UUSIMMAT

Arvostelu: Will Smithin tähdittämä Aladdin on Disneyn klassikkoanimaatioiden uusintaversioista huonoin

22.05.2019 11:00 | Aki Lehti

Oikeilla näyttelijöillä toteutettu ylipitkä versio Aladdinista on puuduttavan tylsä.


Ensi-ilta: 22.05.2019
Alkuperäisnimi: Aladdin
Ohjaus: Guy Ritchie
Käsikirjoitus: John August & Guy Ritchie
Pääosissa: Mena Massoud, Will Smith, Naomi Scott & Marwan Kenzari
Pituus: 128 minuuttia
Ikäraja: K7


No nyt tehdään jonkin sortin ennätys ainakin elokuva-arvioiden julkaisuaikataulujen suhteen!

Disneyn liukuhihnalta pulpahtaa maailmaan jälleen yksi uusintaversio firman klassikkoanimaatioista, vain kaksi kuukautta Dumbon jälkeen. Oikeilla näyttelijöillä toteutettu Aladdin saa ensi-iltansa siis tänään, mutta Mikki Hiiren mahtikäsky kielsi arvostelujen julkaisemisen tätä aiemmin, embargon päättyessä nyt, tasan kello 11.00, kun ensimmäinen näytös on jo käynnissä.

Remakessa ei tietenkään ole mitään spoilattavaa, joten syy miksi arviot saa lykätä ulos vasta nyt on itsestäänselvä – uusi Aladdin on todella huono ja täysin tarpeeton elokuva.

Guy Ritchie on oikea valinta Aladdinin ohjaajaksi. Hän on mitä parhain esimerkki peruspuurtajasta, ohjaajasta joka kyllä osaa hommansa, mutta jonka tuotokset ovat tasapaksua mössöä. Hän on täydellinen kaveri Disney-leffaan, elokuvaan jossa ohjaaja tekee vain juuri niin kuin käsketään.

Aladdinin stooria on varmaan aivan turha alkaa kerrata sen tarkemmin, sillä kaikkihan sen tuntevat. Köyhä katurosvo rakastuu Jasmine-prinsessaan, vangitaan ja pakotetaan Jafar-pahiksen toimesta noutamaan Ihmeiden luolasta taikalamppu, jonka sisältä ilmestyvä Henki antaa Aladdinille kolme toivomusta.

Disneyn klassikoistaan tekemät uusintaversiot ovat tietysti kaikki rehellistä rahastusta. Jon Favreaun versio Viidakkokirjasta on niistä ehdottomasti paras, eikä vain sen upeiden erikoistehosteiden ansiosta. Favreaun tulkinta uskalsi ottaa edes jonkin verran riskejä, eikä ollut pelkkä hiilipaperikopio animaatiosta. Muut ovat seuranneet melko tarkasti alkuperäisteoksia, onnistuen silti viihdyttämään ainakin jollain tasolla.

Uusi Aladdin sen sijaan on 128 minuutin mitassaan täyttä tuskaa, varsinkin jos diggaa piirretystä yli kaiken. Suuria muutoksia kertomukseen ei olla tehty, mutta silti uutuus on aivan turhaan 40 minuuttia alkuperäistä pidempi.

Elokuvan rytmitys on aivan käsittämätön ja vauhdikkaasta menosta, kohelluksesta ja tutuista laulunumeroista huolimatta leffa laahaa ja laahaa, varsinkin alkupuolella. Tarkkaa aikaa en tsekannut, mutta elokuvaa taisi ehtiä kulua vähintään puoli tuntia ennen kuin Will Smithin esittämä pullonhenki nähdään ensimmäisen kerran.

