Uusimmat

Elokuvalegenda Ennio Morricone saapuu Suomeen

10.11.2015 09:06 Muropaketin toimitus

Maailman tunnetuin elokuvamusiikin säveltäjä Ennio Morricone saapuu ensi keväänä Helsinkiin osana artistin ”The 60 Years of Music World Tour” -maailmankiertuetta.

Ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä säveltäjälegenda esiintyy noin 200 muusikosta ja laulajasta koostuvan orkesterinsa kanssa Hartwall Arenalla keskiviikkona 23. maaliskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 16. marraskuuta.

Italialainen Ennio Morricone (s. 1928) on 60 vuotta jatkuneella urallaan tehnyt lähtemättömän vaikutuksen elokuvamusiikkiin, ja valtaosa elokuvamaailman ikonisimmista ääniraidoista on Morriconen säveltämiä. Artisti on kirjoittanut musiikkia yhtä lailla varhaisiin spagettiwesterneihin ja palkittuihin art house -elokuviin kuin menestyksekkäisiin kassamagneetteihin.

Ennio Morricone on vuosikymmenien saatossa työskennellyt esimerkiksi Sergio Leonen, Oliver Stonen, Terence Malickin, Brian De Palman, Pier Paolo Pasolinin ja Roman Polanskin kaltaisten ohjaajien kanssa.

”The 60 Years of Music World Tour” -juhlakiertueella Ennio Morricone johtaa suurta orkesteria ja kuoroa. Konsertin ohjelmistossa kuullaan artistin tunnetuimpia teoksia, kuten sävellyksiä elokuvista ”Hyvät, pahat ja rumat”, ”Vain muutaman dollarin tähden”, ”Suuri gangsterisota” ja ”Cinema Paradiso”.

Lukuisten Grammy- ja Golden Globe -palkintojen lisäksi elämäntyöstään Oscarin saanut Ennio Morricone on juhlakiertueensa ohella ajankohtainen uuden Quentin Tarantino -elokuvan ”The Hateful Eight” tiimoilta: Morricone on säveltänyt tammikuun 13. päivä Suomen ensi-illan saavan westernin ääniraidan. Konsertissa on luvassa myös musiikkia Tarantinon elokuvasta.

Lähde: Fullsteam