Disaster Artist on erinomaisen hauska komedia, jossa Franco tekee uransa parhaan roolisuorituksen.”

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat