5 asiaa, joista pidimme Netflixin uudessa Sabrina-kauhusarjassa – ja 3 asiaa, joista emme pitäneet

Teininoita Sabrina on palannut ruutuihin Netflixissä julkaistun The Chilling Adventures of Sabrina (Sabrina – Pimeällä puolella) -tv-sarjan myötä. Uusi sarja perustuu Roberto Aguirre-Sacasan luomaan samannimiseen sarjakuvaan, ja on huomattavasti synkkäsävyisempi kuin 1990-luvun puolivälissä televisiossa julkaistu sarja. Aguirre-Sacasa on toiminut myös uuden tv-sarjan luojana.

Sabrina – Pimeällä puolella kertoo pian 16 vuotta täyttävästä Sabrinasta (Kiernan Shipka), joka on puoliksi noita ja puoliksi kuolevainen ihminen. Hän asuu kahden tätinsä ja serkkunsa kanssa syrjäisessä talossa, jossa pidetään hautaustoimistoa. Syntymäpäivänään Sabrinan pitää valita, liittyykö hän osaksi noitayhteisöä ja jättää kuolevaisten elämän – kuten ystävänsä ja poikaystävänsä – taakseen. Valinta ei ole helppo, etenkin kun nuori tyttö on perinyt kapinallisen geenin omia polkujaan kulkevilta vanhemmiltaan.

Sarjassa on paljon sellaista, mistä pidimme, mutta myös jotain sellaista, mikä jätti toivomisen varaa.

Pidimme siitä että…

Sabrina on ovela genresekoitus

Sabrina – Pimeällä puolella on kaukana kepoisesta ja hattaralla kuorrutetusta teinisarjasta. Se on toki teinisarja, mutta huumoria siinä nähdään vain piilotettuna muiden kerrosten alle, sivulauseen lisämääritteenä. Netflixissä julkaistun sarjan hahmot ovat karikatyyrisen outoja, mutta eivät suoranaisesti hauskoja. Sabrina – Pimeällä puolella on yllättävänkin synkkä ja sisältää jopa pelottavia kohtauksia.

Sarjaa on vaikea sijoittaa mihinkään lokeroon, sillä siinä nähdään lähes kaikkea mahdollista synkästä saatananpalvonnasta ja graafisesta väkivallasta amerikkalaisen lukion teinimeininkiin. Ja nämä on sekoitettu keskenään sopivalla tavalla campisti, sillä vilahteleehan sarjassa ajoittain itse Vanha vihtahousukin.

Tarina haastaa olemassaolevia valtarakenteita

Sarjan Sabrina on kapinallinen, joka uskaltaa kysyä miksi. Hän ei suostu toimimaan vain pelkästään siksi, että “niin on aina tehty”. Hän haluaa tietää syyt toimien taustalla ja tekee omat johtopäätöksensä vasta sen jälkeen. Aina hän ei tietenkään osaa toimia oikein, onhan hän vasta teini, mutta hän haastaa olemassaolevia valtarakenteita alistumatta. Kun muut noidat kumartelevat Richard Coylen esittämän ylipappi Blackwoodin edessä, seisoo Sabrina selkä suorana ja kysyy miksi. Lopulta hän asettuu poikkiteloin jopa itsensä Saatanan edessä.

Sarja on vahvan feministinen. Kun koulun suositut pojat kiusaavat sukupuolestaan epävarmaa Susieta (Lachlan Watson) eikä rehtori tee asialle mitään, päättää Sabrina hoitaa asian kuntoon. Sabrina ei myöskään ole missään vaiheessa pimeää pelkäävä ja poikien pelastettavissa oleva tytön ressukka. Elokuvissa perinteisesti esitetyt sukupuoliroolit on monessa suhteessa käännetty toisin päin. Sarja on myös hieno osoitus siitä, ettei sisäinen vahvuus tee tytöstä yhtään sen vähemmän tyttöä.

Kiernan Shipka on täydellinen pääroolissa

Kiernan Shipka on täydellinen valinta sarjan päärooliin. Hän näyttää ulospäin kiltiltä naapurintytöltä, mutta on sisimmältään kapinallinen. Hänessä on vahvuutta ja uskallusta hoitaa asioita eteenpäin ja tarttua ajoittain jopa väkivaltaisiin eleisiin, mutta samalla hänestä huokuu teinitytön herttaista viattomuutta. Nuoren Shipkan karisma kannattelee sarjaa myös sellaisina hetkinä, jolloin tarina hieman takeltelee.

