Uusimmat

Elokuvateatteriliitto kummastelee K13-ikärajan käyttöä

21.05.2007 09:34 Muropaketin toimitus

Elokuva-alalla kummastellaan uusimman Pirates of the Caribbean -elokuvan saamaa K13-ikärajaa. Aikaisemmat saman sarjan elokuvat ovat saaneet K11-ikärajan. K13-kohtalo oli myös Hämähäkkimies 3 -elokuvalla, joka muualla Euroopassa sallittiin kaikenikäisille tai kiellettiin joko alle 11 tai 12-vuotiailta – kunkin maan mukaisine ikärajajoustoineen.

– Suomen elokuvateatteriliitto – SEOL ry tuki muiden alan järjestöjen kanssa vuoden alusta voimaan tullutta uutta K13-ikärajaa. Nyt näyttää siltä, että monet elokuvat, jopa tutuista sankareista kertovat jatko-osat saavat automaattisesti korkeamman ikärajan, ihmettelee Suomen elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen.

Tarkastamon yllättäen tiukentunut linja asettaa elokuvateatterit epäedulliseen asemaan tilanteessa, jossa elokuvia katsotaan parhaimmillaankin kolmasosa elokuvateattereissa ja kaksi kolmasosaa muista jakelukanavista. Lapset siirtyvät pois turvallisesta ja kontrolloidusta elokuvateatteriympäristöstä ja katsovat elokuvat ilman sen kummempaa kontrollia ne DVD:ltä tai televisiosta.

– Esimerkiksi kun kyseiset elokuvat esitetään televisiossa, jossa käytetään vain ikärajoja K15 ja K18, näitäkin elokuvia saattaa katsoa jopa 800 000 silmäparia. Erityisesti pienet elokuvateatteripaikkakunnat ovat täysin riippuvaisia muutamasta vuotuisesta isosta elokuvasta. Katsojien siirtyminen muihin levityskanaviin ikärajojen poukkoilun takia asettaa teatterit erittäin tukalaan asemaan. Tästä kärsii koko suomalainen elokuvissakäyntikulttuuri, huomauttaa Koistinen.