120 miljoonan dollarin jättielokuvasta povataan syksyn pahinta floppia – kriitikko ei näkemästään ilahtunut: ”Tylsä ja sekava”
Syyskuun alussa Megalopolisin avausviikonlopun tulokseksi povattiin USA:n osalta jotain 5-8 miljoonan dollarin väliltä. Nyt, ensi-illan kynnyksellä, arviot on päivitetty, eikä tilanne näytä ohjaaja Francis Ford Coppolan osalta yhtään paremmalta.
Varietyn mukaan huomenna sekä USA:ssa että Suomessa julkaistavan Megalopolisin lipunmyyntiennuste on Pohjois-Amerikan avausviikonlopulle tällä hetkellä 5-7 miljoonaa dollaria. Se olisi suorastaan surkea tulos elokuvalle, jonka tuotantobudjetti oli noin 120 miljoonaa dollaria, ja jonka Coppola kustansi pitkälti omasta pussistaan.
Kun Megalopolis on saanut vielä melko lattean vastaanoton (Rotten Tomatoesin tuoreusaste vain 51 prosenttia), viittaavat merkit siihen, että elokuva tulee floppaamaan pahasti.
Muropaketin arviossa Megalopolista kuvailtiin seuraavasti:
”Nnimekkäästä tekijäkaartista ja hulppeasta kuvastosta huolimatta elokuva taantuu pitkästyttäväksi ja sekavaksi. Megalopolis on Coppolan intohimoprojekti, mutta siitä puuttuu varsinainen intohimo. Monia elokuvan teemoja, kuten ahneutta, vallanhimoa ja korruptiota, ohjaaja on käsitellyt huomattavasti vakuuttavammin jo aiemmissa elokuvissaan.”
On siis vaikea uskoa, että elokuvan katsomaan menevät kehuisivat sitä suunnattomasti ja saisivat viidakkorummun kautta myös tuttavansa maksamaan lipuista. Mahdollista toki sekin on.
Arvostelu | Megalopolis on ummehtunut ja uuvuttava sotku, joka tuntuu liki parodialta