Uusimmat

Night Visions alkaa keskiviikkona – Katsoimme seitsemän elokuvaa ennakkoon ja aivot nyrjähtivät jälleen

17.08.2020 13:30 Muropaketin toimitus

NIght Visions jouduttiin perumaan keväällä, mutta tällä viikolla otetaan vahinko takaisin: The New (Ab)Normal järjestetään Helsingissä 19.-22. elokuuta. Muropaketti sai katsottavakseen NV:n elokuvista ennakkoon seitsemän. Niiden äärellä käytiin tuttuun tapaan läpi melkoinen tunteiden vuoristorata.

Alla Muropaketin toimittajista Aki Lehti ja Tuukka Hämäläinen kertovat tuntonsa seitsemästä Night Visionsin elokuvasta.

Koko festivaalin tarjontaan voi tutustua täällä: nightvisions.info.

The Lodge

Itävaltalaisten Severin Fialan ja Veronika Frantzin ohjaama vuoden 2015 Goodnight Mommy oli upean tunnelmallista psykologista kauhua, jonka yllätysjuonenkäänne toimi harvinaisen hyvin. Kaksikon englanninkielinen elokuva The Lodge on esikoisen tapaan teknisesti todella komean näköinen kauhutrilleri, joka kannattaa katsoa valkokankaalta jo pelkästään kuva- ja äänisuunnittelun takia. Vaikka elokuvan tunnelma on enemmän kuin kohdillaan, niin valitettavasti jo alkuasetelma on niin älytön, että tarinaan on hankala suhtautua vakavasti. Sen keskiössä on uusioperhe – Richard-isä ja hänen kaksi lastaan, sekä isän uusi naisystävä Grace, joka on kasvanut kahjossa uskonnollisessa kultissa. Äiti on tehnyt itsemurhan, eivätkä lapset pidä Gracesta lainkaan. Isä yrittää korjata asian dumppaamalla juniorit ja äitipuoliehdokkaan joulun ajaksi keskellä ei mitään sijaitsevaa mökkiä. The Lodge on silti keskimääräistä parempaa kauhufiilistelyä, joka vie väkisin mukanaan ahdistavaan maailmaansa. Gracea esittävä Riley Keough ja lapsinäyttelijät suoriutuvat rooleistaan loistavasti.

Aki Lehti

The Tunnel

Norjalaiset elokuvantekijät ovat ihastuneet viime vuosina katastrofileffoihin, joista Pål Øien The Tunnel on realistisin, mutta myös tylsin. Elokuvan alussa teksti kertoo Norjassa olevan yli tuhat tunnelia, joissa on sattunut useita tulipaloja. Niihin perustuva The Tunnel alkaa lupaavasti, esitellen laajan henkilögallerian, kasan uskottavan oloisia hahmoja. Elokuva kasvattaa jännitystä sopivalla tahdilla, eikä kiirehdi turhaan. Harmittavasti kaikki päähenkilöt tuntuvat menettävän järkensä siinä vaiheessa kun yhdeksän kilometrin mittaisessa tunnelissa syttyy tulipalo. Suurin osa kööristä alkaa käyttäytyä täysin päättömästi vain sen takia, että elokuvan juoni voi edetä vaaditulla tavalla. Osa esitellyistä hahmoista unohdetaan melkein kokonaan. The Tunnelissa on paikoitellen todella ahdistava ja klaustrofobinen tunnelma. Itse onnettomuus tuntuu uskottavalta, mutta siinä osallisina olevien hahmojen selviytymistaistelu on niin päätöntä touhua, ettei heidän kohtalostaan jaksa juurikaan välittää.

