UUSIMMAT

Arvostelu Tilda Swintonin Memoria sekoittaa scifiä ja fantasiaa lähes viiden tähden edestä

19.05.2022 15:56 Aki Lehti

Mestariohjaaja Apichatpong Weerasethakulin Memoria on ihanan hidas elokuva, joka imaisee väkisin mukaan valveuneensa. 


Ensi-ilta: 20.5.2022
Alkuperäisnimi: Memoria
Ohjaus: Apichatpong Weerasethakul
Käsikirjoitus: Apichatpong Weerasethakul
Pääosissa: Tilda Swinton, Elkin Díaz, Jeanne Balibar, Juan Pablo Urrego, Daniel Giménez Cacho
Pituus: 136 minuuttia
Ikäraja: K7


Thaimaalaisohjaaja Apichatpong Weerasethakulin Memoria-elokuva nähtiin jo viime syksyn Rakkautta & Anarkiaa -festareilla. Nyt jossain fantasian ja scifin välimaastossa liikkuva leffa tulee onneksi myös laajempaan levitykseen. Pakahduttavan kaunis ja ohjaajalle tuttuun tyyliin hypnoottisen hidas elokuva kannattaa ehdottomasti katsoa valkokankaalta mahdollisimman hyvän äänentoiston kanssa.

Väsyneenä teatteriin ei kannata mennä, sillä slow cinema -mestari Weerasethakulin tuorein tuotos etenee todella verkkaisesti. Minuuttikaupalla kuvillaan herkuttelevan ohjaajan elokuva onnistuu parhaimmillaan saamaan katsojansa transsiin, mutta sen pariin on myös todella helppo nukahtaa.

Niin kiehtova ja kaunis kuin elokuva onkin, niin Weerasethakulin tuotantoon tutustumista ei ehkä kannata aloittaa Memoriasta. Yksikään ohjaajan taideteoksista ei etene perinteisen elokuvakerronnan keinoin, mutta esimerkiksi Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives on hieman helpommin pureksittava teos. Toisaalta Memoria on ohjaajan teoksista juonivetoisin. Weerasethakulin töissä ei ole muuta vaikeaa kuin se, että ne etenevät aivan omaan tahtiinsa. Nopeatempoisen valtavirtaelokuvan faneille omintakeinen tyyli voi olla liikaa.

Tilda Swintonin tähdittämän Memorian idea on simppelin kiehtova. Hänen näyttelemänsä Jessica Holland työskentelee Kolumbiassa orkidea-asiantuntijana. Eräänä yönä hän herää pamaukseen – syvän matalaan bassosoundiin, joka kuulostaa orgaaniselta, mutta myös toismaailmalliselta. Kumahtava ääni saa autojen varashälyttimet ulvomaan. Mystinen ääni alkaa toistua, yhä useammin ja varoittamatta. Kukaan muu kuin Jessica ei kuule sitä, joten hän alkaa selvittää soundin syitä ja alkuperää.

Memoria on mestariohjaajan vaikeimpia teoksia, mutta myös yksi parhaista. Se on jopa slow cinema -asteikolla todella hidas elokuva, joka kuitenkin herättää kuulemaan koko maailman ympärilläsi.

Memoria on Weerasethakulin ensimmäinen elokuva kotimaansa Thaimaan ulkopuolella. Hänen aiempien elokuviensa tavoin sen vietäväksi on vain heittäydyttävä. Memoria on parhaimmillaan kokonaisvaltainen- ja kehollinen kokemus, enemmän kuin pelkkä hidas tieteiselokuva. Kun tahdista saa kiinni, niin hengitys ja ajatukset lukittuvat synkkaan sen kanssa. Katsomishetkellä Memoria on kuin meditaatiota, mutta antaa myös todella paljon pohdittavaa. Syvällisemmän analyysin aika on kuitenkin vasta elokuvan päätyttyä.

Tenet-elokuvan antama ”älä yritä ymmärtää sitä, tunne se” -katsomisohje toimii paremmin Memorian kohdalla. Swintonin tutkimusmatka ja hidas tanssi mysteereineen on täynnä allegorioita, mutta ne tajuaa vasta pidemmän pohdinnan jälkeen. Leffan pyöriessä on parasta vain nauttia sen upeista kuvista, maisemista, tunnelmista ja tunteista.

