Arvostelu Everything Everywhere All at Once on umpikahjo ja upea kuin mikä
Swiss Army Man -elokuvasta tutun Daniels-parivaljakon uutuus on viiden tähden mestariteos ja omaperäisintä amerikkalaiselokuvaa vuosikausiin.
Ensi-ilta: 29.4.2022
Alkuperäisnimi: Everything Everywhere All at Once
Ohjaus: Daniels (Dan Kwan & Daniel Scheinert)
Käsikirjoitus: Daniels
Pääosissa: Michelle Yeoh, Stephanie Hsu, Ke Huy Quan, Jenny Slate, Harry Shum Jr., James Hong & Jamie Lee Curtis
Pituus: 139 minuuttia
Ikäraja: K16
Daniels-duon, eli Daniel Kwanin ja Daniel Scheinertin vuoden 2017 debyyttielokuva Swiss Army Man karkasi kaikkia genremääreitä. Se oli paljon enemmän kuin vain komedia Daniel Radcliffen esittämästä piereskelevästä kalmosta, kuten arviossani kirjoitin:
”Swiss Army Man itkettää, naurattaa, saa tuntemaan myötähäpeää, koskettaa ja sukeltaa syvälle ihmisyyteen, ihmissuhteisiin, yksinäisyyteen, mielen sairauksiin ja rakkauteen.”
Arvostelu: Daniel Radcliffen Swiss Army Man -pierukomedia on hullun hauska ja koskettava
Myös Everything Everywhere All at Once on kaikkea tätä, mutta melkein potenssiin sata.
Danielsit ovat iskeneet mielisairaan mahtavaan kakkoselokuvaansa sen nimen mukaisesti suunnilleen kaiken mahdollisen ja vielä vähän enemmän. Kriitikoiden ja katsojien haltioituneina hehkuttaman leffan spoilaaminen on alkuasetelmaa lukuun ottamatta oikeastaan mahdotonta, vaikka kirjottaisin kuinka pitkän tekstin tahansa.
Yli kahden tunnin mittainen seikkailu multiversumien läpi ei tunnu sekuntiakaan liian pitkältä. Se käy läpi koko tunneskaalan, naurattaa jatkuvasti ääneen, mutta on myös äärimmäisen koskettava. Hirmuvauhdilla eteenpäin tykittelevä elokuva osaa jarruttaa oikeissa kohdissa, ollen lopulta eri genrejä anarkisesti sekoittavassa inhimillisyydessään täysin pysäyttävä teos.
Everything Everywhere All at Oncen hillittömän hektinen leikkaus ja taistelukohtaukset sekä päätön tieteistarina tajunnanvirtoineen hauskuuttavat. Muoto ajaa jatkuvasti ja tahallaan sisällön ohi, mutta kaiken kaahauksen sisältä löytyy fiksu, syvällinen ja hellä leffa, jolla on suuri sydän. Multiversumista toiseen loikkiva happotrippi tarjoaa myös tarinan äidin ja tyttären suhteesta, kertomuksen maahanmuuttajaperheestä, komedian avioparista, tunteisiin menevän perhedraaman ja todella näyttävän kung-fu-mäiskinnän.
Kaahauksen, komeiden stunttien ja ihanan kotikutoisten tehosteiden keskeltä löytyy omaperäisin amerikkalaiselokuva vuosikausiin. Viime vuosien leffoista lähelle pääsee vain tyyliltään ja tunnelmaltaan aivan erilainen Charlie Kaufmanin I’m Thinking of Ending Things.
Danielsit ovat lätkineet lukemattomat rakennuspalikkansa päällekkäin, sisäkkäin ja niin sikin sokin kasaan, että lopputulos on osittain jotain ennennäkemätöntä.
Yksinkertaisimmillaan Everything Everywhere All at Once on tieteiskomedia, jossa Michelle Yeohin esittämä Evelyn yrittää pelastaa koko tuntemamme todellisuuden ja kaikki tuntemattomat rinnakkaismaailmat. Operaatio vaatii vimmaista loikkimista multiversumien välillä.
Nuorena aikuisena Kiinasta Yhdysvaltoihin muuttanut Evelyn ei ole tyytyväineen tylsään elämäänsä. Hänen omistamansa pikkupesula on konkurssin partaalla ja miehensä Waymond (Ke Huy Quan) haluaa avioeron. Pariskunnalla on tytär nimeltä Joy (Stephanie Hsu), joka tuo tyttöystävänsä Beckyn (Tallie Medel) kylään, esitelläkseen tämän Gong Gong -vaarilleen (James Hong). Vanhan herran lisäksi tyttären seksuaalinen suuntaus menee osittain yli hilseen äidiltäkin, kuten suuri osa teini-ikäisen perusongelmista.
