Arvostelu: Tokasikajuttu kertoo Suomen tärkeimmän punk-bändin tarinan taitavasti loppuun

10.10.2017 20:08 | Aki Lehti | 816

Pertti Kurikan nimipäivät tutustuu Tokasikajuttu-dokumentissa menestyksen kääntöpuoliin.


Ensi-ilta: 13.10.2017 / Alkuperäisnimi: / Ohjaus: Jukka Kärkkäinen, J-P Passi  / Käsikirjoitus: Jukka Kärkkäinen, J-P Passi / Pääosissa: Kari Aalto, Sami Helle, Pertti Kurikka, Toni Välitalo, Niila Suoranta, Jutta Tahvanainen  / Pituus: 98 minuuttia / Ikäraja: K7


Vuonna 2009 kehitysvammaisille tarkoitetussa kulttuurityöpajassa perustettu Pertti Kurikan Nimipäivät -punk-bändi soitti suunnitellusti viimeisen keikkansa tapaninpäivänä 2016. Kitaristi Pertti Kurikka kertoi jo ajat sitten jäävänsä eläkkeelle täyttäessään 60 vuotta ja päätöksestä pidettiin kiinni.

Nelijäseninen, luonteiltaan hyvinkin erilaisista muusikoista koostunut yhtye ehti soittaa satoja keikkoja 16 maassa, siitä kertova vuoden 2012 palkittu Kovasikajuttu-dokumentti toi bändille lisäsuosiota ja vuonna 2015 yhtye rähisi Suomen edustajana Euroviisuissa.

Tokasikajutun on kerrottu olevan itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle elokuvalle, mutta vuoden 2014 tapahtumista alkavasta dokumentista ei ainakaan aluksi tajua yhtikäs mitään, jos ei ole nähnyt edellistä osaa tai tunne orkesteria entuudestaan. Muropaketin Rakkautta ja anarkiaa -festivaalien yhteydessä katsoma Tokasikajuttu oli käsittääksemme lopullinen ja valmis versio. Aiempia tapahtumia ei elokuvassa kerrata lainkaan, joka taatusti aiheuttaa hämmennystä ainakin ulkomaalaisissa katsojissa, joille aihe saattaa olla aivan vieras. Bändin esittely ja pikainen vilkaisu menneeseen olisi ollut enemmän kuin aiheellista.

Vuoden 2014 lopussa orkesteri on kriisissä ja hajoamaisillaan, sillä laulaja Kari Aaltoa touhu ei enää kiinnosta. Yhdessä vaiheessa myös Kurikka on valmis lopettamaan ja muitakin kiukuttaa, mutta bändi ja muut soittajat ovat toisilleen niin tärkeitä, että he päättävät vielä jatkaa. Varsinkin Euroviisuihin osallistuminen antaa soittajien metelöintiin uutta energiaa, mutta siitä varsinaiset ongelmat vasta alkavatkin.

Miehet ovat Euroviisuista todella innoissaan voitettuaan karsinnat Aina mun pitää -biisillään, mutta itse laulukilpailureissu ja siihen liittyvä mediasirkus ovat hetkittäin todella tuskallista katsottavaa rehellisyydessään.

Ahdistus tuntuu olevan päällimmäinen tunnetila koko reissun ajan, ja julkisuus sekä kaiken maailman poseeraamiset ja kissanristiäiset eivät voisi soittajia vähempää kiinnostaa. Miehet vaikuttavat siltä, että haluaisivat olla missä tahansa muualla ja sanovatkin sen ääneen. Tappelut, kinastelu ja huutaminen päättyvät aina kuitenkin anteeksipyyntöihin ja tunnustuksiin bändikavereiden tärkeydestä ja siitä kuinka paljon soittajat välittävät ja rakastavat toisiaan.

Eri tavoin leikkaamalla elokuvasta olisi taatusti saanut pirteämmän, mutta asioiden kaunistelu ei tietenkään olisi ollut oikea ratkaisu. Hauskoja möläytyksiä ja kohtauksia mahtuu Tokasikajuttuunkin, mutta edeltäjäänsä verrattuna dokumentti on paikoitellen todella synkkä. Erityisesti rumpali Toni Välitalon kolmiodraama on rankkaa katsottavaa, jota onneksi keventää basisti Sami Helteen yltiörehellinen innostuminen diggaamistaan asioista, kuten politiikasta.

Negatiiviset tunteet ovat melkein koko ajan pinnalla, mutta Tokasikajuttu päättyy Puntalan punk-festivaaleilla heitettyyn keikkaan, jossa kaikilla on hauskaa. Elokuva ei missään tapauksessa ole huono, päinvastoin, ja Pertti Kurikan nimipäivien pääsy esiintymään Euroviisuihin oli kaikille kehitysvammaisille upea juttu, jälleen yksi todiste epäilijöille siitä, että he pystyvät täysin samoihin asioihin kuin niin sanotut normaalit ihmiset.

Tahaton ja tahallinen huumori ja draama eivät ole tällä kertaa samalla tavalla tasapainossa kuin Kovasikajutussa, mutta leffaa voi silti suositella kaikille muillekin kuin bändin faneille. Tokasikajuttu saa ensimmäisen elokuvan tavoin silmäkulman kostumaan vähän väliä, mutta tällä kertaa onnen- ja hyvänmielenkyyneleitä ei tullut valutettua kuin muutaman kerran.

Pertti Kurikan nimipäiviä on ehtinyt sen hajoamisen jälkeen tulla jo ikävä, mutta onneksi orkesterin ainutlaatuinen tarina on tallennettu lukuisten sinkkujen ja yhden pitkäsoiton lisäksi kahteen hienoon dokumenttiin.

TOKASIKAJUTTU

3,5/5

”Tokasikajuttu on rehellinen dokumentti yhdestä Suomen parhaasta punk-bändistä kautta aikojen, joka saavuttaa osan unelmastaan, mutta huomaa ettei julkisuuden valokeilassa ole aina kovin kivaa.”