Sivuhahmoissa on muutamia mainioita tapauksia

Sabrinaa tukevien sivuhahmojen joukossa on muutamia loistavia rooleja. Hänen tätinsä Hilda ja Zelda (Lucy Davis ja Miranda Otto) ovat hurmaavia karikatyyrejä: toinen aurinkoinen, englantilaisella aksentilla hössöttävä höpsö, toinen taas kylmäkiskoisuutensa alle tunteensa peittävä perheen matriarkka. Sabrinan kotiarestissa oleva serkku Ambrose (Chance Perdomo) on kiehtovan monisyinen hahmo, joka tosin jää aavistuksen alikäytetyksi.

Richard Coyle ylipappi Blackwoodina on erinomainen. Hän on pöyhkeilevä johtaja, jonka epäpätevyyden ja huonojen päätösten peittely-yritykset näytetään katsojalle kuin nykypoliitikkojen toilailut. Coyle hoitaa monitahoisen hahmonsa hahmolle täydellisesti sopivalla tavalla, sillä hahmo ärsyttää samalla kun saa tirskahtelemaan sen noloudelle.

Sabrinan musta kissa Salem nähdään mukana vain harvakseltaan. Tätä hahmoa olisi mielellään nähnyt kuvioissa enemmänkin, aktiivisempana.

Tuotantosuunnittelu on laadukasta

Sarjan kuvaus ja tuotantosuunnittelu ovat laadukkaita. Satanistiseen rekvisiittaan on panostettu ja rakennukset näyttävät juuri niin noitamaisilta asuinpaikoilta kuin pitääkin, synkkä, usvainen metsä tarpeeksi aavemaiselta. Tunnelma välittyy sellaisinakin hetkinä, jolloin hahmojen ulosanti tuntuu köykäiseltä.

Kuvauksessa käytetään hyväksi tapaa ajoittain blurrata kuva reunoilta, mikä vahvistaa kuvan salaperäistä sävyä. Tekniikkaa käytetään kuitenkin välillä kohtauksissa, joihin se ei tunnu lähtökohtaisesti sopivan, minkä vuoksi sen runsaaseen käyttöön pitää hieman totutella.

Emme pitäneet siitä että…

Ykköskauteen on tungettu niin paljon kaikkea

Sabrina ensimmäinen tuotantokausi koostuu suhteellisen irrallisista jaksoista, joista jokaisessa nähdään uusi voitettava haaste. Toisaalta tämä on näppärä tapa tuoda sarjan maailma hahmoineen nopeasti tutuksi katsojalle, mutta tarinallisesti tästä aiheutuu myös kiireen tuntua. Usein kohtaukseen jäi kaipaamaan syvempää pureutumista, sillä nyt monet asiat tuntuvat tapahtuvan helposti kuin sormia napsauttamalla.

Hahmoja sarjassa nähdään suuri määrä ja jokaisessa tuntuu olevan jotain mielenkiintoisella tavalla erikoista. Esittelyä enemmän ei ykköskaudella kuitenkaan ennätetä syventyä heistä Sabrinaa lukuunottamatta yhteenkään. Jotain nyt kerralla ryöpsäytetystä käsikirjoitusryöpystä olisi varmasti niin halutessaan voinut säästää myöhemmäksikin.

Sarjasta on jo tilattu toinen tuotantokausi, joten toiveissa on, että seuraavalla kaudella nyt esiteltyjä asioita syvennetään entisestään.

Osa hahmoista on masentavan huonoja

Vaikka osa sivuhahmoista loistaa, osa on suorastaan rasittavan huonoja. Esimerkiksi Sabrinan hieman pihalla olevaa poikaystävää Harvey Kinklea esittävä Ross Lynch on täysin väärässä roolissa. Hänen hahmonsa ei ole millään tavalla mielenkiintoinen ja koko kaverin olemassaolo tuppaa unohtumaan niinä hetkinä, jolloin häntä ei nähdä.

Michelle Gomezin esittämä neiti Wardwell taas nousee rankan ylinäyttelyn vuoksi toiseen ärsytyksen ääripäähän.

Noituus liitetään vahvasti saatananpalvontaan

Yön kirkko esitetään sarjassa yhtä yksioikoisen autoritäärisenä kuin kaikki muutkin keskeiset nykyuskonnot, mutta sarjassa perinteinen noituus liitetään lisäksi vahvasti todelliseen saatananpalvontaan ihmisuhreineen. Tämä tuntuu leimaavalta, etenkin kun ihmisiä on aikoinaan vainottu ja tapettu noitina juuri tästä syystä. Sarja ei siksi anna aiheesta kovinkaan miellyttävää kuvaa ja monia hahmoja kohtaan on tämän vuoksi vaikea tuntea sympatiaa.

Sabrina – Pimeällä puolella -sarjan ensimmäinen tuotantokausi on Suomessa katsottavissa Netflixissä.