Arvostelu: Uma Thurmanin tähdittämä Netflixin Chambers-kauhusarja yrittää tehdä jotain omaperäistä
Netflixin yliluonnollinen kauhutrilleri Chambers on tungettu aivan täyteen toinen toistaan hienompia ideoita, joista ei muodostu millään tasolla toimivaa kokonaisuutta.
Leah Rachelin luomassa Chambers-sarjassa olisi tarjolla kaikki ainekset toimivaan psykologista kauhua ja body horroria yhdistävään pelotteluun. Sarja yrittää valitettavasti aivan liikaa, eikä osaa päättää mihin keskittyä. Lisäksi se kärsii perinteisestä Netflix-sarjojen ongelmasta, eli etanamaisen hitaasta kerronnan tahdista.
Chambers olisi toiminut taatusti paremmin vaikka viime vuoden Ghoul-sarjan tapaan kolmen jakson mittaisena minisarjana tai ehkä vielä paremmin parin tunnin pituisena elokuvana.
Perusjuoni on periaatteessa melko simppeli. Teinityttö Sasha (Sivan Alyra Rose) on juuri menettämässä neitsyyttään poikaystävälleen, mutta saakin vakavan sydänkohtauksen. Hänelle joudutaan tekemään sydämensiirto, jossa hän saa uuden pumpun hämärissä olosuhteissa kuolleelta ikäiseltään Becky-tytöltä.
Kuntouduttuaan kuolleen tytön vanhemmat (Uma Thurman ja Tony Goldwyn) ottavat häneen yhteyttä. Tästä alkaa omituinen suhde, jossa yltiörikkaat ihmiset haluvat tarjota köyhistä oloista tulevalle Sashalla samat mahdollisuudet kuin heidän edesmenneellä lapsellaan oli. Yht’äkkiä Sasha on uusine sydämineen samassa kalliissa yksityiskoulussa jota Becky kävi, ajaa tämän autoa ja viettää enemmän aikaa pariskunnan kuin omien läheistensä kanssa. Samaan aikaan Sasha huomaa muistavansa asioita, jotka tapahtuivat Beckylle ja hänen luonteensa alkaa muuttua. Sashasta tulee yhä enemmän Beckyn kaltainen, joka on kaikkea muuta kuin positiivinen asia, sillä tämä vaikuttaa olleen / olevan totaalinen psykopaatti.
Chambers-sarjan pari ensimmäistä jaksoa lupaavat hyvää, mutta niiden jälkeen kertomus muuttuu raivostuttavan pitkäveteiseksi. Tekijät esittelevät useita omaperäisiä ideoita toinen toisensa perään, mutta juuri ainuttakaan niistä ei viedä sen pidemmälle.
Mukana on vaikka mitä: Beckyn vanhemmat ovat new age -touhunsa liian vakavasti ottavia ihmisiä, jotka kuuluvat kulttiin, jolla on ehkä yhteys johonkin yliluonnolliseen. Surrealistiseen new age -kuvastoon yhdistyy Sashan taustan kautta Amerikan alkuperäiskansojen uskomuksia ja shamanismia. Tarinan tyyli hyppii perinteisen teinisaippuoopperan, kummitustarinan, riivauskertomuksen ja body horrorin välillä.
Lukemattomien ideoiden sekasotkussa on mukana vähän Hannibal– ja Twin Peaks -sarjojen tunnelmaa sekä jotain samaa kuin Netflixin 13 Reasons Why -alkuperäissarjassa. Chambersilla voisi olla jotain oikeaa sanottavaakin esimerkiksi Yhdysvaltain luokkaeroista, mutta tällaisenaan sen köyhistä oloista tulevat hahmot lähinnä ihastelevat rikkaiden ihmisten maailmaa.
Sashan junnaavan tarinan lisäksi mukana on useita täysin turhia sivujuonia ja -hahmoja, joista suurin osa on täysin tarpeettomia kokonaisuuden kannalta. Kaikesta sekopäisestä kuvastosta huolimatta Chambers ei ole ollenkaan pelottava, vaikka mukana on kyllä useita ällöttäviä kohtauksia.
Sarja yritttää pelotella lähinnä kuluneilla böö-säikytyksillä, joka on silkaa laiskuutta tekijöiden puolelta. Psykologinen kauhukaan ei oikein toimi, sillä Sasha on Sivan Alyra Rosen amatöörimäisesti esittämänä harvinaisen epäkiinnostava hahmo.
Sarjan hyvätkin näyttelijät ovat aivan hukassa. Uma Thurmanin tehtävänä on olla vain surun murtama äiti, joka ylinäyttelee suunnilleen kaikki kohtauksensa, joissa menetyksen tuska on liikaa. Vähän paremmin selviää isää esittävä, hienosta Scandal-sarjasta tuttu Tony Goldwyn. Hänen valaistumista keinolla millä hyvänsä tavoittelevassa hahmossaan on sentään jotain syvyyttä. Thurmanin ja Goldwynin roolisuorituksista tulee vähän sellainen fiilis, että he ovat suostuneet mukaan luettuaan vain sarjan pilottijakon käsikirjoituksen, sillä tämän tason näyttelijöille olisi taatusti tarjolla laadukkaampiakin projekteja.
Parasta ja samalla ärsyttävintä koko sarjassa on sen viimeinen jakso, jossa alkaa lopulta tapahtuakin jotain. Siinä surrealistinen sekoilu lähtee vihdoinkin mukavalla tavalla aivan täysin lapasesta. Auki olevista juonenkäänteistä unohdetaan kuitenkin ties kuinka monta, mutta muutama selitetään jopa suunnilleen auki.
Kymmenen tunnin tylsistymisen jälkeen finaalijakso onnistuu silti tärkeimmässä, jättäen todella ristiriitaisen olon. Jakso päättyy niin, että katsoja haluaa todennäköisesti nähdä mitä mahdollisella kakkoskaudella tapahtuu. Jatko kiinnostaa, mutta Chambers saa luvan muuttaa tyyliään melko radikaalisti, jotta tuhlaan elämästäni tähän enää sekuntiakaan, saati sitten useita tunteja.
Chambers sai ensi-iltansa Netflixissä 26. huhtikuuta.