Uusimmat

25 vuotta täyttäneen scifi-klassikon ohjaaja: “Mortal Kombatin jälkeen minulle tarjottiin X-Meniä, mutta tein mieluummin Event Horizonin”

16.08.2022 12:30 Muropaketin toimitus

Ohjaaja Paul W.S. Anderson muistelee uransa parhaan elokuvan kuvauksia.

Ohjaaja Paul W.S. Anderson muistelee EW:n haastattelussa Event Horizon -elokuvan kuvauksia ja pohtii sen nykystatusta kulttileffana.

Vuoden 1997 elokuva julkaistiin muutama päivä sitten 25-vuotisjuhlan kunniaksi runsailla ekstroilla varustettuna 4K Blu-rayna muun muassa Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Saksassa. Nordic- tai Suomi-versiota Blu-raysta ei ole ainakaan vielä tarjolla.

Anderson vahvistaa haastattelussa, että hänelle tarjottiin Mortal Kombatin jälkeen mahdollisuutta ohjata ensimmäinen X-Men-leffa. Hän teki kuitenkin mielummin Event Horizonin.

– Hollywood toimii niin, että jos leffasi on hitti, niin sinua pidetään nerona. Jos teoksesi floppaa, niin olet idiootti. Mortal Kombatin jälkeen oli minun vuoroni olla ”nero”.  Se oli iso hitti, Anderson sanoo.

– Sain paljon tarjouksia ja X-Men oli yksi niistä. En kuitenkaan halunnut jatkaa samalla linjalla, sillä Mortal Kombat oli jo tietyllä tavalla sarjakuvamainen elokuva. Tahdoin tehdä tyyliltään jotain aivan muuta, joten päädyin ohjaamaan Event Horizonin, ohjaaja jatkaa.

Suoratoistopalveluista Event Horizon löytyy JustWatchin mukaan tällä hetkellä vain Amazon Prime Videosta. Vuokraversio on tarjolla suunnilleen kaikissa VOD-palveluissa.

Event Horizon Event Horizon