Weerasethakulin maailmassa pieni on suurta. Ohjaaja pitää kameraa paikoillaan, odotuttaen pienen ikuisuuden ennen kuin leikkaa kuvasta toiseen. Lumoava tyyli imaisee väkisin mukaan valveuneensa, kunhan sille vain antaa mahdollisuuden. Muistia, muistoja ja ajan kulumista käsittelevän melkein kahden ja puolen tunnin mittaisen tieteiselokuvan jälkeen olo on kuin erittäin onnistuneen meditaation jälkeen.

Swintonin esittämä englantilainen Jessica elää Kolumbiassa. Hän matkustaa Bogotaan tapaamaan siskoaan Karenia (Agnes Brekke), joka on sairaalahoidossa mystisen taudin takia. Weerasethakul vihjaa, että sisarusten erilaisilla vaivoilla on jokin yhteys. Ne liittyvät ehkä vanhaan viidakon kiroukseen, jonka hautumaan läpi rakennettu tie on herättänyt.

Memoria on aluksi kuin kauhuelokuva. Jessica ei usko yliluonnolliseen, vaan etsii vaivaansa apua ammattilaiselta. Hän kuvailee bassojyminän kuulostavan siltä kuin betonipallo tippuisi vedessä olevaan metalliastiaan. Apua tarjoaa äänisuunnittelija Hernán (Juan Pablo Urrego), joka yrittää toisintaa äänen Jessican kuvailun perusteella.

Hernán kuitenkin katoaa, eikä kukaan äänitysstudiolla ole koskaan kuullutkaan hänestä. Jessica päätyy matkalle Kolumbian vuorille ja viidakoihin, jossa hän tapaa toisen miehen, vanhemman herran, jonka nimi on myös Hernán. Tai ehkä Hernánit ovat yksi sama mies? Ainakin Jessican ja vanhemman Hernánin välille muodostuu heti syvä yhteys. Tämä Hernán ei ole koskaan poistunut pikkukylästään, mutta hänen yhteydessään luontoon on jotain hyvin tuttua. Kaksikon keskustelu Äiti Maasta, unista ja muistoista herättää Jessican piilevän kyvyn. Hän pystyy Hernánin tavoin tutkimaan muistojaan mystisellä tavalla.

Tästä leffa lähtee vielä korkeampiin sfääreihin. Monitulkintaisen tutkielman spoilaaminen on suht mahdotonta, mutta en silti halua paljastaa enempää. Memorian mystinen matka on sitä parempi, mitä vähemmän siitä tietää etukäteen.

Weerasethakulin staattisten kuvien lisäksi äänisuunnittelu on luonnollisesti tärkeässä osassa mysteeriäänestä kertovassa elokuvassa. Soundimaailma tarjoaa paljon muutakin kuin päähenkilöä kiusaavia kumahduksia. Liikenne humisee jatkuvasti, kaupungin taustaäänet ja melu sekoittuvat musiikkiin. Täyshiljaisuus yllättää useamman kerran, ja viidakko pitää tunnistettavan vierasta mekkalaansa.

Melko pian käy selväksi, että Jessican kohtaamat mystiset hahmot ovat osa suurempaa kokonaisuutta ja arvoitusta. Yhden hahmon myymien jääkaappien sisällä aika pysähtyy. Toinen järjestelee rituaalimurhassa kuolleen pikkutytön luita.

Memoria vertautuu vaikka kuinka moneen muuhun elokuvaan. Weerasethakulin kuvakieli on vain ja ainoastaan hänen omansa, jälleen täysin tunnistettavissa.

Paikoillaan pysyttelevä kamera taltioi laajakuvia. Aiemmista elokuvista tutut viidakot ovat läsnä. Ikkunoiden läpi hämäriin huoneisiin suodattuvassa päivänvalossa on jotain vierasta. Leffan teemat ammentavat taas osittain buddhalaisuudesta, ihmisyydestä läpi aikojen. Jälleensyntymä, muistot ja aika sekoittuvat, vaikuttaen banaaliin olemassaoloon, mutta myös johonkin toismaailmalliseen, jopa jostain avaruuden pimeydestä saapuneeseen.

Weerasethakul on tehnyt äärimmäisen vakavan elokuvan, muttei unohda kokonaan tutun pienimuotoista huumoriaan.

Memoria on puhdistava kokemus, joka saa unohtamaan arjen kiireet ja velvollisuudet. Elokuvan meditatiivinen tunnelma imaisee täysillä mukaansa.

MEMORIA

”Memorian jälkeen päivän mindfulness-harjoitukset voi jättää hyvällä omallatunnolla väliin.”