Aki Lehti

Harpoon

Ääriväkivaltainen Harpoon on sysimusta komedia, jonka kaikki kolme päähenkilöä ovat vastenmielisiä limanuljaskoja, joiden kärsimyksen katsominen on 83 minuutin ajan jopa yllättävän tyydyttävää. Ohjaaja-käsikirjoittaja-leikkaaja Rob Grantin elokuvassa kaverukset Jonah (Munro Chambers) ja Richard (Christopher Gray) sekä hänen tyttöystävänsä Sasha (Emily Tyra) lähtevät merelle Richardin jahdilla. Kolmikko joutuu kuitenkin pulaan veneen hyytyessä keskelle avomerta. Ruuan ja juoman loppuessa ystävysten salaisuudet nousevat pintaan, selviytymistaistelun muuttuessa verikekkereiksi. Toinen toistaan älyttömämmät juonenkäänteet ja häiriintyneiden sekopäiden mukanokkela sanailu jaksavat naurattaa koko elokuvan keston ajan. Yhtään pidempänä verinen trillerikomedia olisi taatusti muuttunut puuduttavaksi.

Aki Lehti

Clapboard Jungle

Usein toistellaan, että jokaisen elokuvan toteutuminen on pieni ihme. Clapboard Jungle on dokumentti, joka näyttää kuinka tuo ihme tapahtuu. Dokumentti seuraa ohjaaja-käsikirjoittaja-kuvaaja Justin McConnellia (mm. Lifechanger) viiden vuoden ajan tämän yrittäessä saada milloin yhtä ja milloin toista projektia tehtyä. Aloittelevan kauhuohjaajan tie ei kuitenkaan ole helppo 2010-luvun elokuvamaailmassa, jossa “breikkaaminen” ei tunnu enää edes mahdolliselta. McConnellin dokumentin voimavarana on paitsi äärimmäinen rehellisyys, myös runsas joukko haastateltavia. Äänessä ovat esimerkiksi Guillermo del Toro, Frank Henenlotter, Lloyd Kaufman, George A. Romero, Tom Savini, Richard Stanley ja monet muut kokeneet tekijät, joiden näkökulmat ovat kenties elokuvan parasta antia. (Leffaa katsoessa voisi myös pelata vaarallista juomapeliä, jossa otetaan shotti jokaisen Night Visionsissa käyneen vieraan kohdalla. Ja näkyyhän dokkarissa välähdys myös itse festarilta!) Clapboard Jungle antaa perspektiiviä siihen, kuinka hankalaa keskinkertaisenkin elokuvan tekeminen on ja kuinka paljon se vaatii tekijöiltään. McConnell pistää myös itsensä kiitettävästi liikoon, eikä sensuroi varhaisvuosiensa naiivimpiakaan ajatuksia.

Tuukka Hämäläinen

The Gangster, The Cop, The Devil

Eteläkorealaiset trillerit ovat keskinkertaisinakin mainiota viihdettä. Lee Won-Taen jollain tapaa tositapahtumiin perustuva toimintatrilleri pitääkin mukavasti otteessa, vaikkei se mikään erityinen genrensä edustaja olekaan. Etsivä Jung Tae-seok (Kim Mu-Yeol) yrittää selvittää sattumanvaraisia puukotuksia, joita hän epäilee saman sarjamurhaajan työksi. Kun sitten uhriksi osuu alamaailman rikollispomo Jang Dong-soo (Ma Dong-seok, mm. Train to Busan), joka selviytyy kohtaamisesta hengissä, joutuvat poliisi ja gangsteri yhdistämään voimansa jäljittääkseen murhaajan. Tosin molemmat tietysti aikovat pettää toisensa sopivan paikan tullen. The Gangster, The Cop, The Devil on parhaimmillaan näyttävästi kuvattu trilleri, joka selviäisi kyllä hieman vähemmälläkin hutkimisella. Elokuvan parasta antia ovat vastapuolten väliset kanssakäymiset ja rikollisliigan ja poliisivoimien rinnastaminen toisiinsa: kuinka paljon keskinäiset nahistelut lopulta eroavat toisistaan pahisten ja hyvisten keskuudessa? Myös murhaajan roolissa nähtävä (tämä ei ole mikään spoileri) Kim Sungkyu on erinomaisen viihdyttävä ja kylmäverinen.