Harmaita hiuksia aiheuttaa myös verovirkailija Deirde (Jamie Lee Curtis). Perheen vieraillessa viraston harmaassa konttorissa Waymondin käytös muuttuu. Hän kertoo olevansa Alpha Waymond ja kotoisin toisesta todellisuudesta. Vaihtoehto-Waymondilla on Evelynille tehtävä, kaiken olemassaolevan pelastaminen.
Se vaatii hyppimistä universumista toiseen, joka onnistuu vain tekemällä ensin jotain äärimmäisen typerää ja painamalla korvaan sijoitetun aparaatin nappia. Tästä käynnistyy mielipuolisen hauska taistelulajimäiske, jonka jälkeen sukelletaan sfääreihin, joita on turha yrittää kirjoittaa auki.
Daniels-kaksikko näyttää aluksi Evelynin arkielämää suht rauhassa. Realistisempi osuus esittelee Evelynin arjen ja sen omanlaisensa kaaoksen. Tulevaa uhkaa ja sulaa hulluutta petaavat kuvaaja Larkin Seiplen kamerankääntely ja Son Luxin musiikin toistuvat teemat. Loppuleffan kaahaus toimii, koska jo meidän tutun ja turvallisen universumimme päähenkilön elämä on tarpeeksi kiinnostavaa. Alkuasetelma tarjoaisi mahdollisuudet vaikkapa indiedraamaan tai perhekomediaan. Kaikki umpipöhköt rinnakkaisuniversumit ja toinen toistaan kahjommat versiot Evelynista menevät katsojalle läpi meidän maailmamme arkisen version ansiosta.
Danielsien ei-koherentti kohellus pysyy omalla umpihullulla logiikallaan kasassa. Tai ehkä kaksikko loikkii piriöverimäisellä leikkaustyylillään jonkin rajan yli, rinnakkaisulottuvuuteen jossa täyssekoilu muuttuu täysin ymmärrettäväksi. Onneksi se todellisuus on tämä meidän omamme.
Everything Everywhere All at Once kiitää hypervauhtia, mutta saa katsojan herkistymään esimerkiksi näyttämällä kahta vuorenrinteellä möllöttävää elotonta kiveä useamman minuutin ajan. Ja kyllä, tämä kuulostaa älyttömältä, mutta kohtaus saa kyyneleet valumaan pitkin poskia.
Michelle Yeoh loistaa pääosissa, esittäen taitavasti lukuisia eri versioita samasta hahmosta. Saman tekee myös Ke Huy Quan, joka toivottavasti saa tämän jälkeen paljon lisää elokuvarooleja. Hänet nähtiin 1980-luvulla muun muassa Arkajaloissa ja Short Roundin roolissa Indiana Jones ja tuomion temppelissä. Quan piti useamman vuosikymmenen paussin näyttelemisestä
Everything Everywhere All at Once saa maailman tuntumaan paremmalta paikalta. Teatterista ulos astuessani kaikki näytti kirkkaammalta. Kotimatkalla raitiovaunussa tajusin hymyileväni maskini alla kuin idiootti, vähän samaan tapaan kuin juuri rakastuneet. Everything Everywhere All at Once on kokonaisvaltainen kokemus, joka kouraisee todella syvältä, juuri se elokuva jota tämä synkkä maailmanaika kaipaa.
Yhden katselukerran ja viikon pohtimisen jälkeen olen valmis julistamaan elokuvan viiden tähden mestariteokseksi, joka on pakko nähdä mahdollisimman pian uudestaan, mieluiten valkokankaalta. Ihmisyyttä upean viihdyttävällä tavalla tarkasti pohtiva sekoilu poikii ties kuinka monta gradua, mutta Everything Everywhere All at Oncea ei ole pakko syväanalysoida loputtomiin.
Pelkkä heittäytyminen elokuvan audiovisuaalisen yliannostusilotulituksen vietäväksi riittää.
EVERYTHING EVERYWHERE ALL AT ONCE
”Everything Everywhere All at Oncen kohdalla ylisanat tahtovat loppua kesken. Äärimmäisen viihdyttävä ja upean syvällinen spektaakkeli muistuttaa miksi aikoinaan rakastui tulenpalavasti elokuvaan taidemuotona.”
