1980-luvun suosittu seikkailuelokuva on saamassa jatkoa liki 40 vuoden jälkeen, The Sun -lehti väittää
Arkajalat eli The Goonies saattaa saada jatkoa.
Chris Columbuksen ja Steven Spielbergin käsikirjoittama, Richard Donnerin vuonna 1985 ohjaama Arkajalat (The Goonies) on varmasti yksi rakastetuimpia seikkailuelokuvia kautta aikain. Sen jatko-osasta on huhuttu pitkään, mutta The Sunin kuuleman tuoreen huhun mukaan sellainen olisi nyt virallisesti tekeillä, lähes 40 vuotta alkuperäisen elokuvan julkaisun jälkeen.
Lehden lähteen mukaan Arkajalat 2 on saanut vihreää valoa ja ajatuksena on alkaa kehitellä ideoita The Goonies -jatko-osaa varten kesällä 2025. Elokuvan julkaisu olisi suunnitteilla vuodelle 2026 tai 2027.
Myös keskeisten alkuperäisten tähtien huhutaan lähtevän mukaan jatko-osaan, jonka “tarinalliset mahdollisuudet ovat loputtomat”.
Huhu on kuitenkin vasta huhu, johon kannattaa suhtautua suurella varauksella. Nostalgia kuitenkin selkeästi myy, joten mahdollisuus Arkajalat 2:n tekemiselle ehdottomasti on olemassa.
Alkuperäisen elokuvan pääosissa nähtiin nuoret Sean Astin, Corey Feldman, Josh Brolin, Jeff Cohen ja Ke Huy Quan.
Alkuperäinen Arkajalat on tällä hetkellä katsottavissa suoratoistossa Prime Videossa, Maxissa ja Viaplayssa.