UUSIMMAT

Arvostelu: The Punisher on 2. kaudellaankin Netflixin Marvel-sarjoista paras

20.01.2019 11:36 | Aki Lehti

Netflixin itseään toistavien Marvel-sarjojen joukossa The Punisher erottuu edelleen edukseen.

Jon Bernthal on edelleen perhanan hyvä The Punisherin pääosassa. Niin hyvä että hänen ansioistaan jotkin sarjan kakkoskauden kamaluudet voi antaa anteeksi, vaikkei läheskään kaikkia. Itse asissa Bernthal onnistuu tekemään Frank Castlestaan niin hyvin toimivan hahmon, että sen takia sarjan muiden osasten kehnous vain korostuu.

Kakkoskauden kaikki 13 jaksoa tuijotettua tuntuu siltä, että Bernthal antaa itsestään jopa liikaa, sillä käsikirjoitus ja muiden hahmojen juonikuviot ovat jälleen kaikista muistakin Netflixin Marvel-sarjoista tuttua huttua. Tylsää, liian pitkäksi venytettyä lässytystä joka ei tunnu etenevän yhtikäs mihinkään.

Kakkoskauden alussa edellisen tapahtumista on kulunut vuoden verran. Frank on ollut pitkällä road tripillä, ajellen ympäri Yhdysvaltoja käyttäen nimeä Pete Castiglione ja yrittäen paeta itseään. Yksi kauden teemoista onkin se, ettei hän pysty moiseen, vaan odottaa mitä tahansa syytä päästää sisällään oleva viattomien puolustaja, eli kostonhimoinen murhaaja valloilleen.

Syytä ei tarvitse kauan odottaa, sillä Frank törmää Giorgio Whighamin esittämään teinityttö Amyyn, jota jahtaavat huippukoulutetut ammattisotilaat. Tilanne saa tietysti Frankin Tuomari-persoonan välittömästi esille, vaikka asia ei kuulu hänelle millään tavalla. Amyn hallussa on jotain, minkä takia hänet halutaan hengiltä, mutta Frank näkee nuoressa naisessa vain oman murhatun tyttärensä, eikä pohdi lainkaan ansaitseeko Amy edes hänen apuaan.

Juonikuvio Amyn kanssa on yksi harvoista asioista joka kakkoskaudella toimii. Uusi pahis, Josh Stewartin esittämä alt-right-fundamentalisti John Pilgrim on jotenkin pakotetun oloinen hahmo. Ikään kuin hänet olisi ängetty mukaan vain siksi, ettei antisankarimme olisi koko sarjan kahjoin tapaus.

Ykkösantagonisti on ensimmäiltä kaudelta tuttu Ben Barnesin esittämä Billy Russo, josta tulee sarjakuvista tuttu Jigsaw-pahis, vaikka kyseistä nimeä miehestä taidettiinkiin käyttää uusissa jaksoissa tasan kerran. Frank tutustutti perheensä murhanneen miehen ykköskaudella rikkinäiseen lasiin, jonka johdosta nätin pojun naamassa on nyt muutama arpi. Russon tarina tuskin toimisi sen paremmin, vaikka hänestä olisi tehty samanlainen rujo hirvitys kuin sarjakuvien Jigsaw.

Russo on ollut pidemmän aikaa koomassa, eikä herättyään muka muista tekemistään kamaluuksista yhtikäs mitään – ei edes sitä että hän oli vastuussa Frankin perheen kuolemasta. Juonikuvio on raivostuttava, koska katsoja tietää kaiken mitä Russo ei. Hahmo viettää suurimman osan kaudesta ollen peloissaan ja hämillään, joka on aivan sietämättömän tylsää katsottavaa.

Uusien jaksojen esittämät tärkeimmät kysymykset käsittelevät sitä voiko ihminen oikeasti halutessaan muuttua tai saada anteeksi tekemiään kauheuksia. Asiaa pohtiessaan sarja hyytyy aivan täysin. Onneksi mukana on ainakin yhtä paljon, ellei jopa enemmänkin toimintaa ja silmitöntä väkivaltaa kuin aiemmin, jolloin sarja muuttuu mukavan aivottomaksi viihteeksi. Koska syvällisemmät pohdinnat eivät toimi, niin parempi unohtaa moiset kokonaan ja antaa Frankin vain listiä pahiksia jopa yököttävän brutaaleilla tavoilla.

Kakkoskauden Tuomari onkin kuin suoraan Marvelin aikuisille suunnattujen MAX-sarjakuvien sivuilta.

Kausi ansaitsee kehut siitä, että se toimii irrallisena kokonaisuutena, seisten omilla jaloillaan. Jaksot voi aivan hyvin tuijottaa, vaikka ei olisi nähnyt ainuttakaan muista Netflixin Marvel-sarjoista. The Punisherin ykköskaudenkaan katsominen ennen tätä ei ole pakollista, mutta tietysti uusista jaksoista saa sen ensin tsekkaamalla enemmän irti. Luonnollisesti tämäkin kausi on aivan liian pitkä kuten kaikki muutkin Netflixin Marvel-sarjat.

Kauden jälkimmäisen puoliskon jaksojen aikana tapahtuu jotain omituista, aivan kuin massimiehet olisivat käskeneet tehdä sarjan loput jaksot valmiiksi halvemmalla. Kekseliäitä kuvakulmia on tarjolla vähemmän, ja vaikka toimintaa riittääkin, nin jollain oudolla tavalla kausi muuttuu saippuasarjamaiseksi. Puolivälin tienoilla kausi tosin myös junnaa pahiten, eli ehkä tällä on jotain tekemistä asian kanssa.

Viimeisen jakson loppu on todella tylyä katsottavaa, näyttäessään ehkä sen tunnetuimman version Tuomarista, sarjakuvan sivuilta tutun Frank Castlen joka ei enää mieti tekojensa oikeutusta lainkaan. Hyvä on hyvä ja paha on paha, joista paha ansaitsee kuolla. Sillä selvä.

The Punisheria ei vielä ole virallisesti lopetettu, mutta kolmatta kautta ei taatusti ole luvassa, koska Disney avaa oman suoratoistopalvelunsa vielä tänä vuonna. Loppu esittelee aivan selvästi suunnan johon kolmannella kaudella olisi menty, mutta tähän on hyvä lopettaa, sillä hahmon seuraaminen moisessa mielentilassa ei ehkä olisi kovin kiinnostavaa. Pelkkää pahisten tappamista tuskin jaksaisi kukaan katsoa, vaikka toiminta onkin tämän kauden parasta antia.

The Punisher on kuitenkin lukuisista vioistaan huolimatta myös kakkoskaudellaan Netflixin Marvel-sarjoista paras, josta suurin kunnia kuuluu Bernthalille. Kaikki 13 uutta jaksoa tulivat tarjolle suoratoistopalveluun toissa päivänä 18. tammikuuta.

Muropaketin uusimmat