Tuukka Hämäläinen

Scare Package

Kauhukomediat ja spoof-elokuvat voivat olla terävää parodiaa tai sitten halpaa läskiksi lyömistä. Antologialeffa Scare Package onnistuu jollain ilveellä olemaan molempia samaan aikaan. Scare Packagen osiot leikittelevät kauhuelokuvien kliseillä Cabin in the Woodsin (2011) tapaan, mutta paljon alleviivatummin. Kehyskertomuksena toimivat tapahtumat Chadin (Jeremy King) ylläpitämässä videovuokraamossa, josta siirrytään vaatimattomin aasinsilloin pienempiin kertomuksiin. Scare Package eroaa monista 2010-luvun kauhuantologioista siinä, että se ei edes pyri pelottelemaan katsojaa. Vaikka esimerkiksi ABCs of Death -antologiat olivat ne hauskoja ja irvokkaita, oli niillä karmivatkin hetkensä. Scare Package sen sijaan on silkkaa sekoilua, joka lähenee hetkittäin jo Troma-leffojen kotikutoista hönöilyä. Komedia vuoroin toimii ja ei toimi, ja on täysin katsojasta kiinni, kuinka pitkään itsetarkoituksellisesta elokuvaviittausten ryöpytyksestä jaksaa nauttia. Antologiaksi on vähän erikoista, että Scare Packagen osiot eivät oikein erotu tyylillisesti, vaikka niillä omat tekijänsä onkin. Laidasta laitaan huojuvalla elokuvalla on hyvätkin hetkensä, mutta sen takia ei kyllä kannata yöuniaan pilata.

Tuukka Hämäläinen

Mortal

Norjalaisohjaaja André Øvredal on tarjoillut vakuuttavaa jälkeä vuoden 2010 Troll Hunterista lähtien, eikä siirtyminen Hollywood-uralle ole ohjaajan otetta pilannut. Nyt Øvredal on palannut kotimaahansa tekemään omaperäisen kauhu-fantasia-seikkailun, joka tuntuu samaan aikaan kansainväliseltä ja täysin pohjoismaalaiselta. Tyhmällä englanninkielisellä nimellä varustettu elokuva on alkuperäiseltä nimeltään Torden, mikä tarkoittaa ukkosta. Jo tämä on vahva vihje sisällöstä, kun elokuva lähtee ammentamaan skandinaavisesta tarustosta. Mortal toimiikin tavallaan sen varassa, että katsojat osaavat arvailla osia loppuratkaisusta. Mortalin keskiössä on amerikkalainen Eric (Nat Wolff, mm. Death Note), joka päätyy epäillyksi erikoisista kuolemista Norjan syrjäseudulla. Tapahtumiin tulee imaistuksi mukaan varsinaiselta päähenkilöltä tuntuva psykologi Christine (Iben Akerlie), joka suhtautuu Ericiin muuta maailmaa suopeammin. Kaksikko lähtee omin päin selvittämään Ericin arvoituksellisten kykyjen lähdettä virkavalta perässään. Supervoimien ja norjalaisen taruston kohdalla on vaikea välttyä vertauksilta Marvel-leffoihin tai vaikka Brightburniin (2019), mutta Mortal erottuu kyllä joukosta edukseen. On harmillista, että elokuva jää vähän lyhyeksi, sillä hahmojen taustoja ja heidän välisiä suhteitaan olisi kärsinyt kehitellä pidemmällekin. Mortalin vahvuus on kuitenkin viime kädessä inhimillisyydessä, ei fantasiassa ja erikoistehosteissa. Øvredalin tuotannossa Mortal ei lopulta olekaan kärkiteos, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen. Hieman yllättäen ohjaajan edellisistä elokuvista tuttu huumorintaju loistaa tällä kertaa poissaolollaan. Tämä on tavallaan harmi, sillä Troll Hunter ja Scary Stories to Tell in the Dark (2019) olivat myös pirullisen hauskoja.

Tuukka Hämäläinen