Arvostelu: Venom on vanhanaikainen, mutta mainettaan parempi supersankarisekoilu
Viime vuonna Sony Pictures teki yhteistyössä Marvel Studiosin kanssa sangen pirteän ja muutenkin kiitettävästi toimineen Spider-Man: Homecomingin. Samaan maailmaan sijoittuvan Venomin Sony on tehnyt itsenäisesti, ja sen huomaa. 2000-luvun alulta haiskahtava Spider-Man-spin-off on laadullisesti kaukana MCU:n parhaista supersankarielokuvista. Viihdyttämään se sentään onnistuu.
Ensi-ilta: 5.10.2018 / Alkuperäisnimi: Venom / Ohjaus: Ruben Fleischer / Käsikirjoitus: Jeff Pinkner, Scott Rosenberg & Kelly Marcel / Pääosissa: Tom Hardy, Michelle Williams, Riz Ahmed, Scott Haze & Reid Scott / Pituus: 112 minuuttia / Ikäraja: K12
Vuonna 1988 The Amazing Spider-Man -sarjakuvan sivuilla esitellystä Venomista on kolmen vuosikymmenen aikana muodostunut yksi suosituimmista Hämähäkkimiehen vastustajista. Torahampaat ja metrinen kieli ovat tulleet tutuiksi leluhyllyistä, t-paidoista ja tv-sarjoista aina Suomessa asti. Ennen perjantaina ensi-iltansa saavaa sooloelokuvaansa Venom on nähty valkokankaalla Sam Raimin ohjaamassa Spider-Man 3:ssa (2007). Topher Gracen esittämällä versiolla ei kuitenkaan ole mitään muuta tekemistä uuden tulkinnan kanssa kuin lähdemateriaali.
Venom on hyvin perinteinen supersankarielokuva, vaikka sen päähahmo onkin tummanpuhuva hirviö ja väkivaltainen antisankari. ”Lethal Protector”. Jeff Pinknerin, Scott Rosenbergin ja Kelly Marcelin kehittämässä tarinassa Tom Hardyn esittämä tutkiva journalisti Eddie Brock saa ylivertaiset supervoimat avaruudesta peräisin olevalta symbiootilta. Aikansa uusien kykyjensä kanssa kipuiltuaan Brock kohtaa – supersankaritarinoiden perinteen mukaisesti – kieroutuneen peilikuvaversion omasta hahmostaan. Sitten otetaan ja annetaan turpaan, kasvetaan hieman (aika pahasti kieroon) ja pedataan samalla jatko-osaa.
Kovin on siis kaavamaista. Selitys sille löytynee Venomin taustajoukoista. Avi Arad, 70, on jo Raimin Spider-Man-elokuvista tuttu lelutehtailija ja elokuvatuottaja, joka on hyvin kaukana vaikkapa Marvel Studiosin uudistusmielisestä Kevin Feigesta. Arad ei halua heilutella häkkiä, vaan luottaa kerran toimivaksi todistettuun kaavaan. Venomin muut avaintuottajat ovat pahasti haparoineesta The Amazing Spider-Man -elokuvasarjasta tuttu Matt Tolmach ja Amy Pascal, jonka pitkä ura Sonylla romahti muutama vuosi sitten studion kuuluisaan tietomurtoon. Aradin tavoin myös Pascal edustaa supersankarielokuvien tekijöissä vanhaa koulukuntaa.
Mikä toimi 15 vuotta sitten, ei toimi enää nykyään. Vuonna 2018 Venom tuntuu käsikirjoituksensa osalta kankealta, selittelevältä ja vanhanaikaiselta. Se on puhdasoppinen supersankarin syntykertomuselokuva – siis sitä pakkopullaa, joka täytyy järsiä ennen kuin jatko-osassa päästään itse asiaan. Marvel Studios ja jopa Warner Bros. Pictures ovat poikenneet tästä kaavasta 2010-luvulla menestyksekkäästi. Guardians of the Galaxyn (2014) tavoin myös Venom olisi voinut pyyhältää suoraan asiaan ja käsitellä hahmon syntytarinan vaikkapa takaumissa.
Venom taustatarina on pistetty vahvasti uusiksi, mutta se oli toki tiedossa jo etukäteen. Salattuja sotia tai Synninpäästäjää ei siis nähdä, ja se on täysin hyväksyttävää. Uudistusinto on kuitenkin mennyt liian pitkälle: Spider-Man-pahiksesta kertova elokuva ilman Spider-Mania oli outo idea jo lähtökohtaisesti, eikä valmis elokuva vakuuta sen enempää. Sonyn näköalattomuudesta kielii myös päätös nostaa Venomin pahikseksi jopa useimmille sarjakuvia lukeneille tuntematon Riot. Parasta olisi ollut räjäyttää pankki ja passittaa suosiolla heti Carnage mittelemään voimiaan Venomin kanssa.
