Bohemian Rhapsody -arvostelu: Rami Malek näyttelee Queen-laulaja Freddie Mercurya Oscarin arvoisesti

01.11.2018 19:51 | Aki Lehti

Rami Malekin roolisuorituksen lisäksi Bohemian Rhapsodysta ei juuri muuta kehuttavaa löydy.


Ensi-ilta: 2.11.2018. / Alkuperäisnimi: Bohemian Rhapsody / Ohjaus: Bryan Singer / Käsikirjoitus: Anthony McCarten  / Pääosissa: Rami Malek, Lucy Boynton, Gwilym Lee, Ben Hardy, Joseph Mazzello, Aidan Gillen, Allen Leech, Tom Hollander, Mike Myers / Pituus: 135 minuuttia / Ikäraja: Sallittu


Queen-orkesterin ja sen laulaja Freddie Mercuryn tarinan kertovan Bohemian Rhapsodyn tuottajina toimivat bändin alkuperäisjäsenet kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor, joten kyseessä on periaatteessa virallinen elämäkertaelokuva. Tiedä sitten miten suuri sanavalta muusikoilla on lopputulokseen ollut, mutta tällaisenaan Bryan Singerin ohjaama elokuva on naurettavan kliseinen pintaraapaisu ja siloiteltu kertomus yhdestä maailman parhaasta rockbändin keulakuvasta ja laulajasta.

Bohemian Rhapsody kyllä näyttää bändin sisäisiä konflikteja ja Mercuryn yksityiselämän huolia, mutta niin naurettavalla tavalla, että muutamaan otteeseen tuntuu kuin katsoisi parodiaa bändileffoista. Asiat vain tapahtuvat, aivan kuin itsestään, ilman että suosion tai upean taiteen eteen täytyy tehdä juuri mitään. Yliopistobändin laulaja lähtee kävelemään, heitä pubikeikalla katsomassa ollut Farrokh Bulsara menee sanomaan jätkille moi, hoilaa hetken kauniisti ja on saman tien orkesterin uusi laulaja.

Ensimmäisen keikan aloitus on hetken aikaa Spinal Tap -osastoa sähläyksineen mikkitelineen kanssa, joka on mukana vain siksi, että se muka selittää syyn tavalle jolla Freddie Mercury käsitteli mikkiständiä läpi uransa. Bulsara muuttuu heti pienellä lavalla Freddie Mercuryksi avattuaan suunsa ja on siitä eteenpäin täysin valmis rokkitähti, jolle näyttää olevan itsestään selvää, että bändi valloittaa maailman ilman että sen eteen täytyy tehdä sen kummemmin töitä.

Näin tietysti käy, ja seuraavaksi ollaankin jo maailmankiertueella tai latelemassa levy-yhtiöpampulle kliseitä tyyliin ”en tee enää taiteeni suhteen ainuttakaan kompromissia”. 1970-luku hypitään äkkiä läpi, jotta päästään Bohemian Rhapsody -biisiin ja sen tekoprosessiin. Itse asiassa leffalla on niin kiire, että muutamat laulut ovat lipsahtaneet vääriin vuosiin, mutta eipä tuolla ole niin väliä.

Biisinkirjoitus- ja luomistyö esitetään täysin naurettavalla tavalla. We Will Rock You, elokuvan nimikkobiisi tai Another One Bites the Dust eivät taatusti syntyneet elokuvan esittämillä tavoilla. Mutta eipä silläkään taida olla väliä, kunhan kaikki vain etenee mahdollisimman kaavamaisesti paikasta a paikkaan b, ja välissä bändi vähän kinastelee, kunnes muutaman poikkipuolisen sanan ansiosta syntyykin jälleen uusi upea biisi.

Bohemian Rhapsody on niin pinnallista ja siloteltua kliseemössöä, että Walk Hard -bändileffaparodiakin on tätä realistisempi kertomus tähteydestä ja sen mukanaan tuomista ongelmista.

Homoutta ja elämistä homomiehenä 1970- ja 1980-luvun Englannissa elokuva ei käsittele oikeastaan lainkaan. Mercuryhan ei tullut elinaikanaan julkisesti kaapista ulos, vaan kieltäytyi vastaamasta asiaa koskeviin kysymyksiin. Miehen biseksuaalisuus oli kuitenkin hänen läheistensä tiedossa ja julkinen salaisuus, mutta leffassa se ei tunnu tuottavan laulajalle juurikaan ongelmia.

Laulajan seksuaalinen suuntautuminen esitetään muutenkin todella omituisesti, sillä se manifestoituu 1980-luvulla jatkuvina bileinä, joihin bändin muut jäsenet eivät perheellisinä miehinä jaksa enää osallistua.

”Hän hengaa aivan väärän porukan kanssa”, tokaisee joku bändin jäsenistä. Yksinäinen Mercury, jonka bileissä juhlii nahkavaatteisiin pukeutuneita miehiä, tekee siis väärin viettäessään aikaansa muiden homomiesten kanssa? Ehkä elokuva ei tarkoita asiaa niin, mutta sellaisen käsityksen siitä helposti saa.

Mr. Robot -sarjasta parhaiten tunnettu Rami Malek loistaa roolissaan Mercuryna. Hänen suorituksensa on silti yhtä paljon imitaatiota kuin näyttelemistä, oikean ihmisen jokaisen maneerin, puhe- ja liikkumistyylin matkimista. Sama pätee myös bändin muiden jäsenten näyttelijöihin, joista Brian Mayta esittävä Gwilym Lee on ehdottomasti paras.

Wembleyn stadionilla järjestetyn Live Aid -keikan aikana fani, joka osaa bändin esiintymisen ulkoa herkistyy väkisinkin.

Kohtaus on teknisesti upea, lavastuksen, maskeerauksen, kuvauksen ja ohjauksen ollessa mestarillista. Mercuryn istuessa pianon ääreen voi taustalla olevan jättiyleisön huomata olevan erikoistehoste, mutta sekin on vain parin sekunnin mittainen välähdys. Muilta osin kohtaus näyttää siltä kuin kuvausryhmä varustettuna nykypäivän tekniikalla olisi matkannut ajassa vuoteen 1985.

Oikea esiintyminen kesti vähän päälle 20 minuuttia, mutta aivan niin pitkää kohtausta ei elokuvassa nähdä. Soittokohtaus on silti todella pitkä ja Malekin näyttelemisen ohella toinen kunnon syy katsoa elokuva.

Bohemian Rhapsody vetää kaikki mahdolliset viivat suoriksi, ollen pelkkä pintaraapaisu, joka ei vaivaudu, yritä, uskalla tai osaa käsitellä tärkeitä aiheita niiden vaatimalla vakavuudella. Se esittelee bändin ja lavalla loistavan Freddie Mercuryn, yhden kaikkien aikojen kovimmista keulakuvista ja rocktähdistä, mutta ei kerro heistä ihmisinä yhtikäs mitään.

BOHEMIAN RHAPSODY

”Bohemian Rhapsodyssa olisi ollut aineksia vaikka mihin, mutta kamalan käsikirjoituksen pohjalta on hankala tehdä hyvää elokuvaa, varsinkaan kun ikäraja on S.”