Uusimmat

Elokuvasäveltäjä Hans Zimmer nähdään jälleen Suomessa – Tällä kertaa maestron keikka esitetään elokuvateattereissa

08.09.2017 09:56 Muropaketin toimitus

Hans Zimmer Live on Tour -kiertueen konsertti nähdään 20 paikkakunnalla.

Toukokuussa Suomessa Hartwall Areenalla esiintyneen Hans Zimmerin Euroopan kiertueen konsertit olivat järjestäin loppuunmyytyjä, mutta nyt ilman lippua jääneiden on mahdollista nähdä melkein oikeaa keikkaa vastaava kokemus.

Kiertueen Prahan 02 Arenalla taltioidun konsertin pääsee kokemaan Suomen elokuvateattereissa 20 paikkakunnalla lokakuun alussa. Zimmer esittää uransa musiikillisia kohokohtia, muun muassa Ridley Scottin, Michael Bayn ja Christopher Nolanin elokuviin säveltämiään kappaleita. Sävellyksiä on luvassa myös muun muassa Leijonakuningas, Pirates of the Caribbean, Gladiaattori ja The Dark Knight -elokuvista. Konsertin lisäksi mukana on Zimmerin haastattelu, jossa tutustutaan säveltäjään, joka on Hollywoodin isoimpien elokuvien musiikin takana.

Hans Zimmer: Live in Prague -esitykset ti 3.10. alkaen, esityspäivä vaihtelee teattereittain. Liput tulevat myyntiin tänään perjantaina 8.9. elokuvateattereissa ja niiden verkkokaupoissa. Liput 18 – 22 €, hinnat vaihtelevat elokuvateattereittain. Esityspaikkakunnat: Espoo, Forssa, Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kouvola, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Porvoo, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere, Tornio, Turku, Vaasa, Vantaa.