Verevästä Zombielandista (2009) tutun, mutta sittemmin kehnompia elokuvia tehneen Ruben Fleischerin Venom jättää kaipaamaan yllätyksellisyyttä, parempaa käsikirjoitusta ja toimivampaa pahista. Elokuva on lapsellista, 12-vuotiaille suunnattua tehosteviihdettä, jossa tehdään isoja moraalisia ratkaisuja ilman minkäänlaista pohdintaa tai pohjustusta. Silti – tai juuri siksi – pidin näkemästäni, ainakin enemmän kuin odotin. Venom on epäkohtineenkin selvästi mainettaan parempi elokuva.
Kankeahkon alun jälkeen Venomissa tapahtuu koko ajan jotain niin älytöntä, että katsoja tempautuu väkisinkin mukaan. Elokuvassa on runsaasti huumoria, josta valtaosa oli mitä ilmeisimmin täysin tahatonta. Ihan sama, nauroin silti. Hahmot höpöttelevät itsekseen ja toimivat muutenkin miten sattuu. Logiikka heittää häränpyllyä ja aivot valuvat korvasta. Tämä vain lisää elokuvan outouspisteitä ja kääntyy lopulta sen eduksi. Kaikki tällaisesta sekamelskasta eivät tietenkään nauti. Voin ymmärtää jokaisen yhden tähden arvion Venomista, mutta mikään Catwomanin (2004) tai Fantastic Fourin (2015) kaltainen katastrofi elokuva ei ole. Ja ainakin se on supersankarielokuva, joka erottuu massasta. Bladen (1998) ja X-Menin (2000) aloittaman buumin jatkuttua kohta jo 20 vuotta se ei ole ihan pieni saavutus.
Vaikka tehosteet pettävät paikoin, on Venomin nimihahmo toteutettu taiten. Symbioottihirviö näyttää juuri oikealta, eli on massiivinen ja uhkaava ilmestys, toisin kuin Spider-Man 3:n heiveröinen versio. Pisteitä ropisee myös – tai etenkin – Tom Hardysta, joka sekoilee tiensä kohtauksesta toiseen kieli niin pitkällä poskea, että se osuu jo korvaan. Vertaukset Jim Carreyyn Valehtelija, valehtelijassa (1997) on helppo ymmärtää. Suomalainen verrokki olisi Vesa-Matti Loirin Uuno Turhapuro. Piripäissään. Vaikeaa sen sijaan on ymmärtää, mihin Hardy on tarkalleen ottaen tähdännyt roolihahmoaan rakentaessaan – ja onko maalitaulu ollut samalla suunnalla kuin muulla työryhmällä.
Samapa tuo. Tom Hardy pitelee Venomia harteillaan. Ilman häntä elokuva olisi luultavasti sietämätön.
Äänekäs fanijoukko on ollut etukäteen harmissaan siitä, ettei Venomista tullutkaan K16-ikärajaluokituksen goresirkusta. Digitaaliset verilitrat tai irtoilevat ruumiinjäsenet eivät kuitenkaan olisi parantaneet elokuvaa kuin korkeintaan nimellisesti. Hyvä on muistaa myös se, ettei Venom ole koskaan ollut sarjakuvissakaan mikään Lobo. Hahmo on kyllä messunnut aivojen syömisestä, mutta moista kohtausta ei ole lukijoille näytetty veren kera. Ensin asian esti Comics Code -etiketti, sittemmin Spider-Manin maine lapsi- ja teiniystävällisenä sankarina. Verisemmän Venomin perään haikailevat itkevät jotain sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan.
Sonyn tarkoituksena on aloittaa Venomilla ”Sony’s Marvel Universe”, Spider-Manin universumiin pohjautuva supersankarimaailma, jonka hahmot seikkailevat itsenäisissä tarinoissa, mutta jotenkin myös osana Marvel Cinematic Universea. Suunnitelma on sekavahko ja hieman epätoivoinenkin. En edelleenkään koe tarpeelliseksi nähdä Morbiuksen, Hopeasapelin tai Kravenin omia elokuvia, mutta Venom jätti kaikessa epätasaisuudessaankin toivomaan hahmon tarinalle jatkoa. Ensimmäinen hillittömän pitkien lopputekstien lomaan ”kätketyistä” kohtauksista kertoo suoraan mitä on luvassa, jos studion Venomille asettamat tavoitteet täyttyvät.
VENOM
”Venom ei ole perinteisin määritelmin hyvä elokuva, mutta sen sekopäisyys ja Tom Hardy saavat nauttimaan lopputuloksesta.”
