Arvostelu: The Raid -toimintaelokuvista tutun Gareth Evansin Apostle on todella sairasta kauhua
Netflixin Apostle-kauhuelokuva todellakin ansaitsee K18-ikärajan.
Vihdoinkin upeista The Raid: Redemption – ja The Raid 2: Berandal -toimintaelokuvista tuttu ohjaaja-käsikirjoittaja Gareth Evans on saanut uuden elokuvansa valmiiksi. Apostle-kauhuleffa ansaitsisi tulla nähdyksi valkokankaalta, mutta sen maailmanlaajuisena levittäjänä toimii Netflix. Useampaa eri genreä sekoittava Apostle on oiva lisä suoratoistopalvelun alkuperäiselokuvien joukkoon, joista olemme todenneet jo ties kuinka monta kertaa suurimman osan olevan aivan kamalaa kuonaa. Tilanne on tietysti sama sarjojen puolella, jossa myös muutamat helmet hukkuvat helposti ylitarjonnan takia.
(Ja ennen kuin joku huomauttaa Evansin ohjanneen vuoden 2014 The Raidin kakkososan jälkeen esimerkiksi Rogue One: A Star Wars Storyn, niin muistutetaan kyseessä olevan eri kaverin, sillä Godzillan ja Star Warsin parissa touhunnut mies on Gareth Edwards. Muropaketin toimituskin on sekoittanut sällit useammin kuin kerran toisiinsa.)
Evansin The Raid -leffat olivat rehellistä toimintaa, ääriväkivaltaista mäiskettä joiden pääosassa oli upea koreagrafia ja mielipuoliset stuntit. Apostlea on odotettu vähän pelonsekaisin tuntein, sillä ohjaaja hallitsee todellakin teknisen puolen luottokuvaajansa Matt Flanneryn kanssa, mutta monen eri kauhugenren suuntaan kumartava elokuva tarvitsee oikeasti hyvän käsikirjoituksen ja tunnelman toimiakseen.
Yli kaksi tuntia pitkän, täysin mielipuoliseksi loppua kohden muuttuvan Apostlen jälkeen teki mieli taputtaa, mutta ruutua jäi vain tuijottamaan monttu auki. Mitä helvettiä minä juuri oikein katsoin?
Eli kyllä, Evans osaa tehdä muutakin kuin toimintaa ja hyvin osaakin.
Apostle on riemastuttavan rankkaa katsottavaa, josta on hankala kirjoittaa syväluotaavaa analyysiä spoilaamatta liikaa. Leffa on kuin sekoitus Wicker Mania, Nicolas Cagen tuoretta Mandy-kauhua, Annihilationia ja vaikka mitä muuta. Yllättävien juonenkäänteiden lisäksi teos kiepauttaa tyylinsä ja esittelemänsä maailman säännöt täysin päälaelleen ensimmäisen tunnin jälkeen, jolloin myös tunnelma muuttuu aivan erilaiseksi.
Joidenkin mielestä alku saattaa olla pitkäveteinen, vaikka tyyliltään lähellä perinteistä goottikauhua oleva teos onkin todella jännittävä. Kihelmöivän odotuksen ohella Evans onnistuu huijaamaan katsojan uskomaan elokuvansa todellisuudessa vallitsevan tietyn logiikan, mutta vetää maton jalkojen alta niin vauhdilla, että tyylivaihdos tuntuu kirjaimellisesti siltä kuin kopsauttaisi päänsä lattiaan. Hyvällä tavalla surrealistiseksi sekoiluksi muuttuva leffa on kuin kammottava kuumehoure, jota jää tuijottamaan lumoutuneena, vaikka meno yltyy kuinka mielipuoliseksi.
Elokuvan alkupuoli on kuin Wicker Man -pastissi, hyvä ja toimiva, muttei mitenkään omaperäinen vuoteen 1905 sijoittuva kauhujännäri. Esimeriksi Legion – ja Downtown Abbey -sarjoista tuttu Dan Stevens esittää Thomas Richardsonia, rikkaan perheen mustaa lammasta, joka lähtee pelastamaan omituisen kultin ja porukan johtajan Malcolmin (Michael Sheen) kidnappaamaa siskoaan Andreaa. Kahjo uskonlahko majailee syrjäisellä saarella, jossa heidän riittinsä ja rituaalinsa vaativat verta, mutta aluksi Thomasille ei edes aukea, mitä porukka oikein palvoo.
Ohjaaja Evans pelaa periaatteessa historiallisen trillerin ja kauhun säännöillä, mutta jo ennen kuin helvetti pääsee valloilleen, niin katsojalle tulee selväksi elokuvan todellakin ansaitsevan K18-ikärajansa. Toinen toistaan kammottavammat kidutusvälineet ovat ahkerassa käytössä, ilman että elokuva lipsahtaa missään vaiheessa Saw-tyyppisen kidutuspornon puolelle.
Apostleen ei oikein sovi samanlainen käsivaralta kuvattu nopeita leikkauksia suosiva tyyli kuin The Raid -elokuviin, mutta silti Evans on lykännyt mukaan muutaman tappelukohtauksen, jotka kumartavat ilmeisen tahallaan edeltävien elokuvien suuntaan.
Leffan lähtiessä täysillä käyntiin Evansin ideana on selvästi ollut vetää koko homma niin överiksi kuin mahdollista. Goottikauhusta hypätään hallusinaatiota muistuttaviin kuviin, joihin sekoitetaan ties mitä, niin sadomasokistista kuvastoa kuin eksploitaatioelokuvaa. Yliluonnollisten elementtien noustessa suurempaan rooliin Apostle leviää vähän käsiin, mutta se on taatusti tahallista, ohjaajan halutessa hämmentää katsojaa mahdollimman paljon.
Upean näköinen, hienosti lavastattu, maskeerattu sekä näppärästi näytelty, kuvattu ja leikattu leffa ei kuitenkaan ole kovin pelottava, vaan sairaan häiriintynyt. Ääriväkivalta ja gore on tuskallisen yksityiskohtaista, ja vaikka verta, irtojäseniä ja mutilaatiota on tarjolla todella reippaasti, niin elokuvan pituudesta huolimatta mässäilyyn ei turru.
Apostle on silti vähän turhan pitkä, ja olisi ollut ehkä vielä järisyttävämpi kokemus vaikkapa vartin lyhyempänä. Elokuva jakaa mielipiteet aivan taatusti, mutta kauhugenresekoituksessaan se on yksi Netflixin parhaista elokuvista koko vuonna. Täysin kaheli goremässäily osoittaa viimeistään Evansin olevan loistava ohjaaja. Jäämme innolla odottamaaan mitä hän tekee seuraavaksi.
