Arvostelu: Tom Hardyn tähdittämä Capone on rohkean erilainen gangsterielokuva

15.06.2020 19:50 | Aki Lehti

Ohjaaja Josh Trank syytti studiota Fantastic Four -elokuvansa pilaamisesta, mutta nyt hänellä on täysin vapaat kädet tehdä mitä huvittaa. Capone on kiinnostava kokeilu, joka ei kuitenkaan toimi kuin osittain.

Josh Trankin ohjaama Fantastic Four -supersankariseikkailu oli ehdottomasti vuoden 2015 surkeimpia leffoja. Jopa Trank oli suunnilleen samaa mieltä ja kirjoitti Letterboxd-sivustolle lyttäävän arvion omasta elokuvastaan. Ohjaaja oli tekemässä aivan erilaista elokuvaa, mutta teattereihin päätyi 20th Century Fox -studion mutiloima versio, jossa ei ollut oikein mitään järkeä. Trank twiittasi päivää ennen ensi-iltaa, ettei ollut tyytyväinen elokuvaan. Myöhemmin hän on sanoutunut irti koko teoksesta, eikä laske sitä mukaan filmografiaansa. Fantastic Four oli totaalinen floppi ja sen jatko-osa peruttiin.

Ei ole siis mikään ihme, että Trankin uusi Capone-elokuva saa ensi-iltansa vasta nyt, melkein viisi vuotta edellisen leffan jälkeen. Kuuluisasta gangsterista kertovassa teoksessa Trankilla on ollut niin sanottu final cut, eli studiolla ja massimiehillä ei ole ollut mitään sanottavaa lopulliseen versioon.

Capone on mukavan erilainen ja osittain omaperäinen gansterielokuva, joka uskaltaa ottaa riskejä. Trank on myös käsikirjoittanut ja leikannut teoksensa. Miehen tarkoituksena on ollut selvästi osoittaa, että hän hallitsee hommansa usealla osa-alueella. Valitettavasti Capone on todella epätasainen elokuva, jossa on hyviä ideoita, mutta niiden toteutus toimii joko keskinkertaisesti tai ei lainkaan.

Capone keskittyy kuuluisan gangsterin viimeiseen vuoteen, jolloin todella huonossa kunnossa oleva mies asustaa kartanossaan kotiarestissa vaimonsa kanssa. Alphonse ”Al” Capone on vapautettu vankilasta neurosyfiliksen vuoksi, sillä sairauden myötä miehen todellisuudentaju on alkanut hämärtyä. FBI kyttää häntä matkan päästä ja salakuuntelee kaikkia keskusteluja. Mitään raskauttavaa he eivät kuitenkaan saa miehestä irti, sillä suunnilleen ainoat täysin ymmärrettävät lauseet hänen suustaan kuullaan aivan elokuvan alussa. Fonzon (läheisten käyttämä lempinimi) juhlaillallisella pitämä puhe on jo melkoista rohinaa ja mongerrusta. Pian mies saa kuitenkin infarktin, jonka jälkeen murahtelusta ei saa enää mitään selvää.

Jos maailmasta löytyy ihminen, joka ei tiedä kuka Al Capone on, niin hän ei tajua tästä elokuvasta yhtikäs mitään.

Vaikeuksia saattaa olla muillakin.

Alussa teksti kertoo Caponen vapautuneen sairauden takia vankilasta, mutta ei avaa hänen rikostaustaansa juuri lainkaan. Vajaan parin tunnin mittainen tekele on oikeastaan pelkkää hallusinaatiota ja hourailua, viimeisiään vetävän gangsterin haahuilua ympäri asuntoa kuolaten, öristen ja äristen. Eriteprosentit ovat melkein jossain Jouko Turkan Kiimaisten poliisien tasolla, Caponen oksentaessa sappinesteitä ja paskoessa housuunsa pariinkin kertaan.

Menneisyyden haamut eivät jätä miestä rauhaan, vaan hän näkee harhoja kaikista tappamistaan ihmisistä. Mennyt ja nykyhetki, todellisuus ja harhat sekoittuvat toisiinsa ja Capone alkaa olla vaaraksi sekä itselleen että läheisilleen. Yhdessä leffan kahjoimmista kohtauksista mafiapomo ampuu etupihallaan holtittomasti kultaisella konepistoolilla olemattomia vihollisia, pukeutuneena pelkkään kylpytakkiin ja vaippaan.

Tom Hardy tykittelee menemään pääosassa enemmän kuin täysillä, mutta Caponen karmivasta kohtalosta ja hänen kamalista harhoistaan huolimatta hahmo naurattaa ääneen useaan otteeseen. Se tuskin on tarkoitus, mutta Hardyn ylinäyttelemänä ukko on aivan sketsihahmo.

Asiaa ei ainakaan auta sairaan miehen maskeeraus, joka sekin näyttää liioitetulta. Syfilistä ei vielä 1940-luvulla osattu hoitaa ja se teki taatusti karmeaa jälkeä, mutta Hardyn kasvot näyttävät siltä kuin kauhuelokuvamonsterin maskeeraus olisi jäänyt kesken. Muutamassa rauhallisemmassa kohtauksessa Hardy onnistuu, kunhan hahmo ei yritä puhua. Puheääni saattaa olla realistinen, mutta omaan korvaani se kuulostaa vain ja ainoastaan siltä kuin näyttelijä pelleilisi.

Capone on ehdottomasti yhden miehen show, vaikka gangsterin vaimoa esittävä Linda Cardellini näytteleekin oikein taitavasti. Sivuosarooleissa nähdään esimerkiksi Kyle MacLachlan ja Matt Dillon, jotka vaikuttavat lähinnä tylsistyneiltä. MacLachlan esittää Caponen lääkäriä, joka yrittää saada miehen muistamaan mihin tämä on jemmannut 10 miljoonaa dollaria. Koko rahajuoni on täysin turhanpäiväinen, ikään kuin se olisi mukana vain siksi, että asia voidaan mainita trailerissa ja saada leffa vaikuttamaan perinteiseltä rikostrilleriltä.

Se on hienoa, että Trank on päässyt tekemään juuri sellaisen elokuvan kuin on halunnut, mutta Capone todistaa sen, että ainakin käsikirjoitusosastolla mies kaipaa apua. Idea ja huuruinen toteutus ovat kiehtovia, mutta asia menisi perille vähemmälläkin alleviivaamisella. Esimerkiksi yksi painajaismaisista hallusinaatiojaksoista on ensin pelottava ja väkivaltaisuudessaan jopa vastenmielinen, mutta aivan liian pitkä. Siinä vaiheessa on ylitetty jokin raja, kun Trank näyttää lähietäisyydeltä veitsen uppoavan kurkkuun yhä uudestaan, uudestaan ja uudestaan, mutta sairas kuvasto ei enää onnistu järkyttämään.

Capone tuntuu elokuvana jonkin sortin trollaukselta, ikään kuin Trank olisi jossain vaiheessa itsekin tajunnut, ettei oikeasti ole elokuvantekijänä mikään auteur ja päättänyt vetää koko homman vähän läskiksi. Capone on paikoitellen komean näköinen sukellus hulluuteen, mutta todella kaukana oikeasti haastavasta taide-elokuvasta jollainen se haluaisi olla.

Capone on nyt ostettavissa esimerkiksi Google Play Storesta, YouTubesta, iTunesista ja muista VOD-palveluista. Vuokraversio ilmestyy 6. heinäkuuta.

CAPONE