Smith suoriutuu roolistaan vähän paremmin kuin mitä alla oleva traileri antaa odottaa. Ei hän tietenkään pääse lähellekään alkuperäisversion Robin Williamsin sekopäistä verbaali-ilotulitusta. Myötähäpeää sininen jätti-Smith aiheuttaa oikeastaan vain ensimmäisissä kohtauksissaan, jotka yrittävät toisintaa ja esitellä hahmon samaan tyyliin kuin animaatiossa. Niiden jälkeen pullonhenki ottaa onneksi iisimmin, eikä pälätä ja kaahaa menemään jatkuvasti Williamsin tavoin. Leffan loppupuolella henki häviää kuvioista aivan liian pitkäksi aikaa.

Kummallisen rytmityksen lisäksi melkein kaikki muukin on vinksinvonksin. Disney on ilmeisesti halunnut leffan olevan välttämättä vähintään kahden tunnin mittainen, mutta käsikirjoituksesta ei ole tainnut löytyä tarpeeksi materiaalia tarinaan tehdyistä pienistä muutoksista huolimatta. Rauhallisemmat kohtaukset päätyvät toistamaan itseään, selittäen samat itsestäänselvyydet auki useaan otteeseen.

Jättibudjetilla tehdyksi elokuvaksi tietokonetehosteiden taso heittelee aivan liian paljon. Muutamat ilmakuvat Agrabahin satukaupungista ovat oikein komeita, mutta turhan monet vauhdikkaista CGI-kohtauksista ovat melkoista puuroa.

Aladdinin Abu-apina ja prinsessan Rajah-tiikeri ovat leffan parhaita CGI-luomuksia. Smithin pullonhenki toimii periaatteessa aivan hyvin, mutta on välillä liian sarjakuvamainen jopa tähän täysin överiksi vedettyyn värikkääseen satumaailmaan. Smithillä on karismaa vaikka muille jakaa, mutta mies vetää usean kohtauksen aivan autopilotilla, kuten esimerkiksi tässä turhan laiskan oloisesti esitetyssä Prince Ali -kappaleessa:

Mena Massoud taas on aivan väärä valinta pääosaan, sillä häneltä ei löydy karismaa juuri lainkaan. Ainoat pätkät joissa puupökkelö näyttelee edes auttavasti ovat yhteiset kohtaukset Naomi Scottin esittämän Jasmin-prinsessan kanssa. Scott on ainoa leffan näyttelijöistä jolla tuntuu olevan hauskaa. Hän hoitaa hommansa taitavasti niin hauskaksi tarkoitetuissa kuin vakavammissakin kohtauksissa. Ilahduttavasti Disney on tehnyt hahmosta modernimman naisen kuin animaatiossa.

Jos leffasta on pakko keksiä vielä jotain muuta positiivista, niin vaatetus, maskeeraus ja muutamat aidot lavasteet näyttävät upeilta.

Tuttuja lauluja on myös menty sörkkimään jonkin verran, mutta ne toimivat sitä paremmin mitä vähemmän niihin on tehty muutoksia. Elokuvan ensimmäisessä kappaleessa Arabian Nights ei enää ymmärrettävästi lauleta Agrabahin olevan barbaarinen paikka, sillä ”a faraway place that’s barbaric, but hey, it’s home” -laini uupuu.

Disneyn uusintaversioiden idea on simppeli ja syy miksi ne tahkovat mielettömiä summia rahaa itsestäänselvä. Lapsena alkuperäiselokuvista diganneet maksavat nostalgiasta ja haluavat jakaa omien muksujensa kanssa jotain itselleen tärkeää.

Pressinäytöksessä oli paikalla monikymmenpäinen koululaisryhmä, juuri sen ikäistä porukkaa jota elokuvan pitäisi naurattaa. Juniorikööri naurahti vienosti ääneen pari-kolme kertaa reilun kahden tunnin aikana. Heidän reaktionsa kertoo elokuvan tasosta suunnilleen kaiken tarvittavan.

ALADDIN

”Aladdin on harvinaisen tylsä Disney-elokuva, joka onnistuu lähinnä ärsyttämään alkuperäisanimaation fania”